Varmaan kadun tämän kirjoituksen.. jos siis tulee ja miksei tulis jotain negatiivista tai sättimistä..
Siis sanotaan nyt aluksi että ei ole ihanampaa suhdetta kuin on meidän:) Tai tuohan on tietenkin mun subjektiivinen näkemys. Toinen osapuoli ei ole koskaan seurustellut, minä olen, mutta mullekin tämä on nyt vihdoin se puuttunut palanen.
Mutta haluais näin naisihmisenä että sais joskus, siis joskus, olla ihan rauhassa, siis että "menis ny jonnekin."
Enkä tarkota että kapakkaan pitäis mennä - ja JOO SAIS mennäkin jos haluais, mutta kun ei ole sitä sorttia ollenkaan. Ei jaksa valvoa, ei raski tuhlata, ei taatusti aja taksilla vähällä kummalla jnejne.
Mutta kun ei koskaan minnekään, vaan on aina kotona. Joku nyt sanoo että oisit onnellinen. Ja olenhan minä. Mutta oikeasti - jos ei koskaan halua mennä minnekään? Ei ole oikein kavereitakaan hällä. Yks on vähän enemmän mutta asuu toisella puolella Suomea ja näkee kerran vuodessa EHKÄ. Eikä työssäkään ole vaan eläkkeellä (eikä "pään" vuoksi). Ei ryypiskele ikänään. Ei vaikka kuka ois houkuttelemassa. Saunakaljan saattaa ottaa, parhaimmillaan olen nähnyt että on ottanut ehkä 5-6 olutta ja vähän siihen muutakin, yhden ainoan kerran, kun kerran oli yks kaverinsa kaukaa käymässä. Sitäkään ei ois halunnut ei ollenkaan. Kai on aikoinaan ottanut vähän enemmänkin, tuskin kuitenkaan koskaan kovin kauheasti sillä työnsä hoitanut ehdottomasti. Ei ole ollut krapuloissa töissä, ei sopisi hänen moraaliinsa. Eikä nytkään pelkää että ns hirttäis kiinni ei, kaljat ja muutakin saavat olla ihan rauhassa, vaikka mätänisivät;) Ei vaan halua.
Onhan se ihana tietenkin ettei ole sitä sorttia, toki on. Mutta kun joskus haluais että menis nyt siis joskus jonnekin. Itte tykkään vaikkapa lukea, niin hän ei. Eikä me käydä missään. Siis vaikkapa kylässäkään. Ei ole sillain yhteisiä tuttuja. Suhde on miten sen nyt sanois, yhdessä asuttu noin vajaa vuosi, seurusteltu muutamia vuosia. Ei olla ajauduttu erilleen, seksiä on ja arkihellyyttäkin. Osataan jutella jos mistä, riideltykin ollaan - tosin vaan asiat riitelee, ei käydä henkilöön.
Kai ne jotkut vaan on turvallisia kotinössöjä? Niitä parhaita mitä olla voi kuitenkin..
On hän mulle sanonut että ei ole kieltänyt mua menemästä vaikkapa tapaamaan mun tuttavia ja ystäviäkin. Mutta että hällä ei ole oikein minne mennä..
Siis sanotaan nyt aluksi että ei ole ihanampaa suhdetta kuin on meidän:) Tai tuohan on tietenkin mun subjektiivinen näkemys. Toinen osapuoli ei ole koskaan seurustellut, minä olen, mutta mullekin tämä on nyt vihdoin se puuttunut palanen.
Mutta haluais näin naisihmisenä että sais joskus, siis joskus, olla ihan rauhassa, siis että "menis ny jonnekin."
Enkä tarkota että kapakkaan pitäis mennä - ja JOO SAIS mennäkin jos haluais, mutta kun ei ole sitä sorttia ollenkaan. Ei jaksa valvoa, ei raski tuhlata, ei taatusti aja taksilla vähällä kummalla jnejne.
Mutta kun ei koskaan minnekään, vaan on aina kotona. Joku nyt sanoo että oisit onnellinen. Ja olenhan minä. Mutta oikeasti - jos ei koskaan halua mennä minnekään? Ei ole oikein kavereitakaan hällä. Yks on vähän enemmän mutta asuu toisella puolella Suomea ja näkee kerran vuodessa EHKÄ. Eikä työssäkään ole vaan eläkkeellä (eikä "pään" vuoksi). Ei ryypiskele ikänään. Ei vaikka kuka ois houkuttelemassa. Saunakaljan saattaa ottaa, parhaimmillaan olen nähnyt että on ottanut ehkä 5-6 olutta ja vähän siihen muutakin, yhden ainoan kerran, kun kerran oli yks kaverinsa kaukaa käymässä. Sitäkään ei ois halunnut ei ollenkaan. Kai on aikoinaan ottanut vähän enemmänkin, tuskin kuitenkaan koskaan kovin kauheasti sillä työnsä hoitanut ehdottomasti. Ei ole ollut krapuloissa töissä, ei sopisi hänen moraaliinsa. Eikä nytkään pelkää että ns hirttäis kiinni ei, kaljat ja muutakin saavat olla ihan rauhassa, vaikka mätänisivät;) Ei vaan halua.
Onhan se ihana tietenkin ettei ole sitä sorttia, toki on. Mutta kun joskus haluais että menis nyt siis joskus jonnekin. Itte tykkään vaikkapa lukea, niin hän ei. Eikä me käydä missään. Siis vaikkapa kylässäkään. Ei ole sillain yhteisiä tuttuja. Suhde on miten sen nyt sanois, yhdessä asuttu noin vajaa vuosi, seurusteltu muutamia vuosia. Ei olla ajauduttu erilleen, seksiä on ja arkihellyyttäkin. Osataan jutella jos mistä, riideltykin ollaan - tosin vaan asiat riitelee, ei käydä henkilöön.
Kai ne jotkut vaan on turvallisia kotinössöjä? Niitä parhaita mitä olla voi kuitenkin..
On hän mulle sanonut että ei ole kieltänyt mua menemästä vaikkapa tapaamaan mun tuttavia ja ystäviäkin. Mutta että hällä ei ole oikein minne mennä..
Vastaukset 7
Vanhimmat
minkä ikäisiä olette? Minä olen ollut 20 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla ei ole omia ystäviä. Omien veljiensäkin kanssa on hyvin vähän tekemisissä. Mutta välit ei ole huonot. Hän vaan on niin ujo ja "epäsosiaalinen". Tosin hän kyllä käy itsekseen esim. urheiluotteluita ym. katsomassa, mikä taas ei kiinnosta minua. Itselläni on omia harrastuksia jaystäviä, joita tapaan.
Jonkun verran on yhteisiä harrastuksia ja menoja.
Mutta enimmäkseen ollaan arki-illat kotona. Samoin loma-ajat. välillä ajattelen samoin kuin sinä, että menis ny jonnekin, että saan olla yksin.
...kannattaisko itse mennä jonnekin olemaan yksin??
Onpas vaikeeta - jotkut itkee, että mies on jatkuvasti menossa ja sinun murheesi on, että hän on vaan kotona.
Jokainen kaipaa omassa rauhassa ja yksin olemista, kuten sinäkin. Onhan siinä omat vaaransa, jos mies elää vain sinun kauttasi, mutta jos hän on luonteeltaan hiljainen kotihiiri, niin paha sitä on aikuista miestä vaatia muuttumaankaan.
Tuosta tulee mieleen oma äitini, joka istuu visusti neljän seinän sisällä, ei käy kuin kaupassa, ei soita eikä mitään muutakaan, mutta hän vaatii, että häntä pitää mustaa, häntä pitää käydä katsomassa..ja jotain marttyyrilausesita vielä lisäksi joka kerta. Äiti on tietty äiti ja mies on asia erikseen, mutta kyllä jokaisella pitäis olla oma elämä ja joku suuntaviiva sille, että jos se yksi ja ainut ihminen elämästä katoaa, ettei olis ihan tyhjän päällä orpona.
Mä olen ollut kanssasi samanlaisessa tilanteessa joskus. Entinen avomieheni oli juuri tuota sorttia. Ja kyllä se otti päähän. Lopulta se tukahdutti suhteemmekin.
Ekan vuoden jaksoimme miellyttää toisiamme, oli kiva olla yhdessä kotona kun oli niin paljon tutustumista toisessa ja avomieskin silloin viitsi mielikseni käydä ulkona ja kylässä, kaupungilla jne. Mutta sitten kun arki koitti niin hän ei nähnyt enää syytä käydä juuri missään, miksi käydä ravintolassa kun kotonakin voi laittaa ruokaa, miksi kyädä kahvilassa kun kotonakin voi keittää kahvit, kaupungilla on ruuhkaa, kylässä joutuu keskustelemaan niitä näitä ihmisten kanssa, on kivempi olla kotona kahdestaan. Ensin ajattelin että onpa kivaa toisaalta että viihtyy kanssani eikä kaipaa muita mutta vähitellen alkoi itsellä kaatua seinät päälle. Hän sanoi että mene jos haluat mennä, hän jää kotiin. Ja menin, koko ajan enemmän. Ja mitä enemmän menin yksin sitä kauemmas ajauduimme toisistamme. Lopulta elimme ihan eri maailmoissa. Ja siihen se suhde sitten kuolikin.
Jälkeenpäin olen miettinyt että exäni käytös täytti oikeastaan kaikki masennuksen merkit, ei huvittanut mikään ja raivokohtauksetkin sopivat siihen. Ajattelin sitä jo silloin mutten sille mitään voinut tehdä. Mielestäni normaalisti ihmistä pitäisi kiinnostaa käydä kodin ulkopuolella ja tavata muita ihmisiä. Ei nyt tarvi kyläluuta olla mutta jos mikään ei kiinnosta eikä innosta niin mielestäni se ei ole enää normaalia. Oletko miettinyt että onko miehelläsi kaikki kunnossa, onko hän siis tuollainen "normaalisti" vai olisiko jotain vialla?
Heippa!
Täällä yksi tollaisen kanssa elänyt :) Meillä oli niin, että minä opiskelin ja tein samalla töitä. Jokaikinen päivä kävin koulussa ja sieltä suoraa töihin (lukuun ottamatta koulua viikonloppuisin, läksyjä kylläkin.. töitä oli myös viikonloppuisin). Ensin oli hienoa, ettei poikaystävä luuhannut kylällä ryyppäämässä viikonloppuisin.
Sitten se ajautui siihen, että poika oli vain kotona tietokoneen kanssa. Mikään ei oikein huvittanut... Ainoa oli johon hän sitten kanssanilähti oli vanhempieni luokse kahville... Sielläkään ei kovin kauaa istuttu.. Ja kun minä päätin opiskeluni niin minulla oli halu päästä viettämään aikaa ystävieni kanssa.. No minä lähdin todellakin ottamaan sitää omaa aikaa! Lenkille lähdin yksin ja saatoin jopa istua puistonpenkillä toista tuntia vaan ollakseni yksin! Koska ahdisti kun hän oli vaan eikä mikään kiinnostanut ja kaikki oli "ihan sama"
ja lopulta myös erosimme juuri tämän "ihan saman" takia..
Ja nykyinen on aivan mahtava:) vaikka häntä kotihiireksi voisinkin sanoa. Hän kuitenkin lähtee kanssani ulos, tekee kanssani asioita.Ja jos sanon että nyt pitäis saada olla yksin, hän soittaa kaverille ja menee autoremppaan tai vanhempiensa mökille tekemään jotain pientä korjausta tai pihatöitä ja soittaa parin tunnin päästä "saitko omaa aikaa, vai menenkö viel Juhalle vaavia katsomaan"... Eikä todellakaan loukkaannu siitä,kun sanon että nyt pitää saada olla yksin tai kun soittaa niin ei loukkaannu jos sanon että mene ihmeessä, voisin olla vielä pari tuntia yksin:) Ja toisaalta hänen ei tarvitse sanoa minulle, että lähde johonkin vaan hän ilmoittaa paria tuntia aikaisemmin "voisin lähtee tekemään vaikka möksälle laituria" Ja siinä sitten kesällä nautitaan kaikki...Me ja Appivanhemmat näistä "tarvitsen omaa aikaa" - hetkistä laiturilla tai grillikodassa (joka myös on tämän tulosta pääosin)
Puhuminen!!! Voisiko sekin auttaa??!!! Selittää ettei todellakaan ole mitenkään paha asia "tarvita omaa aikaa" Ja jos hän ei sitä tarvitse, ei hänen tarvitse loukkaantua siitä että Sinä sitä tarvitset! Kuolee suhde jos ei oikeasti vaan saa olla rauhassa niiden omien mielenkiinnonkohteiden kanssa ja ajatusten! (kokemusta on)
Anteeksi todella epäselvä teksti ja miljoonat kirjoitusvirheet : )
Noin muuten oikein hyvä juttu että pariskunnalla on omia ystäviä ja menoja, eikä vaan nyhjätä yhdessä kaiken aikaa. Mutta tuossa kertomuksessasi särähti se, että silloin kun SINÄ haluat tehdä asioita yhdessä miehesi kanssa niin näin tapahtuu, ja kun taas SINÄ haluat olla yksin niin silloin MIES menee muualle. Voisitko ehkä ajatella, että menisit välillä itse muualle ja antaisit miehen olla rauhassa kotona? Tai ehkä lähtisit mukaan miehen rientoihin? Tai antaisit miehen mennä kavereitaan tapaamaan silloin kun hän itse oma-aloitteisesti haluaa? Tuo esimerkkitapauksesi Juhan vaavin katsomisesta oli myös jotenkin karmiva. Mitä Juha mahtaa tuumata, kun hänen seuransa ja hänen vaavinsa kelpaavat kaverille vain korvike-ajankuluksi, kun sinä et halua miehen olevan kotona? Onko miehelläsi omaa tahtoa lainkaan? Eihän siinä mitään jos tosiaan molemmat tykkäätte elää noin, mutta älä ylläty jos muutaman vuoden kuluttua mies kyllästyykin singahtelemaan minne milloinkin aina sinun halujesi mukaisesti. Sen ymmärrän hyvin että kyllästyit exäsi "ihan sama"-asenteeseen, mutta se onkin vähän eri asia kuin pelkkä kotihiireily. Aloittajalle: mitä se kotihiirimiehesi sitten TEKEE kotona ollessaan? Sanoit että sinä tykkäisit lukea mutta hän ei. Jos mies odottaa sinun pitävän koko ajan seuraa hänelle etkä pääse tekemään omia juttujasi, tämä varmasti onkin rasittavaa. Mutta jos hän vaikka viihtyy tv:n tai tietokoneen ääressä niin eihän se estä sinua keskittymästä kirjaasi. Itsekin viihdyn kotona, juurikin siksi että kotona on paljon itseäni kiinnostavaa tekemistä, mm. juuri lukemista, muutakin kuin mieheni kanssa seurustelu, joka toki myös on kivaa mutta ei sitä silti tarvitse koko ajan tehdä.
Minä olen samanlainen kotihissukka. Viihdyn kotona enkä oikein osaa lähteä mihinkään muuten kuin puolisoni kanssa. Hänen kanssaan lähden kyllä mielelläni, mutta yksin lähteminen ei huvita. Minulla ei ole ystäviä eikä harrastuksia, puolisollani on vaikka kuinka paljon. Hänellä on omia menoja monta kertaa viikossa, minä nökötän kotona ja ihmettelen miten se on tämmöiseksi mennyt. Olen yrittänyt harrastaa, mutta kun ei oikein mikään kiinnosta. Miksi harrastaisin väkisin? Olen hakeutunut ihmisten seuraan, mutta kun kukaan ei ota yhteyttä minuun päin niin en viitsi tuppautua. Tykkään kyllä seurustella ihmisten kanssa, mutta tuntuu kuin kukaan ei kaipaisi minun seuraani ja kaikilla on omat kiireensä ja ystävänsä. Puolisokin menee mieluummin muitten seuraan, vaikka välimme ovatkin hyvät. Itsekin haluaisin vaihtelua elämääni, mutta en osaa. Sanokaapas, mitä tässä voisi tehdä?