Kun vaan näen anoppia tai kuulen hänen äänensä niin näen punaista. Sieraimista nousee savua ja muistutan vihaista sonnia. Tekisi mieli kuopia maata ja puskea se narisija kilometrien päähän. Onko kenelläkään muulla tällaisia tuntemuksia?
anoppi kuin punainen
vaate
292994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Nytpäs huomaan, että olet todella hullun mustasukkainen ressukka luulosairas omahyväinen skitso räksyttäväRAKKI itseäsi vihaava paska.
Mieti vähän, mikä on vikaÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
Mikä sua anopissa ahdistaa?Pelkäätkö häntä?Anoppeja
ja miniöitä on joka lähtöön!Ihmisiä kaikki tyyni.
Minkähän ikäinen anoppi oli tämä? Olipa taas luettavaa.
Aloittajahan vertasi vain tunnettaan torero-härkää. Voisit vastata vähemmän alavetoisesti, älykkäästikin näpäyttäen jos osaisit...
Mutta Sinä näytät osaavan!Näpsäkkä kommenttisi on
niin nappiin että.....
Se nyt vaan on kertakaikkisen ärsyttävä ja pelottava..Sanat ei riitä kertomaan ja tää tunne vaan herää enkä voi sitä estää.
Mustasukkaisuutta se ei voi olla koska meneehän mun ukko äidilleen kylään eikä se haittaa, mut annappa olla kun se ääni kuuluu tai näköpiiriin ilmaantuu niin savua pökkää..Allerginen reaktio kenties..
Enhän ole mustis miehen naispuolisille kavereillekkaan..Miksi sitten anopille, vai onko se jotenkin alitajuista?
Varmaan käynti kallonkutistajalla auttaisi.
No kyllä mä tiedän mistä se härkämäinen olo johtuu.No siitä kun ukko muuttuu äidin pikku lellipojaksi ja nysveröksi silmieni edessä. En siis tunne sitä kitisevää miestä omakseni vaan näen hänet vauvana..No korjaan...Tekisi mieli puskea nämä molemmat kilometrien päähän.
Mulla on neljä lasta. Viidettä en enää jaksa.
Kyllä aivan samat tunteet tunistan, mutta se aika on jo takanapäin. Anoppi on dementoitunut, eikä muista eikä juurikaan tunne enää ketään. Minuakin kysyy samalla näkemällä muutaman minuutin välein, kukas sinä olet. Muutimme aikanamme satojen kilometrien päähän juuri anopin tähden.
Mutta kun ei osaa.
päästellä höyryjä...kai? Samaa maata näkyvätolevan ;)
Voi jestas mikä ämmä tämänkin on kirjoittanut
tosin mina koen taman kun olen tekemisissa vuokraisantani ja ystavani tyttoystavan kanssa, asumme kaikki samassa pihapiirissa... ei hemmetti mika amma!
Mmh... anoppi, Minä en näe punaista vaan koko kroppa rupea hylkimä kaikkea maapäälistä... nirr, narr, vali, vali sitä ja tätä. Miehelle kuin kommentoin asiasta sano mulle että anna olla vanha ihminen, niin annankin olla, mutta aina kuin mies käy siellä, meillä sen jälkeen syntyy riitä kuin mies kertoo mitä anoppi valitti ja aina se valitta. En ikinä ole kuullut että ihminen sanois hellyttävän, kehuvaan vai muuten positiivisen sanan, enkä ikinä ole nähnyt iloisella mielellä! Noh kasvatti ainakin lapset samalaiseksi, riitoisä keskenään kaikki!
Mä tunnen anoppiani kohtaan samalla tavalla, tosin se ei johdu anopin narinasta vaan todellisesta vittumaisuudesta. Meillä on ikäeroa 30 vuotta ja jo kotikasvatus ollu et vanhempia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti. Oman ikäiseni ihmisen vittumaisuuteen osaan reagoida tosi nopeesti ja näpäyttää jopa takas, mut anopin edessä oon aivan sanaton. Ja jälkeenpäin iskee sit raivo miten helkkarissa AIKUINEN ihminen voi käyttäytyä toista ihmistä kohtaan ilman syytä niin huonosti. Anoppi vittuilee mulle lähes kaikesta mitä oon tai mitä teen. En ole koskaan kuullu sen kehuvan mua mistään. Haukkua se osaa sit muullekin suvulle.Ollaan tunnettu nyt 16 vuotta. Kun se näkee mut, alkaa se irvistely välittömästi. Miten se ilmekin voi olla niin ilkee? Lasten ja miehen takia nieleskelen ja oon niin vähän kuin mahdollista tekemisissä tämän henkilön kanssa. Kun siitä aika jättää, en jää ikävöimään.
No juuri tuota tarkoitin sillä narinalla, en olisi itse voinut asianlaitaa paremmin kuvailla.
Mulle v...lee, heristää nyrkkiä ja pojalleen narisee..Voi voi sitä ja tätä vaivaa..
Kunpa osaisikin antaa samalla mitalla takaisin..
Anopilla ja miniällä on se ongelma,että molemmat rakastavat samaa miestä.Miettikää mistä se anopin v---lu tulee.Onko siihen mitään aihetta .Ootteko itte niin hyviä miniöitä.Yrittäkää kääntää rooleja.
mitä se auttaa jos kääntää roolia. Ihminen on ihminen ja ANOPII on anoppi se v ...mainen ihminen, jota ei tosin tarvitse sietää koska ei ole sukua eikä hänellä ole minkäänlaisia oikeuksia tai velvollisuuksia oman lapsensa perheen suhteen !
Voi kuule, paljon paljon suurempi ongelma on, et anoppi on kateellinen, et miniän aikakautena kehitys on jo pidemmällä kuin hänen omana aikanaan. Mikään kun ei saisi olla paremmin kuin hänen aikakaudellaan. Anoppi haluaa (siis sellainen, joka vittuilee ja kiukuttelee, kyttää ja syynää, nalkuttaa ja nokkii) ettei miniällä ole sen parempaa kuin hänellä aikanaan. Ja jos hän aikanaan oli nynny, on hän kateellinen miniälle, jos miniä ei olekkaan nynny. Juu, kyllä minulle myös miehen sisko yhdessä äitinsä kanssa vittuili ja piikitteli, että kun mun ei tartte käydä ruokaa hakemassa metsästä. Herran jestas, mehän saavikaupalla haettiin ruokaa metsästä, eli sieniä ja marjoja. Mutta sitä he eivät nähneet, muuta kuin sen, että anopin piti aikanaan kädyä ruoan jatketta metsästä hakemassa, ja siitä on riittänyt nalkutusta ja nälvintää. Kuitenkaan miehen sisar ei edes tunne sienilajeja, ei kait oo koskaan sienessä käynyt, saman ikäinen kuin minä, niin oli otsaa tulla piikkeilemään siitä, että kun äiti sitä ja äiti tätä... ja sinun ei tartte. Mutta kun meidän elintyyliin (minusta lähtöistin) kuuluikin sienestys (saavikaupalla) sekä marjastus. Mutta kateudesta sokea ei sellaisia asioita näe.
...aikanaan, jos on halua sopeutua. Mulla ja anopilla ikäeroa 50vuotta, oikeasti... että hankaluuksia kyl ollut on... yksin kasvattanu tiukasta poikansa, mun miehen ja äitin pikku poikahan se on kun sille päälle sattuu... Kyl mäki olen herkkä kaikille sen sutkautuksille, millon pitää vaihtaa minkälaisetki verhot ja millo pestä ikkunat... huolehtis omista asioistaan... Täytyy kuitenkin myöntää että se tosiaan on jo vanha ihminen ja haluaa vain kuulua poikansa elämään ja auttaahan se muakin paljon... Ollaan me jo paremmassa yhteisymmärryksessä kun 4vuotta sitten, koska tein asiat selviksi. Sehän se tietenki ärsytti et miks mieheni ei puolustanu mua, mut vaikea paikka hänelläkin ja ei liikaa liian nopeasti. Nyt jo sanoo mulle et elä välitä, ei se tarkota. Ei koskaan kääntys suoraan äitiänsä vastaan mutta en tiä onko se paha, siitäpä tiedän et on uskollinen myös mulle... Mutta ei kahta emäntää samaan talouteen. PISTE
Tämä kertomus oikein hätkähdytti, että miten turhista asioista jotkut ihmiset saavat riidan aikaiseksi. Mutta minua jäi mietityttämään, että mitä sinä anopille ja kälylle vastasit noihin "sun ei tartte" -kommentteihin? Kerroitko, että olet kerännyt marjoja ja sieniä paljonkin? Eiväthän he muuten voi tällaisia asioita "nähdä". Ja sanoitko kälylle, että eihän kälynkään ole näköjään tarvinnut kun ei hän sienilajeja edes tunne? Tai jos kerroit, niin mitä he sitten vastasivat? miten keskustelu eteni? Oliko tuo vain yksi keskustelu, vai jäkättävätkö he niistä metsäruoistaan jatkuvasti?
Voi kuule, on sanottu jos mitä. Kyllä he tiesivät, että minun synnyinkodin tapoihin kuuluu lunnonantimien keräily niin että niitä käytettiin suuressa määrin. Eikä se ollut minulle mitään ihmeellistä eikä pakkopullaa. Marjojakin pakastamme 100 litraa / nenä, joten kyllähän ne kauhisteli näitä määriä, kun ovat tottuneet, että ämpärillinen riittää pakasteeseen talveksi koko perheelle. Ei siinä tilassa selittelyt mene jakeluun. Jos ymmärrät, mitä todellisuudessa on mustasukkaisuus, niin se on paljon laajempi asia, kuin henkilökysymys. Se yltää aina kaikkiin asioihin saakka. Siinä kiepahtavat ylösalaisin kaikki normaalielämän tavat, tottumukset, asenteet. Esim. kun lapsi sairasti maitorupea, eikä sietänyt lehmänmaitoa. Ja anoppi asui samassa talossa vaikkakin oma huusholli hänellä, niin arvaappa mitä hän teki? Kaikille hän toitotti, ettei hän mitään anna vanhempien tietämättä lapselle, eikä missään nimessä menisi antamaan lapselle sitä, mitä lapsi ei siedä. Lapsi sairasteli käsittämättömiä ripulikausia, pylly verivisvoilla, ja tulihan sinne mätärakkuloita, kun iho katosi pyllystä ja kakka oli yhtä vesiripulia-kuravettä. Häntä oltiin ottamassa lastenklinikalle Helsinkiin sen käsittämättömän ripuloinnin vuoksi. Ripulointihan ei ollut jokapäiväistä, mutta emme päässeet jyvälle, mikä sitä aiheutti. Kunnes sitten sain saamaan tuttavalta lehmän ternimaitoa ja laitoin lettutaikinan ternimaitoon. Ajattelin että syököön nyt yhden letun, niin näen, sopiiko terni hänelle. Yhden letun syönnistä ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia aikaa, kun alkoi hirvittävät mahakivut, ja vesiripuli lentää. Anoppi tuli meidän puolella käymään, ja sanoin, että kylläpä se vähästä reagoi, kuin yhdestä letusta jossa oli ternimaitoa. Siihenkös anoppi silmät auvoisen selällään selittelemään, ettei varmasti ole ternimaidosta, koska hän on lapselle leiponut pullaa pakasteeseen ternimaitoon, kun minä olen niin huono äiti, etten anna lapselle edes pullaa (vehnä kun oli myös sulkulistalla) niin anoppipa päätti korjata asian, mutta auvoisen viattomana kertoo kaikille, ettei hän missään nimessä laiminlöisi lääkärin antamaa ruokavaliota. Ja herra paratkoon, kun alettiin setviä, koska hän ne ternimaitopullat leipoi, niin juuri silloin, kun tuo salakavala ripulointi alkoi, ja aina kun lapsi piipahti anopin luona, samoille päiville osui aina nuo ripuloinnit. Sitten jouduimme kertakaikkiaan laittamaan 100 %:sen sulun, ettei lapsi pääse mummulaan ilman jompaa kumpaa vanhempaa. Tämä oli ainut keino saada lapsen sairaus rauhoittumaan ja tilanne hallintaan.
...asiaa voisi ajatella toisinkin päin. Puutteellisia ollaan itsekukin. Lähde siitä liikkeele. Parempi laiha sopu kuin lihava riita. VOIMIA.
taas yksi mammanpoika,joka on eksyny palstalle puolustelemaan Anoppeja.Yksi vilkaisu profiiliin paljasti kaiken;D
miniät kokevat anopin aina vastenmielisenä, pelottavana tai jollain tapaa uhkana. Ei se sen kummempoaa ole. Kun itse saa elämänkokemusta ja itsetunto kohoaa sen myötä niin anoppisuhdekkin helpottuu. Oppii yleensäkin hyväksymään muut ihmiset ympärillään.
Yhdyn edelliseen. Itse en alussa sietänyt anoppiani, mutta toisaalta en minäkään helpolla päässyt... Enkä aina siedä vieläkään... Tiedostan että olen itsestäni epävarma, jopa mustasukkainen miehestäni. Asia on tosiaan helpottunut varttumisen myötä, mutta kertokaa miksi anopit eivät aikuistu ja lopettaisi sitä aikuisen ihmisen paapomista ja puuttumisen MUN KODIN SISUSTUKSEEN?
Jospa se on epävarma anoppi, joka aiheuttaa ongelmat? Puuttuu joka asiaan, jaksaa nalkuttaa. Käy tarkistamassa, onko hänen poikansa huusholli sellaisessa kunnossa miten hän haluaa, onko niillä hänen makuisensa verhot, nousevatko samaan aikaan ylös, makaako miniä vaikka poika on hereillä, eikä laita pojalle aamupalaa - ruokaa ja huolehdi hänen pojastaan. Laittaako miniä pyykit väärinpäin narulle kuivumaan, peseekö saman mallin mukaan pyykit, kuin hän on tottunut. Leipooko miniä tarpeeksi, vai pitääkö poikaraukan tyytyä kaupan pullaan ja keksiin? Osaako minia pukea lapsia, käy kaivelemassa ulkona olevien lasten vaatekertoja. Käy tarkistamassa osaako miniä hoitaa lapsen/lasten ihoa pesemällä riittävästi saippualla. Ja jos on iho-ongelmia, selväähän se on, miniä säästää saippuaa, ja niinpä anoppi pesee saippualla lapset, kun tulevat mummulassa käymään, ja lasten raapiminen vain pahenee. Se johtuu siitä, kun miniä ei tee päivittäistä saippuapesua lapsille. Listaa riittäisi loputtomiin. Ota ja revi tästä sitten, kumpi se epävarma onkaan?
Kyllä se on anopin epävarmuus. Kypsällä itsetunnolla ei ole mitään tarvetta lähteä toisten, edes sen lapsen perhe-elämään puuttumaan. Anopin epävarmuus, ei luota toiseen ihmiseen.
...ihmeessä edes vähän, ettei verisuoni katkea päästä. Voit muuten katsoa itseäsikin peilistä. Koettaakahan nyt asettua. Se on kaikkien etu.
Kuten sanoin. Ihminen on tunteidensa orja. Enkä loppujen lopuksi edes tiedä mistä se johtuu. Aivan kuin oksennusrefleksi, se vaan tulee etkä voi sitä estää. Se selkäpiitä viiltävä narina, kuin sarana, saa niskavillat nousemaan pystyyn ja vaikka miten päätän olla välittämättä niin kiehun sisältä. Etkö muka koskaan ole tuntenut niin suurta inhoa tai vihaa että voisit tehdä kauheita ja vain hammasta purren hillitset itsesi? Nyt olen kyllä ottanut etäisyyttä ko. ihmiseen jo sen verisuonen katkeamisen pelossa ja voipi olla että anopin nenäkin saattaisi kipeytyä.
Kyllä se lähti meilläkin siitä jatkuvasta narinasta, ja kyttäämisestä, onko ikkunat auki, ne hän sulki sitä mukaa, kuin minä avasin. Ei edes tulettaa voinut. Ja jos meille tuli vieraita, hän ei ikinä luottanut meidän tarjoiluihin, vaan aina kantoi omia pöperöitään, ja siitähän seurasi ankara itku ja hammasten kiristys, kun osa lapsista ei niitä voinut syödä, niin se on suoraa tyhmyyttä aikuislta siinä ympärillä mussuuttaa juuri sitä, mitä lapset eivät saa. Miksi näin, eikö aikuiset voi syödä sitä samaa, mikä lapsillekkini käy? Ei kuulemma, kun vieraat tulevat kylään hänen pullansa takia. Siis meillekkö kylään saadakseen anopin pullaa? Arvaa, että tekikö aina mieli hujauttaa päin kuonoa. Meillä oli eri tarjoilut, tuoreet peruna- ja riisipiirakat, yms. tuorerieskat jne. Ei tuohon mikään muu auta, kuin etäisyys. Mahdollisimman vähän kontaktia.
No mitä voi sitten tehdä? Olen naimisissa, meillä ihana poika ja oma koti, toinen tulossa... Anoppi leski, käy meillä joka päivä lähes tulkoon, mutta huom yleensä silloin kun minä en ole kotona (musta parempi niin)... Sanoo, että haluaa vain auttaa, että meillä jäis vapaa aikaa kun omasta nuoruudestaan tietää kuinka hankalaa se oli. Ok, ihanaa että pyykit on silitetty valmiiksi kun tulen töistä ei narisemista. Mutta eikö liika ole liikaa? Ei kyllä NYKYSIN järjestele kysymättä isompaa eri järjestykseen, mutta kuitenkin kun puhuu asiasta puhuu että näin pitäisi tehdä. Vauvan vaatteet nyt kirpputorille, hän voi järjestää. Nyt, nyt, nyt. Ikkunan pesun aika, nyt, nyt, nyt... Vaatteet ulos, nyt, nyt, nyt...jos et ehi minä laitan. eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii... Räsymatto villasen tilalle, koska hän haluaa. Hänestä helpompi. Ja just Miten poika puetaan, leivotaanko, monelta herätään jne. Nykysin jo alkanut mut hyväksymään paremmin, muttakun minä en voi unohtaa... Kuinka ihanaa meillä parisuhteessa olisi voinut olla ilman turhaa stressin aiheuttajaa... Oltiin nii rakastuneita... Mutta kun yhteen muutettiin aikoinaan niin... en tiä... Rakastetaa kuitenki vieläki... Mutta miksi miestäni ei ahdista? Miksi se vaan nauraa kun jotakin sanon anopista? "Pitäskö tostaki sille sanoa?" Sanoo, että on vanha yritä ymmärtää... tai haluaa vain auttaa yms. Miksi se ei ymmärrä mua? Eikö se halua olla mun kans? Jos valitteen joutus ni minä hus? Eikai kaikki iästä johu: Minä22-Mies32-Anoppi70 ? Tekee varmasti ainakin vaikeammaksi? Noni tässä niitä tunteita sitten! Kuka onkaa epävarma, en tiä!