Ollaan asuttu avomieheni kanssa avoliitossa n. 2 vuotta. Minä ole 27 ja hän 25. Muutettiin yhteen n. vuoden seurustelun jälkeen. Nyt hän vaatii että ostamme yhteisen asunnon.
Tämän 3 vuoden tuntemisen jälkeen en vielä halua ostaa yhteistä asuntoa. Minusta vielä tällaisen tuttavuuden jälkeen en voi tuntea ketään (luottaa) niin hyvin.
Ja ikävä sanoa, mutta en myöskään voi ottaa vakavasti ketään 25-vuotiasta joka haluaa ostaa yhteisen asunnon 2 vuoden yhteisen asumisen jälkeen. Emmehän me edes tunne toisiamme vielä kunnolla?
Voisiko olla että hänellä olisi joku kummallinen tarve todistaa minulle/jollekin olevansa aikuinen?
Jatkuvasti miehestäni tulee esiin kaikenlaisia uusia puolia jotka vain vahvistavat sitä tunnetta että toiseen tutustumista tarvitaan vielä.
Onko nuoret ihmise tällaisis tilanteissa sitten vain naiveja ja halu näyttää aikuiselta (kavereille) on niin kova? -Ei mulkaa ole ikää kuin se 2 vuotta enemmän...tuskin se mitää merkkaa. Miks minä ajattelen näin ja hän niin eri tavalla?
Tämän 3 vuoden tuntemisen jälkeen en vielä halua ostaa yhteistä asuntoa. Minusta vielä tällaisen tuttavuuden jälkeen en voi tuntea ketään (luottaa) niin hyvin.
Ja ikävä sanoa, mutta en myöskään voi ottaa vakavasti ketään 25-vuotiasta joka haluaa ostaa yhteisen asunnon 2 vuoden yhteisen asumisen jälkeen. Emmehän me edes tunne toisiamme vielä kunnolla?
Voisiko olla että hänellä olisi joku kummallinen tarve todistaa minulle/jollekin olevansa aikuinen?
Jatkuvasti miehestäni tulee esiin kaikenlaisia uusia puolia jotka vain vahvistavat sitä tunnetta että toiseen tutustumista tarvitaan vielä.
Onko nuoret ihmise tällaisis tilanteissa sitten vain naiveja ja halu näyttää aikuiselta (kavereille) on niin kova? -Ei mulkaa ole ikää kuin se 2 vuotta enemmän...tuskin se mitää merkkaa. Miks minä ajattelen näin ja hän niin eri tavalla?
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Miks minä ajattelen näin ja hän niin eri tavalla?"
Koska te olette kaksi eri ihmistä, joilla voi olla hyvinkin erilaiset käsitykset elämästä.
Mutta ehkä olisi hyvä puhua avomiehen kanssa, miksi hän haluaa asunnon juuri nyt ja kertoa, miksi sinä vielä et halua. Ymmärrätte sen jälkeen taas paljon paremmin toisianne ja sitä, onko teillä ehkä yhteistä tulevaisuutta lainkaan (jos tavoitteenne ovat kovin erilaiset).
Itse olen kohta 23 v. ja mieheni 26 v. Mekin olemme seurustelleen 3 v. ja asuneet niistä 2 v. yhdessä. Nyt etsimme omaa asuntoa/kotia. Meillä ei ollut kummaltakaan osapuolelta painostusta asiaan, se on vain luonnollista, että jollakin tavalla edetään kun se tuntuu oikealta ja hyvältä. Me tunnemme toisemme todella hyvin, olemmehan 3 v. olleet yhdessä ja aiemmin olleet kavereina useamman vuoden. Minusta on typerää maksella vuokraa, kun voisi maksaa omaansa. Tietty yhteista omaa asuntoa on turha lähteä ostamaan, jos ei ole varma suhteen tulevaisuudesta. Sinä et taida olla?
Vaatiiko miehesi tätä sinulta todella? Millä hän vaatimisen perustelee? Vaatiminen on todella itsekästä tällaisessa tilanteessa, eikä se kanna hedelmää. Pystyisikö hän kääntämään pääsi jos keskustelisitte asiasta rauhassa ja hän antaisi sinun ajatuksillesi tilaa? Vai onko todella niin, että sinusta 25-v. ihminen on liian naiivi oman kodin ostamiseen? Minä en itse allekirjoita tuota ollenkaan! Jos kerta itse haluat rinnallesi "aikuisen" ihmisen, niin miksi ihmeessä olet alkanut seurustelemaan sinua kaksi vuotta nuoremman "lapsen" kanssa?
Milloin sitten olisit valmis ostamaan omaa asuntoa? Sitten kun eläkeikä lähestyy? Silloinhan sitä lainaakin on mukava maksella pois.
Itse olen nuori, mutta tällä asunto-asialla en todellakaan halua todistella kenellekään mitään. Sen verran iso asia on kuitenkin kyseessä, että sillä ei parane leikkiä. Nämä asuntoasiat ovat sellaisia, että niiden kanssa molempien tulee olla tosissaan ja sitoutuneita toisiinsa ja yhteiseen tulevaisuuteen. Jos sinulla on noin epävarma tunne suhteestasi, niin suosittelen, että ette muuta vielä omaan asuntoon.
"Me tunnemme toisemme todella hyvin, olemmehan 3 v. olleet yhdessä ja aiemmin olleet kavereina useamman vuoden. "
Tässä oli kyse vain 3 vuoden tuntemisesta. Vuokranmaksu on typerää, ja tietysti oma asunto kannattaa hankkia heti kun mahdollista, mutta 3 vuotta toisen tuntemista ei ole kovin pitkään.
Kyllä, hän vaatii että ostamme asunnon. Ja hän perustelee sen sillä, että hän haluaa suhteeseemme omaa. Hän myös sanoo, että "hän tietää mitä haluaa elämältään" ja syyllistää minua siitä kun en tiedä. Ehkä kyse on vain siitä etten ole niin varma halustani olla suhteessamme kuin hän on?
"Vai onko todella niin, että sinusta 25-v. ihminen on liian naiivi oman kodin ostamiseen?"
Ei, kyse ei ole iästä.
"Jos kerta itse haluat rinnallesi "aikuisen" ihmisen, niin miksi ihmeessä olet alkanut seurustelemaan sinua kaksi vuotta nuoremman "lapsen" kanssa?"
Ei, en sanonut että haluan rinnalleni "aikuisen".
tunnet oikeasti noin, niin sinun on syytä jutella avokkisi kanssa, koska näin isot päätökset tehdään yhdessä molempien omasta halusta, ei vaatimalla ja pakottamalla. Olette vaan erilaisia persoonina.
Asunnon ostaminen on järkevä teko, joka yleensä kartuttaa varallisuutta. Varallisuuden kartuttaminen on tulevaisuuden kannalta järkevää. Nyt myös asuntojen hinnat ovat laskeneet, joten olisi kenties järkevämpää ostaa asunto nyt vuoden sisällä kuin odottaa jälleen asuntojen hintojen nousua.
Asuntoa ei kannata ostaa, jos asuminen paikkakunnalla on väliaikaista tai jos et halua vakiinnuttaa elämääsi nykyisen avopuolisosi kanssa edes vuoden parin suunnitelmalla.
Näin ollen en tiedä pitäisikö sinua ottaa vakavasti?
Miksi ihmees oot nuoremman ihmisen kans ku kerta ajttelet tuollalaalla kyseisestä henkilöstä..
Tairat itte vin pelijätä sitoutumista ja sitä että on jtn torellista yhteistä mistä ei nuon vaan pääsekää pois.
Minun mielestä tuo ikä juttu kuulostaa hivenen oudolta. Ja tuo että vain kolme vuotta. Kyllä jotkut ihmiset tutustuvat ja tuntevat puolison jo kolmen vuoden jälkeen. Mielestäni. Ilmeisesti teillä vaan ei ole niin syvällinen suhde jos asunnon ostamista pitää vaatia, tai tunnet sen jotenkin ahdistavaksi asiaksi.
Asuin mieheni kanssa (27v) yhdessä aluksi vuoden hänen omistamassa yksiössä. Jonka jälkeen eteemme tuli kuin puskista hyvä asunto. Jonka pätimme yhdessä ostaa. Itse olen vasta 22-v.
En kadu tätä päätöstä tippakaan, enkä koe että olen ostanut asunnon koska haluan leikkiä jotain, tai näyttää kavereiden edessä "aikuiselta"
Tuo on naurettavaa. Teimme sen meidän tulevaisuuden vuoksi.
Ja jos jostain syystä joskus meidän suhde tai jonkun muun suhde ei kestä, asunnon saa myytyä.
Niinkuin ihmiset tuntuvat menevän helposti naimisiin ja eroavan nykyään vielä helpommin.
Ei se asunnon osto maailman loppu ole.
Hohhoijaa. Täällä muut nuoret naiset valittavat kun avokki haluaa vaan hengailla kavereiden kanssa vaikka naisen mielestä pitäisi jo ruveta kotia ja perhettä perustamaan, ja tuskaillaan että mies on sitoutumiskammoinen ja ties mitä. Sinulla on päinvastainen ongelma. Vaihtakaa päikseen, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Ellei 2 vuoden yhdessäasumisen jälkeen mielestään tunne kumppaniaan riittävän hyvin, niin ei voi kuin ihmetellä että oletko edes yrittänyt tutustua häneen? Asunnonoston järkevyys riippuu tietysti rahatilanteestannekin, käyttekö töissä vai oletteko vaikkapa opiskelijoita. Mutta te ette selvästikään ole oikein samalla aaltopituudella tulevaisuudensuunnitelmissanne ylipäänsä, joten kannattaisiko teidän pohtia yhdessä kunnolla, haluatteko jatkaa suhdettanne vai ette.
Miksi sua ahdistaa tuo suhde? Meillä kait mennään naimisiin, kaksi vuotta taivalta takana. Eli ei kyllä liity mihinkään ns. aikuistumisriittiin. Mies on toki viisi vuotta miestäsi vanhempi, minä taas sinua nuorempi. Ei ahdista enkä kyseenalaista, ihan yhteisellä sopimuksella. Musta tuntuu, että sua nyt ahdistaa jokin..ootko itse kenties epäluotettava? Oletat, että toinen on samalla tavalla..ehkä aattelee jotain muitakin kun sinäkin? Anteeks vaan, mut tämmönen ajatus vain herää.