Olemme noin vajaa kolmikymppinen nuoripari ja kirjoittelen miehen näkökulmasta.
Olemme olleet yhdessä vajaa parisen vuotta, saman katon olla noin vuoden verran. Suhteemme alkoi ja yökerhosta, jonka jälkeen varovaisesti aloitimme yhdessäolon eli suhteemme on ollut alusta lähtien hyvin vakaalla pohjalla.
Ensi alkuun olin itseni ja tyttöystäväni mielestä hyvin kärkäs ja temperamenttinen, periksiantamaton, voimakas ja tyttöystäväni taas kiltti ja hyvin helposti ohjattavissa. Nyt olen itse oppinut hillitsemään itseäni ja olenkin mielestäni hyvin rauhallinen ja pyrin riitatilanteissa olemaan tyyni ja keskustelemaan asiasta huutamisen sijaan, olemaan ennen kaikkea kompromissihakuinen. Olenkin nykyisin tyyni kuin viilipytty ja mielestäni erittäin asiallinen ja hyvä, suoraselkäinen mies.
Niin kuin alussa mainitsin tyttöystäväni oli alussa todella tyyni ja ihmettelinkin usein, että mitenkähän hänet saa suuttumaan. Taisin tästä asiasta mainita, jopa muutamalle kaverillenikin. No nyt tilanne on muuttunut pikkuhiljaa ja hän on ns. alkanut päästä asioista niskan päälle. Olen siis antanut hänelle tilaa ja mahdollisuuksia päättää asioista esimerkiksi sisustuksesta, menemisistä yms. enemmän kuin tarpeeksi. Olen jopa ns. laatinut naisen käyttöoppaan, jota täydentelen aina riidan jälkeen.
Missä siis ongelma.
En väitä itse olevani aina helppo ihminen, mutta ainakin yritän puhua minua vaivaamistani asioista. Itselläni on säännöllinen työ, joka vie vuorokaudesta noin 10-12h eli illat olen kotosalla. Tyttöystäväni ajan vie koulu, tentit, opiskeluaikainen työ ja eräs harrastus. Eli hän on paljon poissa kotoa varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin. Eli meillä ei ole sitä yhteistä aikaa kovinkaan paljon, sellaista tavallista yhdessäoloa.
Kehun häntä päivittäin miten nätti hän onkaan, otan huomioon ja silitän, lähetän kivoja viestejä ja tuon joskus kukkia kotiin. Synttäreinä järjestän aina jonkun erilaisen yllätyksen ja vuosipäivänä olen järjestänyt salaa yllätysloman kauas ulkomaille. Teen asioita, jotka tiedän olevan harvinaisia muilla pareilla eli näen todellakin vaivaa parisuhteen eteen. Pyrin olemaan ennen kaikkea yllätyksellinen!
Mutta ne raivokohtaukset ja suuttuminen… kysyn häneltä, esimerkiksi, että kaipaisin lisää huomiota, kun tunnen etten sitä saa –niin kohtaus on aivan toisesta maailmasta, huudon määrä on valtava. ”Mä en jaksa sua, tästä ei tule yhtään mitään.., parempi erota.., vittu sä syytät mua koko ajan…mä en jaksa, mä en jaksa…” Ja samalla musta on tullu aika herkkä ihminen, ja varsinkin kun oma rakas suoltaa vihamielistä alistavaa tekstiä pillahdan itse yleensä itkuun…ja sitten ”oon säälittävä.., mee hoitoon…, sä oot sairas ihminen…” En tiedä onko itkuun pillahtaminenkaan sitten normaalia aikuiselta mieheltäkään..?? Mutta niin pahalta se vaan tuntuu. Mulle tällaset riidat jää kummittelemaan mieleen, ja alan niitä analysoimaan päässäni, ehkä mulla on vähän hankala päästä niistä ylitse.
Joskus yritän kuulemma takertua liikaa, syyllistää hänen menoistaan ja siten ahdistan häntä jollakin tasolla. Toisaalta jos lähden kavereiden kanssa baariin sekin on tavallaan huono asia..”sitten tuun niin kännissä kotiin ja mä en saa nukkua…. Miks käyt aina baarissa…Ja mustasukkaisuuttakin hänestä löytyy varsinkin exääni kohden ja muutamia muita naisia(mulla on taipumus flirttailla ihan tahattomasti ja kun satun olemaan vielä ihan komeakin niin kerään kyllä huomiota tyylilläni) Oon ollut aina 100% uskollinen ja mitä pidempään, me ollaan oltu yhdessä niin sen enemmän mä oon alkanu häntä rakastamaan. eli sikäli hyvään suuntaan ollaan menossa, mutta nää suuttumiset/huudot on alkanut kalvaamaan mua tosi paljon.
Tuntuu etten voi puhua hänelle, enkä voikaan vaikka on asioita, jotka mua vaivaa, mutta en yksinkertaisesti voi ottaa niitä puheeksi. Ehkä syksyllä, jos tilanne rauhottuu. Jos ehdotan erilaisia seksijuttua, (seksi muuten sujuu tosi hyvin! hän yleensä suuttuu/loukkaantuu (TAUKO)
Itse asiassa taisin tajuta tätä kirjottaessa, mistä kiikastaa. Syy taitaa olla siinä ettei hän kestä itsekritiikkiä vaikka hän sanookin sitä asiaa minulle. Mikä tahansa sellainen asia, jonka hän kokee jollain tavalla kritiikkinä häntä itseään kohtaan on suuttumus melkein varmaan. Pitääkin testata tätä asiaa lähipäivinä!
Olemme olleet yhdessä vajaa parisen vuotta, saman katon olla noin vuoden verran. Suhteemme alkoi ja yökerhosta, jonka jälkeen varovaisesti aloitimme yhdessäolon eli suhteemme on ollut alusta lähtien hyvin vakaalla pohjalla.
Ensi alkuun olin itseni ja tyttöystäväni mielestä hyvin kärkäs ja temperamenttinen, periksiantamaton, voimakas ja tyttöystäväni taas kiltti ja hyvin helposti ohjattavissa. Nyt olen itse oppinut hillitsemään itseäni ja olenkin mielestäni hyvin rauhallinen ja pyrin riitatilanteissa olemaan tyyni ja keskustelemaan asiasta huutamisen sijaan, olemaan ennen kaikkea kompromissihakuinen. Olenkin nykyisin tyyni kuin viilipytty ja mielestäni erittäin asiallinen ja hyvä, suoraselkäinen mies.
Niin kuin alussa mainitsin tyttöystäväni oli alussa todella tyyni ja ihmettelinkin usein, että mitenkähän hänet saa suuttumaan. Taisin tästä asiasta mainita, jopa muutamalle kaverillenikin. No nyt tilanne on muuttunut pikkuhiljaa ja hän on ns. alkanut päästä asioista niskan päälle. Olen siis antanut hänelle tilaa ja mahdollisuuksia päättää asioista esimerkiksi sisustuksesta, menemisistä yms. enemmän kuin tarpeeksi. Olen jopa ns. laatinut naisen käyttöoppaan, jota täydentelen aina riidan jälkeen.
Missä siis ongelma.
En väitä itse olevani aina helppo ihminen, mutta ainakin yritän puhua minua vaivaamistani asioista. Itselläni on säännöllinen työ, joka vie vuorokaudesta noin 10-12h eli illat olen kotosalla. Tyttöystäväni ajan vie koulu, tentit, opiskeluaikainen työ ja eräs harrastus. Eli hän on paljon poissa kotoa varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin. Eli meillä ei ole sitä yhteistä aikaa kovinkaan paljon, sellaista tavallista yhdessäoloa.
Kehun häntä päivittäin miten nätti hän onkaan, otan huomioon ja silitän, lähetän kivoja viestejä ja tuon joskus kukkia kotiin. Synttäreinä järjestän aina jonkun erilaisen yllätyksen ja vuosipäivänä olen järjestänyt salaa yllätysloman kauas ulkomaille. Teen asioita, jotka tiedän olevan harvinaisia muilla pareilla eli näen todellakin vaivaa parisuhteen eteen. Pyrin olemaan ennen kaikkea yllätyksellinen!
Mutta ne raivokohtaukset ja suuttuminen… kysyn häneltä, esimerkiksi, että kaipaisin lisää huomiota, kun tunnen etten sitä saa –niin kohtaus on aivan toisesta maailmasta, huudon määrä on valtava. ”Mä en jaksa sua, tästä ei tule yhtään mitään.., parempi erota.., vittu sä syytät mua koko ajan…mä en jaksa, mä en jaksa…” Ja samalla musta on tullu aika herkkä ihminen, ja varsinkin kun oma rakas suoltaa vihamielistä alistavaa tekstiä pillahdan itse yleensä itkuun…ja sitten ”oon säälittävä.., mee hoitoon…, sä oot sairas ihminen…” En tiedä onko itkuun pillahtaminenkaan sitten normaalia aikuiselta mieheltäkään..?? Mutta niin pahalta se vaan tuntuu. Mulle tällaset riidat jää kummittelemaan mieleen, ja alan niitä analysoimaan päässäni, ehkä mulla on vähän hankala päästä niistä ylitse.
Joskus yritän kuulemma takertua liikaa, syyllistää hänen menoistaan ja siten ahdistan häntä jollakin tasolla. Toisaalta jos lähden kavereiden kanssa baariin sekin on tavallaan huono asia..”sitten tuun niin kännissä kotiin ja mä en saa nukkua…. Miks käyt aina baarissa…Ja mustasukkaisuuttakin hänestä löytyy varsinkin exääni kohden ja muutamia muita naisia(mulla on taipumus flirttailla ihan tahattomasti ja kun satun olemaan vielä ihan komeakin niin kerään kyllä huomiota tyylilläni) Oon ollut aina 100% uskollinen ja mitä pidempään, me ollaan oltu yhdessä niin sen enemmän mä oon alkanu häntä rakastamaan. eli sikäli hyvään suuntaan ollaan menossa, mutta nää suuttumiset/huudot on alkanut kalvaamaan mua tosi paljon.
Tuntuu etten voi puhua hänelle, enkä voikaan vaikka on asioita, jotka mua vaivaa, mutta en yksinkertaisesti voi ottaa niitä puheeksi. Ehkä syksyllä, jos tilanne rauhottuu. Jos ehdotan erilaisia seksijuttua, (seksi muuten sujuu tosi hyvin! hän yleensä suuttuu/loukkaantuu (TAUKO)
Itse asiassa taisin tajuta tätä kirjottaessa, mistä kiikastaa. Syy taitaa olla siinä ettei hän kestä itsekritiikkiä vaikka hän sanookin sitä asiaa minulle. Mikä tahansa sellainen asia, jonka hän kokee jollain tavalla kritiikkinä häntä itseään kohtaan on suuttumus melkein varmaan. Pitääkin testata tätä asiaa lähipäivinä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kova poika oot touhuamaan..minä..minä.Ei tuota kaik-
kea varmaan jaksa vastaanottaa ahdistumatta.Olet yl-
tiö yllättäjä,superego,vai?Parisuhde toimii vähem-
mälläkin."Kärkäs,temperamenttinen,voimakas",kas sii-
hän Sinä olet.No,eläpä nyt pullistele noilla määreil
lä itsestäsi!Aktiivinen joka sektorilla?Miten se ei
tyttöystävä raivostumatta istu valmiiseen kuosiin?No
nyt itkettää,kun sait raivoamaan ahdistuneena,tuhon
niskaan hengittämiseen!Naisen käyttöopas,älä nyt
viitsi!Ongelma kirjoitti tuon sepustuksen!HELLITÄ!!
Osuit naulan kantaan. Mullakin ensimmäinen ajatus oli, kun tuon luki, että johan on mies täynnä itseään :o
Siitä on kysymys parisuhteessa. Valmiit reseptisi saa
hänet tuntemaan itsensä joksikin ohjelmanumeroksi. Haluaisitko itse sitä? Mikä pomo oletkaan. Se, että päätät jatkuvasti hänenkin puolestaan, saa hänet kapinoimaan. Et anna hänen päättää mistään.
Miksi? Oletko itse kykenemätön ymmärtämään?
kuin tyttöystäväsi: kärkäs, äkkipikainen tiuskahtamaan asiasta kuin asiasta, otan kaiken itseeni, en kestä kritiikkiä, huudan, itken, meuhkaan, haluan että asiat menevät minun tavallani. Mä en jaksa sua, tästä ei tule yhtään mitään.., parempi erota.., vittu sä syytät mua koko ajan mä en jaksa, mä en jaksa voisi olla kaikki minun suustani kuultua. Inhoan itseäni sen vuoksi ja teen kovasti töitä asian parantamiseksi. Mieheni on ihmeissään ja tällaisina, hiljaisina hetkinä minun tekee pahaa hänen puolestaan. Samalla kun tiedostan mitä teen, on minulle myös hyvin selvää se, ettei puolisoni voisi tehdä mitään enempää/ vähempää minun temperamenttiani hillitäkseen. Se ei johdu hänestä, se ei ole hänen muutettavissaan. Toki joskus toivon hänelle jostain asiasta tiuskittuani että hän vain toteaisi "höpöhöpö" ja ottaisi tiukasti syliin. Mutta toisinaan taas en halua häntä lähellenikään koska en voi sietää kosketusta. Mieheni on parasta mitä minulla on, rakkainta ja arvokkainta. Siksi en voi käsittää mitä he***ttiä minä teen?! Itselläni on opinnot kesken ja siinä vaiheessa, että jotain pitäisi saada aikaankin. Jatkuvaa stressiä tenteistä, esseistä, ryhmätöistä, kandidaatin tutkielmasta, harjoittelujen raporteista, graduakin pitäisi alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan. Kaikki kasaantuu päälle ja mikään ei kiinnosta. Tuntuu että en pärjää, en osaa, en ymmärrä. Koulu ahdistaa ja aina kun olen kotona, pitäisi olla tekemässä jotain tai vähintään lukemassa jotain seuraavaa tenttiä varten. Ahdistaa. Lisäksi käyn töissä 2-4iltaa/vko opintojen ohella ja ruumiillinen työ väsyttää eikä kouluhommista tule mitään enää työpäivän jälkeen. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi. Sitä ei jää mihinkään ylimääräiseen tai itsensä hemmotteluun, uusiin vaatteisiin, kampaajalle, tms. Hyvä että saa laskut maksettua ja ruuat ostettua, joskus tankattuakin vähän (maksut menevät meillä puoliksi). Olen niin paineistunut tällä hetkellä, että pienikin risahdus kotona saa minut räjähtämään liitoksistani. Olen väsynyt ja täysin lukossa itseni sekä ajatusteni kanssa. En jaksa mitään, kotikin on kuin pommin jäljiltä. Siivoamisesta, tiskaamisesta, pyykkien pesemisestä, ruuan laitosta, mistään ei tule mitään. Mieheni on vastannut tällä hetkellä kodista minua enemmän ja olen siitä hänelle kiitollinen. Ihmettelen päivittäin kuinka hän jaksaa. Ehkä se vain on niin, että sille kaikkein läheisimmälle ja luotettavimmalle taholle uskaltaa näyttää myös huonot puolensa tiedostaen samalla ettei toinen lähde rinnalta pois? Terveen rajoissa en kuitenkaan mielentilani kanssa enää välttämättä liiku ja sekin pelottaa. En tiedä miten lähtisin solmua aukaisemaan. Ei kai se auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni. Taidan aloittaa heti huomenna siivoamalla (tänään en ehdi koska olen koko illan tenttimässä useampaa tenttiä samalla kertaa *huokaus*)!
"(mulla on taipumus flirttailla ihan tahattomasti ja kun satun olemaan vielä ihan komeakin niin kerään kyllä huomiota tyylilläni)". Pätkä ei herätä luottamusta. Miksi jäät juttelemaan vieraiden naisten kanssa? Tai entisten? Ketä kiinnostaa.. Mitäs sit sanoit itse raivopäissäsi ennen? Ongelmat voivat olla aika alusta. Oletko haukkunut? Ja miten? Ovatko liittyneet muihin naisiin, eksiin tms? "Pitääkin testata tätä asiaa lähipäivinä! " Jättäsin noi keittiöpsykologin hommat niille psykologeille vaan. Onko hän masentunut? Miten koulussa menee? Uupunut? Hänellä on aika paljon tekemistä ilmeisesti..Olisiko mitään, jos hän vähentäisi töitä? Ehkä hänestä tuntuu, että se vähä aika mitä yhdessä olette, nalkutat? Se voi siis tuntua nopeasti siltä. Ja en oiekestaan jaksa puolustella tuota käytöstä. Mun mielestä ei ole oikein uhata erolla. Ero-kortti on sellanen juttu, et sitä tulee käyttää vasta sitte ku oikeasti erotaan. En tiedä, miten saat luottamuksen siihen, että yhdessä jatketaan. Asiasta pitäs keskustella rauhallisesti. Älä provosoi, kun ilmeisesti sitä tuon viimeisen lauseesi perusteella harrastat. Yritä nyt hyvä ihminen rauhoittaa tilanne! Älä sekoita pakkaa lisää.