kirjoittelin tuossa vähän aikaa sitten tänne poikaystävästäni, jolta kuoli ystävä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000043205380
nyt on sitten ilmennyt uusia ongelmia. poikaystävän kaverin hautajaiset ovat sillä aikaa, kun hänen vanhempansa ovat poissa. minulla itselläni on todella suuri kammo hautajaisia kohtaan. tämä juontaa juurensa lapsuudestani, jolloin kävimme kymmenet ortodoksiset hautajaiset, joissa ruumis oli aina näkyvillä. ja myös siitä, että olen joutunut viimesen 8vuoden aikana hautaamaan 5 minulle läheistä ihmistä. viimeisimpiin läheisen ihmisen hautajaisiin en pystynyt itse edes menemään, vaan vietin päivän silloin todella tuoreen poikaystäväni kanssa.
silloin puhuimme siitä kuinka hautajaiset ahdistavat minua suunnattomasti, ja kuinka en tahdo enää koskaan mennä kenenkään hautajaisiin. silloin hän tuntui olevan niin kovin ymmärtäväinen tämän asian suhteen.
nyt ei kuitenkaan enää ymmärrys riitä. itse ymmärrän kyllä, että minun pitäisi olla tässä poikaystäväni tukena, mutta ajatus hautajaisista saa minut voimaan todella pahoin. en haluaisi mennä. kun ilmaisin tämän, poikaystäväni loukkaantui todella pahasti. ja nyt minusta tuntuu pahalta. en tullut kovinkaan hyvin tämän kuolleen kaverin kanssa toimeen. nyt poikaystäväni kuvittelee, etten halua tulla hautajaisiin sen takia. vaikkei kyse ole lähimainkaan siitä. vaan ahdistuksestani ja ehkä vähän siitäkin, että tunnen syyllisyyttä jäätyäni pois rakkaan ihmisen hautajaisista, ja nyt menisin sitten jonkun puolitutun hautajaisiin.
kuulostaa varmasti itsekkäältä. en halua millään mennä sinne hautajaisiin, mutta onko minun suhteemme takia "pakko"??
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000043205380
nyt on sitten ilmennyt uusia ongelmia. poikaystävän kaverin hautajaiset ovat sillä aikaa, kun hänen vanhempansa ovat poissa. minulla itselläni on todella suuri kammo hautajaisia kohtaan. tämä juontaa juurensa lapsuudestani, jolloin kävimme kymmenet ortodoksiset hautajaiset, joissa ruumis oli aina näkyvillä. ja myös siitä, että olen joutunut viimesen 8vuoden aikana hautaamaan 5 minulle läheistä ihmistä. viimeisimpiin läheisen ihmisen hautajaisiin en pystynyt itse edes menemään, vaan vietin päivän silloin todella tuoreen poikaystäväni kanssa.
silloin puhuimme siitä kuinka hautajaiset ahdistavat minua suunnattomasti, ja kuinka en tahdo enää koskaan mennä kenenkään hautajaisiin. silloin hän tuntui olevan niin kovin ymmärtäväinen tämän asian suhteen.
nyt ei kuitenkaan enää ymmärrys riitä. itse ymmärrän kyllä, että minun pitäisi olla tässä poikaystäväni tukena, mutta ajatus hautajaisista saa minut voimaan todella pahoin. en haluaisi mennä. kun ilmaisin tämän, poikaystäväni loukkaantui todella pahasti. ja nyt minusta tuntuu pahalta. en tullut kovinkaan hyvin tämän kuolleen kaverin kanssa toimeen. nyt poikaystäväni kuvittelee, etten halua tulla hautajaisiin sen takia. vaikkei kyse ole lähimainkaan siitä. vaan ahdistuksestani ja ehkä vähän siitäkin, että tunnen syyllisyyttä jäätyäni pois rakkaan ihmisen hautajaisista, ja nyt menisin sitten jonkun puolitutun hautajaisiin.
kuulostaa varmasti itsekkäältä. en halua millään mennä sinne hautajaisiin, mutta onko minun suhteemme takia "pakko"??
Vastaukset 17
Vanhimmat
mieti nyt vähän vähemmän itsekkäästi asiaa
poikaystäväsi on juuri kokenut jotain tosi kamalaa ja haluaisi sinulta tukea myös hautajaisissa.... ja et halua mennä sinne koska ahistaa??????
jos minun kumppanini sanoisi noin niin saisi potkut kyllä perseeseensä ja häädön suhteesta. ymmärrätkö lainkaan miten LOUKKAAVAA tuollainen on? ymmärrän kyllä että jos joku ahistaa ettei sinne halua mennä, mutta silti
ajattele jos sinulla olisi joku tärkeä meno ja tarvitsisit todellakin poikaystäväsi tukea ja hän sanoisi että ei tulisi mukaan? miltä SINUSTA tuntuis
Poikaystäväsi sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen Si-
nulle:"kiitos,että olet olemassa!"Nyt SITÄ olemista
tarvitaan Sinulta.Ymmärrän kyllä hautajaiskammosi,
mutta en usko,että tulevaisuudessakaan vältyt koko-
naan hautajaisilta.Olisi todella kaunista Sinulta
jos pystyisit ajattelemaan,että olet siellä nimen-
omaan poikaystäväsi tukena.lapsuudenaikaiset koke-
mukset ovat mieleen painuvia,tiedän.Mutta voisitko
nyt keskittyä vain ystäväsi tukemiseen.Kerro,että
lähdet mukaan.Voit myöhemmin miettiä muita asioita.
Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy työntämään sivuun omat tarpeensa ja pahat fiiliksensä, jos tärkeä ihminen tarvitsee apua ja tukea! Nyt on sinun tilaisuutesi näyttää poikaystävällesi todellinen luontosi: voiko hän luottaa sinuun jatkossakaan, jos nyt "mamoilet" ?!
Kuten tuossa joku sanoikin, eivät nämä ole varmasti ainoat hautajaiset, jotka tulet elämässäsi kohtaamaan - olen itsekin joutunut käymään 2-3 hautajaiset per vuosi viimeisen viiden vuoden aikana, viimeisimpänä oman äitini hautajaiset. Kukapa meistä ei kokisi pahaa oloa ja ahdistusta hautajaisissa, mutta ne ovat elämää niin kuin ristiäiset, rippijuhlat, häät ym ym.
Otapa nyt järki käteen ja mieti! Miltä itsestäsi tuntuisi, jos poikaystäväsi sanoisi sinulle tärkeän ihmisen hautajaisista, että sorry nyt, mutta mä en vaan kestä..? Elämässä on asioita, jotka on vain kestettävä.
Kun kerran ahdistaa. Rakkaus on molemminpuolista. Jos poikaystäväsi rakastaa sua, niin ei kyllä pakota. Toivoa saa mutta ei saa pakottaa. Eli tunteesi ovat edelleen sinun ja poikaystävälläsi omansa. Ne ratkaisee. Miten tunnette tulevanne toimeen asioiden kanssa. Kaikkia asioita ei pysty jakamaan. Poikaystäväsi suru ei oikeuta pakottamaan sua kärsimään tuskaa, johon et ole valmis. Sama kuin pakottaisi sut avantoon, kun hänen ystävänsäkin meni sinne. Just joo.
kiitti, että edes joku ymmärtää.
en tosiaan ole valmis menemään hautajaisiin. en ehkä pysty koko elämääni välttelemään, mutta juuri nyt en pysty siihen.en halua tässä nyt selittää yksityiskohtia pystymättömyyteeni.
onneksi poikaystäväni suostui äsken edes kuuntelemaan minua, kun perustelin asiaa. ja lisäksi hänen isoveljensä lupasi lähteä hänen mukaansa. lupasin kyllä miettiä asiaa vielä. koska haluaisin tehdä kaikkeni hänen takiaan.
rakkautta. Ja tässä paineessa se on juuri siinä, että sinun ei tarvitse itseäsi piinata. Poikaystäväsi suru on toki tärkeä muttei niin tärkeä ettei sua voi korvata siellä hautajaisissa. Tietenkin laitat nimesi adressiin ja muulla lailla olet tukena surussa mutta, jos et kykene, niin silloin sua ei saa pakottaa. Niin ikävää kuin se onkin poikaystävällesi. Elämässä tulee muitakin pettymyksiä. Tämä on ehkä yksi niistä.
Rakkaus kestää sellaiset. Jos ei kestä, niin miten se rakkaus kestäisi pahemmat paineet. Esim, oman lapsen menettämisen tai työttömyyden ja sen mukana kodin menettämisen tms.
Haluaisitko poikaystäväsi kohtelevan sinua samalla tavalla kuin sinä kohtelet häntä nyt?
Hautajaisiin, jos et halua.
Sinulla itselläsi on nyt iso ongelma itsesi kanssa, joka sinun itsesi tulee selvittää.
Onko nyt niin, että hautajaisissa sinä tajuat hyvin voimakkaasti sen, että myös sinä tulet joskus kuolemaan, etkä kestä sitä?
ihanaa, että täällä tehdään todella syvällisiä tulkintoja toisten päänsisäisistä asioista muutaman lauseen perusteella.
ei se oma kuolema mitään. sehän on kuitenkin edessä. hautajaiset kuitenkin symboloi niin vahvasti toisen ihmisen menettämistä ja sitä, kuinka joutuu rakentamaan kaiken uudella tavalla, kun taas yksi ihminen puuttuu. ja sitä kuinka kaikki on romahtanut taas.
en ole päässyt vielä kunnolla yli puoli vuotta sitten kuolleen TODELLA läheisen ihmisen kuolemasta. Pelkään, että hautajaiset vetäisivät minua taakse päin omassa surutyössäni.
Kirjoittamaan vaikeasta asiasta.
Ei toisen päänsisään voikkaan nähdä, mutta ulkopuoliset voivat nostaa esiin kysyksiä, jotka saattavat auttaa kysyjää selkiyttämään tilannettaan.
Jos haluat vain omanlaisia vastauksia, niin miksi kysyt sitten muilta.
kertoo aika paljon: elämäsi pääosassa olet todellakin sinä itse. Joo joo, ihmisen pitää olla terveesti itsekäs - mutta sinun käytöksesi kertoo melkoisesta kypsymättömyydestä.
Oman äitini kuolemasta oli reilu 3 kk, kun kumppanini isä kuoli. Olimme äitini kanssa hyvin läheiset, mutta en hetkeäkään miettinyt, mitä mieheni tukeminen hänelle raskaana aikana tekee MINUN surutyölleni. Sinä et ilmeisesti ole kovin sitoutunut poikaystävääsi - tai sitten haluat vain olla se vastaanottava osapuoli kaikessa..?
Ja niin kuin tuossa joku kirjoittikin: miksi tulet tänne kysymään mielipiteitä/apua, kun selvästikin vain haet hyväksyntää omalle tökkivälle käytöksellesi sen sijaan, että ottaisit vastaan toista mieltä olevien kommentteja rakentavassa mielessä?
tää palsta on kyllä niin perseestä, että pitää varmaan lopettaa täällä vieraileminen. kaikkien kommentit perustuu johonkin ihme "standardi-ihmiseen" ja sitten jos joku on vähän heikompi ja herkempi, niin heti ollaan hakkaamassa kirveellä kaulaa katki.
vähän avarakatseisuutta hei ihmiset!!!!
Mitä "standardi-ihmistä" siinäkin on, jos sanotaan, että toista tarvii tukea silloin kuin toinen sitä tarvitsee eikä ajatella vaan sitä, miltä itsestä tuntuu?! Avarrapa sinäkin vähän katsettasi sen sijaan että käyt täällä haukkumassa meitä "standardeja". Aina pitäisi sääliä ja ymmärtää ja kääntää vielä toinenkin poski näiden itseään täynnä olevien ressukoiden takia sen sijaan, että nämä ressukat edes yrittäisivät käyttäytyä korrektisti!
teimme nyt sitten kompromissin. eli en mene siunaustilaisuuteen, mutta liityn mukaan itse muistotilaisuuteen. tähän päädyttiin lähinnä siksi, että kuolleen pojan vanhemmat toivoivat, ettei siunaustilaisuudessa olisi kuin kaikista läheisimmät ihmiset. mihin minä en todellakaan kuulu.
pääsin siis tavallaan pälkähästä.moni täällä on kyllä ollut oikeassa sen suhteen, että olen ollut itsekäs. noh, eipä kukaan sitä kai ymmärrä miks.
Sinulle helpotus. Mitä sinä vastaisit minulle, jos olisin kirjoittanut tuon kaiken saman mitä sinä tähän kirjoitit tähän ketjuun? Lopuksi vielä tämä " että olen ollut itsekäs. noh, eipä kukaan sitä kai ymmärrä miks." vastaisiko voiko kirjoituksesi perusteella tuon ymmärtää?
Herkkä taitaa olla myös poikaystäväsikin. Miten jonkun täysin tuntemattoman ihmisen hautajaiset voivat noin paljon ahdistaa? Itsekään en kyllä haluaisi käydä tuntemattoman hautajaisissa, mutta tämä taas johtuu siitä että hautajaiset ovat luonteensa vuoksi varsin ikäviä juhlia. Jos poikaystäväsi on aivan rikki tai lukossa monta viikkoa, niin eipä taida hänelläkään ainakaan liikoja paineensietokykyä olla. Ihmisten pitäisi hyväksyä se, että kuolema on luonnollinen osa elämää. Sitä ei pääse kukaan meistä karkuun. Nimim. "itsekin parhaimman kaverin hautaan 20-vuotiaana saatellut"
Luin nyt vasta tarkemmin alkuperäisen kirjoituksen ja siitä selvisi että olette seurustelleet vasta puoli vuotta. Puoli vuotta on niin lyhyt aika että niitä kavereiden omaisia ei välttämättä kiinnosta pätkääkään nähdä hautajaisissa "kavereiden uusia heiloja", joten tuolla perusteella niistä voi hyvinkin yrittää luistaa. Itse en edes huolisi noin tuoretta tyttöystävää mukaan kaverini hautajaisiin, mutta tämä onkin ihan eri juttu kuin lapsellinen hautajaiskammosi.