Enemmistö suomalaisista elää yltäkylläisyydessä samanaikaisesti kun leipäjonot pitenevät pitenemistään. Työttömät ja muut köyhät maksavat köyhyydellään ja työttömyydellään muiden yltäkylläisyydestä.
Tulojen tasaus olisi siis vain oikeudenmukaista, vaan perusturvaahan on vain heikennetty rajusti suhteessa hintojen nousuun vuodesta toiseen aina 1990-luvun puolivälistä alkaen. Perusturvan taso on nyt sillä tasolla, jolla ei enää inhimillinen elämä ole mahdollista ja joka syrjäyttää sellaisen, jonka toimeentulo on perusturvasta riippuvainen.
Työttömyys on suurin köyhyyden aiheuttaja. Työttömien määrä on rajusti enemmän kuin mitä virallinen tilasto ilmoittaa, sillä luvusta puuttuvat mm. ilmaistöissä olevat (v. 2007 ilmaistyössä aloitti n. 50 000 työtöntä ja lisäksi tulevat edellisenä vuonna aloittaneet, nykyisin ilmaistyöntekijöiden määrä lienee huimasti enemmän), työvoimakoulutuksissa olevat, työttömyysturvan ulkopuolle potkaistut jne. Työttömyystilastoista poistetaan jo tunninkin viikossa työskentelevät, tunti työtä viikossa on näet EU:n virallinen määritelmä työssäolevalle.
Avoimet työpaikat vähenevät vähenemistään ja nekin täyttyvät lähinnä työssäolijoiden kesken, koska työttömien hakemukset menevät työttömyyden vuoksi useimmiten mappiin ö, niin tilanne on työttömän kannalta mahdoton. Sadatkaan työhakemukset eivät tuota tulosta.
Miksi ihmeessä työttömät pakotetaan ilmaistöihin, mistä he saavat 440 e netto/kk sekä 8 e:n päiväkorvauksen, mitään työsuhteeseen kuuluvia etuja he eivät saa? Jos kerran työtä on tarjolla, pitäisi siitä maksaa normaali palkka - työttömällekin. Miksi työttömän pitäisi työskennellä ilman palkkaa, kun vieressä oleva saa samasta työstä normaalin palkan??? Väittäisin, että kyllä ilmaistöihin pakotettu - monesti alansa ammattilainen ja/tai pitkän työkokemuksen omaava - mieluummin ottaisi palkkatyön ilmaistyön sijaan, jos sellaisia olisi mahdollista saada.
Olisiko syytä tunnustaa tilanne ja kohentaa perusturvaa tuntuvasti ja välittömästi? Tilanteeseen olisi syytä tarttua ennen kuin inhimillinen hätä saa tuhoisia muotoja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.