Teinin avautuminen

Mitä mieltä olette vaiti olemisesta vs vanhemmille kertomisesta, jos teini-ikäinen kertoo mieltään kuohuttavasta asiasta? Hän ei vannottanut minua olemana kertomatta, mutta sanoi ettei ole vanhemmilleen sanonut. Kyseessä on teinin ystävyyssuhteeseen liittyvä asia, yksi läheinen ystävä hakee rajojaan ja painostaa tätä minulle kertonutta rahoittajakseen.

Vaikutti että aika järkevä kanta nuorella itsellään oli asioihin.

Nyt mietin että teenkö oikein jos en kerro asiaa eteenpäin vai pitäisikö minun jollakin tavalla asia vanhemmille kertoa. Vanhemmat, etenkin äiti, ovat ystäviäni.

Mitäpä olette mielenpuolta?
12360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse ajattelisin asian niin, että on hyvä että tuo teini uskaltaa kertoa hankalista asioista jollekin.

Jos sattuisit pettämään luottamuksen niin ehkä hän ei uskalla tulevaisuudessa enää tehdä samoin? Itse puhuisin asiasta ensin hänen kanssaan, ettei ainakaan selän takana lähde mitään tekemään.

Äänestä

Jos nuorella itsellään on mielestäsi järkevä suhtautuminen asiaan ja uskot että hän kykenee itse tilanteen hoitamaan, en kertoisi nuoren vanhemmille.

Jos itse olisi teininä luottanut johonkuhun aikuiseen niin paljon että olisin kertonut mitä elämääni todellisuudessa kuuluu, olisin loukkaantunut sydänjuuriani myöten jos k. o aikuinen olisi pettänyt luottamukseni.

Tietysti jos ilmassa on katastrofin ainekset, on vanhemmille varmasti kerrottava. :/

Äänestä

Voisitko olla kertomatta tietäen asiasta, josta vanhemmat eivät tienneet?
Itse en kertonut, mutta tyttö kertoikin itse.

Äänestä
  • Luultavasti toimisin kuten nuori pyytää.

    Itse aborttia enemmän painaisi varmaan se tilanne, joka on abortin tarpeeseen johtanut. Siis millainen on se suhde, josta tilanne saanut alkunsa.

    Äänestä

"Vaikutti että aika järkevä kanta nuorella itsellään oli asioihin."

Jos hän osaa pysyä poissa ongelmista, niin eihän siinä mitään kerrottavaa ole. Jos taas sinusta tuntuu, että olisi kuitenkin syytä kertoa, niin sano ainakin sille teinille ennalta, että joudut tekemään niin, mikäli hän kuitenkin päättää osallistua siihen arveluttavaan hankkeeseen. Näin et petä hänen luottamustaan ainakaan toimimalla salaa selän takana.

Äänestä

itselläsi, otat myös vanhempien puolesta vastuun tapahtumien etenemisestä. Itse en ottaisi sitä vastuuta, vaan junailisin niin, että teinin kanssa yhteistuumin juttu siirretään vanhemmille.

Jos hänellä on järkevä kanta, niin vanhemmille kertomisessa ei pitäisi olla ongelmaa?

Äänestä

olla luottamuksen arvoinen ja kuulla jatkossakin luottamuksellisia asioita tältä teiniltä.

Mikäli kyse ei ole hengenvaarasta tai muuten teinin maailmaa lopullisesti huonoon suuntaan muuttavasta jutusta ei mielestäni ole tarpeen kertoa vanhemmille. Luottoaikuinen saattaa pystyä kyllä vaikuttamaan niinkin, että lapsi avautuu myös vanhemmilleen enemmän.

Minusta ihmisille pitää antaa myös mahdollisuus tehdä itse omat virheensä, joskus se on jopa väistämätöntä.

Äänestä

siitä, että onko kyse vain tätä teiniä itseään koskevasta asiasta. Jos kuitenkin on kyseessä teinin ystävään liittyvä asia, on siitä varmaan helpompi puhua ja pyytää apua muilta kuin vanhemmilta. Teini ehkä haluaa säilyttää ystävyyden tähän rajojen kokeilijaan hankalasta tilanteesta huolimatta. Vanhemmat saattaisivat tehdä ystävyyden mahdottomaksi, jos ajattelevat että ystävä on "haitallinen".

Minä neuvoisin olemaan kertomatta vanhemmille niin kauan kuin tuttavateinillesi ei koidu mitään haittaa/ vaaraa tms. Jopa teinin äiti saattaa kokea loukkauksena sen, että petät hänen lapsensa luottamuksen, mikäli asia ei välttämättä sitä vaadi hänen turvallisuutensa vuoksi.

Äänestä

Hän kuitenkin uskalsi kertoa sinulle, joten ei mielestäni kannata pettää hänen luottamustaan. Mitä sellaista vanhemmat voisivat asialle tehdä, mitä sinun, luottoaikuisen, neuvot eivät tekisi?

Äänestä

Oletko sä Kyöpelinvuorelta?

Äänestä
  • Karhuvuoresta kylläkin ja noitamaisen paha suustani :-D

    Äänestä

Taidanpa tehdä niin, etten tässä vaiheessa mitään vanhemmille sano, mutta pyydän nuorta juttelemaan minun tai vanhempiensa kanssa, jos ystävä vielä painostaa. Meillä on tämän nuoren kanssa hyvä suhde ja mielelläni en sitä rikkoisi. Ratikka: vanhemmat voisivat uskoakseni konkreettisesti estää rahansiirron, jos nuorelle tulisikin houkutus rahoittaa ystävän juttuja. Mutta olisiko se sitten oppimiskokemuksena hyvä... ei kai.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


random_N kirjoitti:

Mitä mieltä olette vaiti olemisesta vs vanhemmille kertomisesta, jos teini-ikäinen kertoo mieltään kuohuttavasta asiasta? Hän ei vannottanut minua olemana kertomatta, mutta sanoi ettei ole vanhemmilleen sanonut. Kyseessä on teinin ystävyyssuhteeseen liittyvä asia, yksi läheinen ystävä hakee rajojaan ja painostaa tätä minulle kertonutta rahoittajakseen.

Vaikutti että aika järkevä kanta nuorella itsellään oli asioihin.

Nyt mietin että teenkö oikein jos en kerro asiaa eteenpäin vai pitäisikö minun jollakin tavalla asia vanhemmille kertoa. Vanhemmat, etenkin äiti, ovat ystäviäni.

Mitäpä olette mielenpuolta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu