Perusteita

Ihmisen rasva on varastoitunut triglyserideinä. Sitä on ihonalaisissa rasvakerroksissa, veressä ja ainakin urheilijoilla myös lihaksissa. Ihmisen päivittäinen energiantarve tyydytetään pääasiassa rasvoilla ja pieneltä osin lihaksissa olevalla varastoenergialla, joka on varastoitu glykogeeninä. Kevyissä arjen askareissa lihaksista kuluva varastoenergia täydentyy sitä mukaa kuin sitä kulutetaan. Glykogeenia muodostetaan hiilihydraateista, mutta maksa voi muodostaa sitä myös rasvasta. Energian kulutus ei siis jakaannu niin että ensin käytetään elimistön hiilihydraatit loppuun ja vasta sitten alkaa rasvojen kulutus. Rasvaa ja glukoosia käytetään rinnan, suhteessa 90/10. Lihaksien käyttövoimana on ATP, jota muodostetaan glukoosista sekä lihaksessa olevasta rasvasta. Glukoosi on lihaksen "rajahtävää" energiaa, ja rasvaa voi verrata lihaksen dieselpolttoaineeseen. Rasvojen "hitaus" johtuu siitä että sen muuttaminen ATP:ksi on hitaampi prosessi. Rasvojen osuus energiantuotannosta laskee alle 50% vain rasituksen yhteydessä (anaerobisella rajalla) ja se voi laskea hyvinkin alas. Tällöin pääasiallinen energia on glukoosia niin kauan kuin sitä riittää, ja sen jälkeen lihakset käyttävät rasvaa. Ensin käytetään lihasten glykogeenivarastot, sitten glukoosia otetaan hetken aikaan suoraan verestä ja kun sekin hupenee polttaine on lähes kokonaan rasvaa. Koko ajan kuitenkin rasva kattaa osan energiantarpeesta, ja vasta glukoosin ehdyttyä rasva kattaa lähes kaiken energiantarpeen. Teho on silloin vajaa 70% verrattuna tilanteeseen jossa glukoosia on käytettävissä. Lihasten glykogeenivarastojen tyhjeneminen aiheuttaa siis suorituskyvyn alenemisen, mutta toisaalta rasvaenergia mahdollistaa kohtuullisen rasituksensietokyvyn tunikausiksi. Heikkokuntoisen ihmisen liikkuessa rasvan poltto tehostuu noin puolen tunnin kuluttua, hyväkuntoisella nopeammin ja huippukuntoisella urheilijalla tehostunut rasvanpoltto alkaa samanaikaisesti rasituksen alettua. Liikunta on siis erinomainen keino kehittää rasva-aineenvaihduntaa. Kuormituksen lakattua alkaa lihasten energiavarastojen täyttyminen, ja nopeiten se tapahtuu hiilihydraateilla, jotka elimistö automaattisesti ottaakin siihen käyttöön jos sitä on saatavailla. Jos hiilihydraatteja ei ole saatavilla, maksa muodostaa rasvasta glykogeenin muodostamiseen tarvittavat yhdisteet. Rasvan elimistö varastoi saman tein rasvana ja sitä käytetään vain sen verran kuin on kulutusta. Hiilihydraateista varastoituu vain se osuus joka ei mene lihasvarastojen täyttöön tai jää vereen: hiilihydraattien ensisijainen kohde on lihaksien ja maksan energiavarastojen täyttö. Se edellyttää vajausta ko. kohteessa, ja sehän saadaan aikaan kohtuullisella lihasrasituksella.
13429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tänne aina välillä postata. Ettei totuus unohtuisi.

Äänestä
  • Vasta ko alkaa näkemää-- tietää olleesa sokija !

    Äänestä

  • väittelijät ?? kirjoitti:

    Vasta ko alkaa näkemää-- tietää olleesa sokija !

    ????

    Äänestä

  • (|) kirjoitti:

    ????

    pelkkiä kysymysmerkkiä ! Kuorutettuna polttavalla kissan kusella.

    Äänestä

  • kristallinen tuote kirjoitti:

    pelkkiä kysymysmerkkiä ! Kuorutettuna polttavalla kissan kusella.

    Ajatusten tonava,,, !

    Äänestä

tarvitaan tuota "räjähtävää" energiaa. Työ on kevyttä, työmatkoihin menee aikaa ja kotityötkin on hoidettava.

Äänestä
  • Niinpä, µiksi nykyään ponnistella yleensä lainkaan, kun hyvin monet asiat voidaan hoitaa muilla keinoin? Siinäpä todellisen sohvaperunan filosofiaa. Unohtuu vaan se että ihmsen fyysinen olemus on rakennettu vuosimiljoonien kuluessa ja se vaatii myös liikkumista pysyäkseen terveenä. Eikö olekin inhottavaa. Kaikki äkkinäiset liikkeet ja ponnistukset tapahtuvat enimmäkseen lihaksiin varastoituneen energian avulla, joskin tilanne voi kestää vain vajaan sekunnin tai ehkä pari, mutta silti silloin tapahtuu glukoosiryöpsähdys. Ja räjähtävää energiaa sinäkin tarvitset siinä kun talvella liukkaalla kelillä horjahdat ja haet tukea. Edellyyttää tietysti että yleensä nouset siitä sohvalta ylös. Tai kosketat kuumaa liettä ja tempaiset kätesi äkkiä pois.

    Äänestä

  • sehän se onkin kirjoitti:

    Niinpä, µiksi nykyään ponnistella yleensä lainkaan, kun hyvin monet asiat voidaan hoitaa muilla keinoin? Siinäpä todellisen sohvaperunan filosofiaa. Unohtuu vaan se että ihmsen fyysinen olemus on rakennettu vuosimiljoonien kuluessa ja se vaatii myös liikkumista pysyäkseen terveenä. Eikö olekin inhottavaa. Kaikki äkkinäiset liikkeet ja ponnistukset tapahtuvat enimmäkseen lihaksiin varastoituneen energian avulla, joskin tilanne voi kestää vain vajaan sekunnin tai ehkä pari, mutta silti silloin tapahtuu glukoosiryöpsähdys. Ja räjähtävää energiaa sinäkin tarvitset siinä kun talvella liukkaalla kelillä horjahdat ja haet tukea. Edellyyttää tietysti että yleensä nouset siitä sohvalta ylös. Tai kosketat kuumaa liettä ja tempaiset kätesi äkkiä pois.

    alkaa nyt miettimään ,,josko sittenkin,,,?

    Vanhaks pitää elää ennenkuin tajuaa miksi yksi ortopedi jankuttaa siitä liikunnan tarpeettomuudesta: VHH ei toimi kuin sohvaperunoilla! Heti kun pitää vähänkin reippaammin ulkoiluttaa sitä läskipersettään, tarvitaan niitä hiilareita ravinnosta. Ortopedi H:n liikunnanvastaisuus sai näin luonnollisen selityksen. Kiitos! Minäkin olen sitä mieltä että Mattila voi kirjoittelun lopettaa.

    Äänestä

  • miten hieno selitys kirjoitti:

    Minä VHH:laisena voin haastaa sinut juoksu -tai pyöräilykisaan ihan koska vaan. Läskipersettä mulla ei valitettavasti ole tuoda paikalle, mutta ota sinä omasi messiin. Koska lähdetään? Voin antaa tasoitusta ja vetää viikon ketoosin ennen kisaa.

    Äänestä

  • mihin mahdetaan tarvita? No okei. Pakenemiseen uhkaavasta tilanteesta, taisteluun vihollista vastaan, urheillessa vaikkapa pituushypyssä tai pikamatkoilla. Siinä muutama esimerkki.

    Äänestä

  • miten hieno selitys kirjoitti:

    Vanhaks pitää elää ennenkuin tajuaa miksi yksi ortopedi jankuttaa siitä liikunnan tarpeettomuudesta: VHH ei toimi kuin sohvaperunoilla! Heti kun pitää vähänkin reippaammin ulkoiluttaa sitä läskipersettään, tarvitaan niitä hiilareita ravinnosta. Ortopedi H:n liikunnanvastaisuus sai näin luonnollisen selityksen. Kiitos! Minäkin olen sitä mieltä että Mattila voi kirjoittelun lopettaa.

    Heikkilän kirjaa olet lukenut? Opitko niistä mitään?

    Äänestä

  • +++++++ kirjoitti:

    Heikkilän kirjaa olet lukenut? Opitko niistä mitään?

    en lue Heikkilän kirjoja enkä muitakaan. Yrittäkää ymmärtää että olen sairas häirikkö ja minulla ei ole muuta elämää kuin vittuilu täällä varsinkin Ortopedi Heikkilälle ja Mattilalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ElenaS kirjoitti:

Ihmisen rasva on varastoitunut triglyserideinä. Sitä on ihonalaisissa rasvakerroksissa, veressä ja ainakin urheilijoilla myös lihaksissa. Ihmisen päivittäinen energiantarve tyydytetään pääasiassa rasvoilla ja pieneltä osin lihaksissa olevalla varastoenergialla, joka on varastoitu glykogeeninä. Kevyissä arjen askareissa lihaksista kuluva varastoenergia täydentyy sitä mukaa kuin sitä kulutetaan. Glykogeenia muodostetaan hiilihydraateista, mutta maksa voi muodostaa sitä myös rasvasta. Energian kulutus ei siis jakaannu niin että ensin käytetään elimistön hiilihydraatit loppuun ja vasta sitten alkaa rasvojen kulutus. Rasvaa ja glukoosia käytetään rinnan, suhteessa 90/10. Lihaksien käyttövoimana on ATP, jota muodostetaan glukoosista sekä lihaksessa olevasta rasvasta. Glukoosi on lihaksen "rajahtävää" energiaa, ja rasvaa voi verrata lihaksen dieselpolttoaineeseen. Rasvojen "hitaus" johtuu siitä että sen muuttaminen ATP:ksi on hitaampi prosessi. Rasvojen osuus energiantuotannosta laskee alle 50% vain rasituksen yhteydessä (anaerobisella rajalla) ja se voi laskea hyvinkin alas. Tällöin pääasiallinen energia on glukoosia niin kauan kuin sitä riittää, ja sen jälkeen lihakset käyttävät rasvaa. Ensin käytetään lihasten glykogeenivarastot, sitten glukoosia otetaan hetken aikaan suoraan verestä ja kun sekin hupenee polttaine on lähes kokonaan rasvaa. Koko ajan kuitenkin rasva kattaa osan energiantarpeesta, ja vasta glukoosin ehdyttyä rasva kattaa lähes kaiken energiantarpeen. Teho on silloin vajaa 70% verrattuna tilanteeseen jossa glukoosia on käytettävissä. Lihasten glykogeenivarastojen tyhjeneminen aiheuttaa siis suorituskyvyn alenemisen, mutta toisaalta rasvaenergia mahdollistaa kohtuullisen rasituksensietokyvyn tunikausiksi. Heikkokuntoisen ihmisen liikkuessa rasvan poltto tehostuu noin puolen tunnin kuluttua, hyväkuntoisella nopeammin ja huippukuntoisella urheilijalla tehostunut rasvanpoltto alkaa samanaikaisesti rasituksen alettua. Liikunta on siis erinomainen keino kehittää rasva-aineenvaihduntaa. Kuormituksen lakattua alkaa lihasten energiavarastojen täyttyminen, ja nopeiten se tapahtuu hiilihydraateilla, jotka elimistö automaattisesti ottaakin siihen käyttöön jos sitä on saatavailla. Jos hiilihydraatteja ei ole saatavilla, maksa muodostaa rasvasta glykogeenin muodostamiseen tarvittavat yhdisteet. Rasvan elimistö varastoi saman tein rasvana ja sitä käytetään vain sen verran kuin on kulutusta. Hiilihydraateista varastoituu vain se osuus joka ei mene lihasvarastojen täyttöön tai jää vereen: hiilihydraattien ensisijainen kohde on lihaksien ja maksan energiavarastojen täyttö. Se edellyttää vajausta ko. kohteessa, ja sehän saadaan aikaan kohtuullisella lihasrasituksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu