Parisuhde

Keskusteluketjun aihe, mutta aika usein täällä puhutaan vain seksistä. Seksi on tärkeää, mutta pelkällä seksillä ei parisuhde toimi. Alkuun se menetelee, mutta pitemmän päälle tarvitaan muutakin kuin vain seksiä hyviin ihmissuhteisiin. Jos parisuhteesta syntyy lapsia, niin miten he mahdollisesti voivat. Jos heidän elämänsä alku on ollut samanlainen kuin minun, niin paljon opittavaa on edessä. Tuolta voitte lukea, minun elämäni alkupuolen tapahtumia: Se , että on Kirjoittanut: humalassa 17.4.2009 klo 17.30 Ei oikeuta toisen pahoinpitelyyn tai muuhunkaan väärinkäyttöön. Se on tekosyy millä ihmiset ratsastaa. Humalatila ei oikeuta ketään alistamaan toista henkisesti eikä fyysisesti. Ne jotka tekevät sitä saavat humalatilastaan tekosyyn mihin vedota. Suurin osa ihmisistä ei koskaan aiheuta toisille henkistä tai fyysisesti pahoinvointia vain selittelemällä, että olin humalassa. Kiva humalatila saattaa monesti parantaa ihmissuhteita. Ne jotka vetoavat humalatilaan, kun käyttäytyvät väkivaltaisesti eivät ota vastuuta omasta käyttäytymisestä, vaan pistävät syyn humalan tiliin. Olen yli 60 vuotias ja isäni ei voinut käyttää alkoholia, koska se teki isäni hyvin sairaaksi. Siitä huolimatta isäni pahoinpiteli minua pientä lasta sen jälkeen kun täytin 2 vuotta, jolloin minulla alkoi ilmetä omaa tahtoa. Isäni suku oli karjalan evakkoja ja asuimme koko suku samassa talossa. Isäni sisko kertoi minulle, että isäni oli hyvin julma minua kohtaa. En ymmärrä tätä talo oli täynnä aikuisia ihmisiä miehiä ja naisia. Miksi kukaan ei uskaltanut vastustaa isäni väkivaltaa, joka kohdistui minuun 2 vuotiaaseen lapseen. Hei eikö olisi vihdoinkin aika keskustella siitä, mitä täällä hyvinvointi Suomessa on tapahtunut ja tapahtuu! http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000043324759
2358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minulla se oli äiti, ja kukaan ei minua koskaan uskonut koska hän oli niin ihana ja puhelis ihminen.nykyään vain ihmettelee että miksi olen niin kylmä häntä kohtaan,olen kyllä muistuttanut kaikesta mutta kuulema saatan muistaa aivan omiani ja hourin.onneksi siis onneksi minulla on oma elämä ja ihanat lapset joita rakastan yli kaiken,äitini ei siihen elämään kuulu,onneksi.ps.olen niin pirun ylpeä omalle äidille kuulema,hän kertoo kaikille.

Äänestä

valittettavan totta,itse olin vähällä tuhota perheemme liiallisella alkoholin käytöllä mikä lopuksi johti hyvinkin traagisiin tapahtumiin.Yritin esimerkiksi itsemurhaa lapseni nähdessä vierestä,nyt olen ollut raittiina monta kuukautta,toivoakseni loppuelämäni,sainhan kuitenkin takaisin rakastavan perheen,josta olen loppuelämäni kiitollinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tämän kirjoitti:

Keskusteluketjun aihe, mutta aika usein täällä puhutaan vain seksistä. Seksi on tärkeää, mutta pelkällä seksillä ei parisuhde toimi. Alkuun se menetelee, mutta pitemmän päälle tarvitaan muutakin kuin vain seksiä hyviin ihmissuhteisiin. Jos parisuhteesta syntyy lapsia, niin miten he mahdollisesti voivat. Jos heidän elämänsä alku on ollut samanlainen kuin minun, niin paljon opittavaa on edessä. Tuolta voitte lukea, minun elämäni alkupuolen tapahtumia: Se , että on Kirjoittanut: humalassa 17.4.2009 klo 17.30 Ei oikeuta toisen pahoinpitelyyn tai muuhunkaan väärinkäyttöön. Se on tekosyy millä ihmiset ratsastaa. Humalatila ei oikeuta ketään alistamaan toista henkisesti eikä fyysisesti. Ne jotka tekevät sitä saavat humalatilastaan tekosyyn mihin vedota. Suurin osa ihmisistä ei koskaan aiheuta toisille henkistä tai fyysisesti pahoinvointia vain selittelemällä, että olin humalassa. Kiva humalatila saattaa monesti parantaa ihmissuhteita. Ne jotka vetoavat humalatilaan, kun käyttäytyvät väkivaltaisesti eivät ota vastuuta omasta käyttäytymisestä, vaan pistävät syyn humalan tiliin. Olen yli 60 vuotias ja isäni ei voinut käyttää alkoholia, koska se teki isäni hyvin sairaaksi. Siitä huolimatta isäni pahoinpiteli minua pientä lasta sen jälkeen kun täytin 2 vuotta, jolloin minulla alkoi ilmetä omaa tahtoa. Isäni suku oli karjalan evakkoja ja asuimme koko suku samassa talossa. Isäni sisko kertoi minulle, että isäni oli hyvin julma minua kohtaa. En ymmärrä tätä talo oli täynnä aikuisia ihmisiä miehiä ja naisia. Miksi kukaan ei uskaltanut vastustaa isäni väkivaltaa, joka kohdistui minuun 2 vuotiaaseen lapseen. Hei eikö olisi vihdoinkin aika keskustella siitä, mitä täällä hyvinvointi Suomessa on tapahtunut ja tapahtuu! http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000043324759

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu