Miten jaksaa?

Olen seurustellut joitakin kuukausia poikaystäväni kanssa. Alku oli aivan ihanaa, jotain mitä en ollut koskaan ennen kokenut. Meillä kummallakin oli kuitenkin aika paljon elämää takana. Nyt olemme nuoria aikuisia ja ajattelin, vaikkakin vähän pelonsekaisin tuntein, että joko nyt se onnellinen, tasainen elämä voisi alkaa. Tännekin ehdin onnestani kirjoittaa, miten ihana oli aamulla herätä oman rakkaan vierestä.

Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuli järkyttävä uutinen. Rakkaani läheinen on vakavasti sairas. Alkushokin jälkeen elämämme jatkui melko samalla tavalla kuin ennenkin. Mutta nyt näemme yhä harvemmin. Viikkoihin emme ole edes nukkuneet yötä yhdessä, kun rakkaani on kaiken mahdollisen ajan läheisensä luona. Silloin tällöin näemme, mutta minä en halua aina "tunkea" tämän sairaan ihmisen luo. Kummallakin meistä rakkaani kanssa on koko ajan kova ikävä. Mutta tilanne on se mikä on, eikä nyt ole muita vaihtoehtoja. Odotin tulevasta joulusta tähänastisen elämäni parasta, nyt pelkään, miten selviän joulusta. Rakkaani kanssa yhdessä en sitä ainakaan voi viettää. Hyvä jos hetken näen häntä vielä kerran ennen joulua.

Toivoa ja uskoa en halua menettää, vaikka pahaa pelkään, miten tämä päättyy. En pelkää suhteemme vuoksi, mutta tämän sairaan ihmisen...

Miten parhaiten tukisin rakastani? Miten itse jaksan, kun ikävä on suuri ja huoli rakkaani läheisestä suunnaton? Kiitos kaikista kommenteista. Kaikki te, jotka olette onnellisia, olkaa kiitollisia siitä! Minä olen nyt oppinut elämään päivän kerrallaan.
3811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

niin jaksat sinäkin, suru vie tietyn ajan. Itse koin muutamia vuosia vastaavaa,mieheni tuki minua ja antoi tilaa surra. Suri tietysti itsekkin kun mukavan ihmisen elämä päättyi niin äkkiä. Elämä on joskus kovaa ja ei saa tukehduttaa tunteita sisään vaan puhua toiselle tunteistaan. Silloin kun ihminen on kuolemaisillaan käsivarsille se on tosi raskasta aikaa ja tosiaan minä henkilö kohtaisesti en oikein muista suruissani siltä ajalta mitään? Vuosi kuoleman jälkeen meni kuin "unessa". Usko tai älä, nyt on jo helpompi olla ja elää. Elämä jatkuu kuitenkin kaikesta ikävästä huolimatta, otettava itseänsä niskasta kiinni. Jaksamisia teille.

Äänestä

tiedän miltä sinusta tuntuu, itse olen odottanut rakastani pian kuusi vuotta.näemme vieläkin vain viikonloppuisin. elämä on repinyt meitä koko tämän ajan erilleen opiskelun vuoksi.rakastamme toisiamme vieläkin niinkuin alkuaikoina.ensi vuonna odotus palkitaan, ja pääsemme muuttamaan yhteen.jos todella haluat olla hänen kanssa, jaksat odottaa, koska onnen eteen on myös kärsittävä.kaikkea hyvää jatkossa, ja ennenkaikkea jaksamista.

Äänestä

Rakkaus on pitkä mielinen. kaien se kärsii kaiken se kestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusilmä kirjoitti:

Olen seurustellut joitakin kuukausia poikaystäväni kanssa. Alku oli aivan ihanaa, jotain mitä en ollut koskaan ennen kokenut. Meillä kummallakin oli kuitenkin aika paljon elämää takana. Nyt olemme nuoria aikuisia ja ajattelin, vaikkakin vähän pelonsekaisin tuntein, että joko nyt se onnellinen, tasainen elämä voisi alkaa. Tännekin ehdin onnestani kirjoittaa, miten ihana oli aamulla herätä oman rakkaan vierestä.

Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuli järkyttävä uutinen. Rakkaani läheinen on vakavasti sairas. Alkushokin jälkeen elämämme jatkui melko samalla tavalla kuin ennenkin. Mutta nyt näemme yhä harvemmin. Viikkoihin emme ole edes nukkuneet yötä yhdessä, kun rakkaani on kaiken mahdollisen ajan läheisensä luona. Silloin tällöin näemme, mutta minä en halua aina "tunkea" tämän sairaan ihmisen luo. Kummallakin meistä rakkaani kanssa on koko ajan kova ikävä. Mutta tilanne on se mikä on, eikä nyt ole muita vaihtoehtoja. Odotin tulevasta joulusta tähänastisen elämäni parasta, nyt pelkään, miten selviän joulusta. Rakkaani kanssa yhdessä en sitä ainakaan voi viettää. Hyvä jos hetken näen häntä vielä kerran ennen joulua.

Toivoa ja uskoa en halua menettää, vaikka pahaa pelkään, miten tämä päättyy. En pelkää suhteemme vuoksi, mutta tämän sairaan ihmisen...

Miten parhaiten tukisin rakastani? Miten itse jaksan, kun ikävä on suuri ja huoli rakkaani läheisestä suunnaton? Kiitos kaikista kommenteista. Kaikki te, jotka olette onnellisia, olkaa kiitollisia siitä! Minä olen nyt oppinut elämään päivän kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu