Hyvä me

viimein on katseet nostettu ja seiniltä silmiin uskallettu. Kauaa ei tohdi eikä voi tuijottaa. Ei järki muuten tottele. Voikin olla vaikeaa hillitä itseään. Sinulla mies silmät vielä karkaavat pakoon. Tänään ja eilen sain kuitenkin huippaavat annokset seurastasi ja yritän nollata itseni maanantaiksi. Täälä se nainen, jota jostakin syystä jo alusta alkaen säikyit.
91091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja olet tosi kaunis muutenkin, mutta tunnut huolelliselta ja tarkalta naiselta myös, se tekee mut vähän araksi, sitäpaitsi joskus tuntuu ku olisit mulle kiukkune tai tympääntynyt, eikä me olla kovin ees juteltu

Äänestä
  • Rento ja kotoisen kaaosmaista neljän seinäni sisällä. Lämpöä tulee ja vasta hehkuttelen, kun en uskalla muiden nähden. Ei kuulu sinne vaan vapaa-ajalle. Alueelta pois? Kiukkuinen joskus umpikujaolosta ja muusta liiasta höpöttelevästä porukasta. Juttua tulee puolin ja toisin luulen, kunhan kaksin ja saa koskea viimeinkin ensin.

    Äänestä

  • tarkka ja jämpti kirjoitti:

    Rento ja kotoisen kaaosmaista neljän seinäni sisällä. Lämpöä tulee ja vasta hehkuttelen, kun en uskalla muiden nähden. Ei kuulu sinne vaan vapaa-ajalle. Alueelta pois? Kiukkuinen joskus umpikujaolosta ja muusta liiasta höpöttelevästä porukasta. Juttua tulee puolin ja toisin luulen, kunhan kaksin ja saa koskea viimeinkin ensin.

    Hyvää Yötä

    Äänestä

jäin vaan ajatuksini miettimään että oliko sulla rintaliivit vai ei,kun sun tissit vähän roikku. En olis muuten tuijottanu niitä.

Äänestä

vähän niitä katseita oikeaan suuntaan.. Kiitos siitä kuuluu sinulle, annoit minun ajatuksilleni rohkeutta tulemalla hieman vastaan. Tiedän, että katseeni välillä harhailevat, tilanne on vaan aika jännittävä, vallankin kun en vieläkään ole täysin varma ajatuksistasi. Mutta mielestäni parin viimeisen viikon aikana olemme ajatuneet parempaan suuntaan. Älä kuitenkaan liikaa nollaa itseäsi maanantaiksi, ettet täysin minua unohda.. :/ Kerää ennemmin voimia, niin maanantaina on taas paukkuja jatkaa. Kovasti haluaisin pyytää sinua ulos iltakävelylle tai kahville, niin saataisiin tutustua rauhassa.. Ehkä vielä joskus sen mahdollisuuden saan :)

Äänestä
  • rupatella kirjaiminkin. Eikä varmana kuitenkaan tunneta. Noo, tästähän se selviää pikaisesti. Kysytään vaikka, kummalla on tietokone töissä ja uudempi auto? Kumman työasu mahtaa säilyä puhtaampana maanantaina? Teen vaikka aloitteen heti, jos kerrot vielä olevasi vapaa. Ei meinaan siltä vaikuttanut kerran pari...

    Äänestä

  • ja mukavaa kirjoitti:

    rupatella kirjaiminkin. Eikä varmana kuitenkaan tunneta. Noo, tästähän se selviää pikaisesti. Kysytään vaikka, kummalla on tietokone töissä ja uudempi auto? Kumman työasu mahtaa säilyä puhtaampana maanantaina? Teen vaikka aloitteen heti, jos kerrot vielä olevasi vapaa. Ei meinaan siltä vaikuttanut kerran pari...

    mutta mielummin tietty nokatusten. Veikkaanpa, että tuo kysymyksesi jo paljastaa, että et ole hän.. mutta vastataanpa nyt kuitenkin: Eli meillä molemmilla on kyl omat tietsikat töissä, mutta tuosta uudemmasta autosta onkin sitten paha sanoa, kun en edes tiedä, että onko hänellä sellaista? Työ työasu juttukin on niin ja näin, tuskin kumpikaan asujamme sotketaan, jos ei kahvitunnilla onnistu itseään sotkemaan. Kyllä vapaa olen, ja vahvasti olen toivonut, että sinäkin olet, mutta varma en ole. Enpä ole tainnut pystyä antamaan sellaista käsitystä, että en olisi vapaa.. mutta väärinkäsityksiä voi tietty aina syntyä.

    Äänestä

  • tietty kirjaiminkin, kirjoitti:

    kuitenkin sinä. Minulla ei tietsikkaa ja taatusti likaan itseni kyseisessä työssä. Hyvät jatkot sinulle kuitenkin.

    Äänestä

  • Löydä etsimäsi kirjoitti:

    kuitenkin sinä. Minulla ei tietsikkaa ja taatusti likaan itseni kyseisessä työssä. Hyvät jatkot sinulle kuitenkin.

    Ei mullakaan, vaa yhteisessä käytössä olevat koneet.. Joita usein tarvimme:D Ja sulla tarkkuutta vaativa työ:) Hyvää kesän alkua ja jatkoa kaikille tasapuolisesti kuitenkin:) Ihastuminen on ihanaa;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johan tässä kirjoitti:

viimein on katseet nostettu ja seiniltä silmiin uskallettu. Kauaa ei tohdi eikä voi tuijottaa. Ei järki muuten tottele. Voikin olla vaikeaa hillitä itseään. Sinulla mies silmät vielä karkaavat pakoon. Tänään ja eilen sain kuitenkin huippaavat annokset seurastasi ja yritän nollata itseni maanantaiksi. Täälä se nainen, jota jostakin syystä jo alusta alkaen säikyit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu