Jossain toisessa keskustelussa oli vastaus, että suhde ei voi onnistua, jos ei molemmat tunne olevansa rakastettuja. Kirjoittaja oli varmaan kovin nuori, mutta silti jäin miettimään. Minulla on ollut kaksi suhdetta, mutta kumpikaan miehistä ei ole minua rakastanut. Tämä jälkimmäinen on kestänyt jo melkein 16 vuotta. Tiesin jo alunalkaen, että hän vain pitää minusta, ei rakasta, eikä tule koskaan rakastamaankaan. Tiesin myös, ettei kukaan mies koskaan rakastaisi minua, joten vaihtoehtoina oli joko olla yksin ja rakkaudetta tai viettää elämäni myös rakkaudetta, mutta kuitenkin miehen kanssa, jota minä rakastan. Ihan hyvin meidän suhteemme on minusta mennyt ja oli aikoinaan ja on edelleen parempi vaihtoehto kuin olla yksin. Sain kuitenkin lapsia ja saan paljon siitä tunteesta, että minulla on joku jota minä rakastan. Myöskään pelkoni siitä, että hän rakastuisi toiseen ja jättäisi minut eivät ole toistaiseksi toteutuneet. Haluaisin vain sanoa tällä, että hyvin harva tavallinen nainen saa osakseen rakkautta ja jos haluaa perheen, niin saattaa jäädä luu käteen, jos sen perään jää haikailemaan.
Rakkaudesta...
...parisuhteessa
311568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kanssasi, että harva nainen saa rakkautta osakseen tässä elämässä. Lapset tuovat sen elämänilon, ei mies. Pitää löytää ne elämän ilot muista asioista kuin miehestä/parisuhteesta. Tietyllä tavalla elämä on helpompaa kun ei tarvitse kerjätä mieheltä rakkautta kun on hyväksynyt sen tosiasian, että elää ilman parisuhdetta. Tottakai on kiva jos on kiva miesystävä, mutta mitään vakavaa en halua. Moni mies sanoo rakastavansa saadakseen seksiä, mutta teot puhuvat sitten jotain muuta.
Samaa mieltä olen kanssanne. Samanlainen mies löytyy täältä myös. On sanonut ettei rakasta eikä ole koskaan rakastanut minua, mutta ei silti halua ketään toistakaan, koska pidän hänen mielestään arjen niin hyvin kasassa. Hänellä on jotenkin vanhanaikainen käsitys parisuhteesta vaikka ei ole vielä viittäkymmentäkään. Hän nauttii työnteosta ja muiden ihmisten auttamisesta varsinkin kun häntä siitä kehutaan ja huomioidaan. Minulle hän ei vaihda edes autonrenkaita, kun en maksaisi siitä. Myös ulospäin pitää näyttää hyvältä ja kodin pitää olla tiptop kunnossa. Lapset ne minutkin pitää kiinni tässä elämässä. Joskus vaan miettii, että miltä tuntuisi olla rakastettu edes hetken. Vaikka tässä iässa ei kyllä enää kannata haikailla.
Tuo kuulostaa ihan totaalisen kamalan itsekkäältä!!Siis olet miehesi kanssa ollut kuusitoista vuotta ja koko tämän ajan oletat hänen eläneen ilman tunnetta rakastamisesta? Itse olisin tuossa vaiheessa jo potkinut rakastamani miehen pois että hänkin saisi kokea rakkauden. Mieti miltä itsestäsi tuntuisi elää elämäsi rakastamatta kumppaniasi. Kuolisitko tietäen että elit täyden elämän?
Edelliselle. Eiköhän se mies osaa itse erota jos kokee tarvitsevansa toisen naisen, uuden rakkauden yms. Ei minun exä tai isäni, jotka kumpikaan eivät rakastaneet naista, ketään toista kaivanneet. Isäni ikäiset miehet hyvin harvoin rakastavat naista saati omia lapsiaan. Tunnekylmyys oli sen sukupolven vitsaus. Tunnekylmät miehet ovat tyytyväsiä, jos nainen rakastaa heitä. Pääasia, että kotityöt hoituu, seksiä on ja nainen hoitaa lapset ja mies saa olla rauhassa. Kaikennäköinen keskustelu parsuhteen hoitamisesta on turhaa heidän mielestään; ei ongelmia. Seksittömyys tai seksin vähyys on ainut asia parisuhteessa mikä saa miehen jotenkin havaitsemaan että kaikki ei ole kunnossa.
Olen nainen. Sinä kirjoitat kuin tietäisit mitä miehet tuntevat??? Tiedät varmaan että miehet ovat erilaisia kuin me naiset ja heidän tapansa rakastaa on myös erilaista? Miehen on ollut pakko kyetä lähtemään perheensä luota sotimaan tai metsästämään. Mies piilottaa tunteensa mutta se ei tarkoita ettei hän tuntisi. Meille naisille ominaista on tunteilu ja perheeseen takertuminen. Köytämme lapset kiinni itseemme. Jos mies olisi tunteissaan samanlainen maailma olisi ihan hysteerinen paikka. Mutta naisten tunteiden takia pysyy tasapaino "tunnekylmyyden" ja "ylirakkauden" välillä. Miehelle myös seksi on tapa rakastaa ja sen kautta hän ilmaisee tämän tunteensa.
Saat ihannoida ja mielistellä miehiä ihan niin paljon kuin haluat. Ei se ole minulta pois. Lisäisin, että ennen vanhaan varatuille miehille sallittiin rakastajattaria, vaimot tiesivät ja vaikenivat ja sietivät. Näin äitini kertoi. Hän sanoi, että naisen elämäntehtävä on pitää mies tyytyväisenä, eli se on naisen vika jos mies on tyytymätön. (käy vieraissa) Moni mies on/oli sitä mieltä, että miehellä on oikeus saada seksiä myös vierailta naisilta, eikä se ole pois parisuhteesta. Nainen oli mielisairas ja mustasukkainen jos arvosteli miehen käytöstä. Naisen piti olla hiljaa ja totella. Jos sinun mielestäsi tuollainen käytös on osoitus rakkaudesta vaimoa kohtaan niin hyvä näin. Valtaosa netissä seksiseuraa etsivistä miehistä on muuten varattuja. Sinkut ovat pääsääntöisesti tosimielellä liikenteessä. Yleensä miehet sanovat, että vaimo pihtaa ja sen vuoksi täytyy saada purettua paineita. Onko tuo mielestäsi miehen tapa osoittaa rakkautta vaimoaan kohtaan?
hänen elämänsä on? Hän on koko ajan ollut vapaa lähtemään, jos niin haluaa. Molemmat olemme koko ajan tienneet tilanteen juuri sellaisena kuin se on. Jos ei aikuinen mies itse tiedä mitä haluaa, niin ei ole minun ongelmani. Ikävää särkeä saippuakuplasi, mutta äärimmäisen harva mies tuntee koskaan rakkautta.
Ei ole miehen mielistelyä todeta että olemme niin erilaisia tunne-elämältämme. Onneksi niin. Eikö äitisi ole kertonut että entisajan vaimoilla oli myös rakastajat? Minä joskus purin pahaa oloani ja huonoa avoliittoani isoäitivainaalleni joka kehoitti minua hankkimaan rakastajan ja pitämään perheen silti koossa. Ihmetteli miksi edes harkitsin eroa kun lapset olivat niin pieniä. Miehillä on kyky rakastaa sekä vaimoa että käydä purkamassa paineita vieraissa. Vaimon kanssa rakastellaan (mikäli vaimo antaa) ja vierasta pannaan puutteessa. Tämänhän pitäisi sinunkin jo tietää.
Parisuhteessa ei olla yksin ymmärrätkö? Todellakin on myös sinun vastuullasi hänen elämänsä! Ja myös sinun ongelmasi jos hän ei tiedä mitä haluaa!! Sinä olet omalta osaltasi muokannut hänestä sen mitä hän nyt on ja miten hän nyt käyttäytyy! Niinkuin hän on muokannut sinua. Joku toinen nainen olisi hänelle toisenlainen peili kuin sinä ja saisi ehkä näkyville muita asioita kuin niitä mitä sinä saat näkyville. Mitä jos opettaisit miehesi rakastamaan?
ole mitään oikeuksia? Vain hänellä ja minun työnäni on pitää niistä huoli? Ei ketään voi opettaa rakastamaan, se on tunne. Ymmärrät sen kyllä kun kasvat aikuiseksi.
Olet lapsellinen ja erittäin itsekäs sekä kaiken lisäksi varsinainen marttyyrimiina. Olet kuitenkin oikeassa...tarkoitin ehkä enemmän että opeta itsesi ensin rakastamaan. Ehkä.. Sinä ET edes halua että sinua rakastettaisiin? Et voisi surkutella täällä sitten kuinka kukaan ei rakasta sinua. Sinä tulet itse ymmärtämään joskus mitä tarkoitan. Ei parisuhteessa porata omien oikeuksien puolesta. Ette te ole toistenne kilpailijoita. Rakastamaan opetetaan rakastamalla. Aloita itsestäsi. Muista myös että rakkaus ei vaadi itselle mitään. Kaiken se antaa ja kaiken se kestää. T:Nainen 42 v.
Rakkaus ei vaadi itselle mitään! Miksi minun sitten pitäisi tehdä kaikki tuo, mitä luettelet, että hän rakastaisi minua? Miehenkö rakkaus sitten vaatii??!! Sanot myös että rakastaminen on helppoa. Miksi se sitten ei ole niin helppoa miehelleni? Miksi hän sitten ei rakasta minua, jos se on niin hirveän helppoa? Ai niin, kun eihän se olekaan niin helppoa, vaan siihen pitää opettaa. Juu-u... Tietenkin olisin halunnut että minuakin rakastetaan, mutta olen myös valmis tunnustamaan tosiasiat. Minä juuri en surkutellut, vaan kerroin totuuden ja että ilman rakkauttakin voi elää. Sinä vain et sitä kestä, että ehkä et olekaan täydellinen pikku prinsessa miehesi silmissä! Mies on koko ajan sanonut, ettei rakasta minua eikä tule koskaan rakastamaan, mutta se onkin minun vikani, koska en osannut ottaa sitä vastaan? Kuka omista oikeuksista pitää kiinni, jos ei itse? Minulla ainakin on oikeuksia, en ole mikään kynnysmatto. 42? Joopa joo, ehkä 12 korkeintaan, ainakin henkinen ikä. Mutta onneksi olkoon, olet todennäköisesti tyhmin ihminen, johon olen törmännyt edes netissä.
Olen aika utelias tietämään että miksi miehesi on päättänyt elää elämänsä sinun kanssa jos hän ei kerran rakasta sinua? Etkö ole koskaan pelännyt että jättää sinut kun löytää rakkauden? Jos tuo suhde kerta toimii teille molemmille niin mitäs siinä sitten. Vaikuttaa siltä että ei pelkkä rakkaus aina riitä pitämään ihmisiä yhdessä, vaan se miten elää arkea ja miten se toimii. Teillä sitten toimii arki vaikka rakkautta ei ole. Sehän on jokaisen oma valinta. Niinkuin joku on jo sanonut, niin minäkään en henkilökohtaisesti pystyisi olemaan suhteessa jossa ei ole rakkautta.
ystävänsä vaimoon, jota ei siis saanut. Hän halusi lapsia ja perheen, hän piti minusta ja tiesi, että olen rakastunut häneen, joten hän sanoi suoraan, että hän ei koskaan tule rakastamaan minua, mutta haluaisi kokeilla olla yhdessä. Suostuin ja olemme edelleen yhdessä. Alussa pelkäsin koko ajan, että milloin hän lähtee, mutta edelleen hän on täällä.
MIten voit tietää että ei sinua kukaan mies tule rakastamaan tai ei rakasta? Luulenpa että suurin osa "rakkaudettomista" parisuhteista johtuu kyvyttömyydestä ottaa vastaan rakkautta kuin antaa sitä. (antaminenkin yleensä ehdollista ja itsekästä mitä oikea rakkaus ei koskaan ole) Jos oikeasti uskallat olla kumppanisi edessä vilpittömästi oma itsesi ja epätäydellinen sellainen olet jo askelen edellä muita. Sinun on pidettävä itsestäsi ja itseäsi rakkauden arvoisena jotta voit vastaanottaa rakkautta. Se vaatii itsensä panemista alttiiksi sille että voi sattua ja ennenkaikkea se vaatii kykyä luottaa toiseen. Hän rakastaa minua. Sinä sen päätät rakastaako.
mies tuntee koskaan rakkautta. Mieheni on suoraan kertonut ettei rakasta, eikä tule koskaan rakastamaan, että hän otti minut vain koska halusi vaimon ja lapsia, eikä saanut naista, jonka olisi halunnut. Kyllä elämä sinutkin opettaa, odota vain.
Miten silti voit puhua niin monen miehen puolesta? Minä en ole enään nuori tyttö ja olen läpikäynyt kipeän eron 15 vuotisesta liitostani. Elämä on opettanut sen että rakkaus jota annat tulee aina takaisin. Mikäli sinä annat sen sydämestäsi etkä "lahjana" jollekkin ja mikäli osaat vastaanottaa sitä. Rakastatko sinä miestäsi? Minä odotin ex liitossani koko ajan että mies alkaisi rakastamaan minua ja näyttäisi sen. Hän teki sitä koko ajan mutta minä en rakastanut häntä vaikka luulin koko ajan että homma loppui siihen että hän ei rakastanut minua. Minä en osannut vastaanottaa sitä rakkautta. Arvostelin ja odotin koko ajan enemmän. Olen myös huomannut että vain harva mies saa rakastaa omaa naistaan. Naiselle ei riitä se miten mies rakastaa. Luulenpa että sinunkin miehesi on huomannut sen. Hän tietää olevansa riittämätön sellaisena kuin hän on.
yhteen mies oli ihastunut toiseen, mutta ei voinut häntä saada. Hän sanoi suoraan, ettei voisi koskaan rakastaa minua, mutta pitää minusta. Minusta olisi ollut väärin ja itsekästä vaatia häneltä rakkautta, jota ei vain ole. Kuulostat todella itsekkäältä ihmiseltä, minä en koskaan voisi olla tuollainen.
Nostan sinulle kyllä hattua että voit elää tuollaista elämää. Itse en voisi ikinä elää miehen kanssa jolle olen se "toinen vaihtoehto" kun ei saanut sitä kenet oikeasti olisi halunnut (ja ketä ilmeisesti rakasti). Enkä kyllä voisi ikinä elää suhteessa jossa en rakastaisi toista tai toinen ei rakastaisi minua. Tuli sellainen olo että elät jossain toisella vuosituhannella, en tiennyt että joku vielä ajattelee noin. Mutta et voi yleistää että miehet eivät rakasta, kyllä ne rakastavat, tavalla tai toisella. Mutta ihanaa jos se teillä toimii ja olette molemmat onnellisia, vaikkakin ilman rakkautta, ettekä tule katumaan valintojanne kun on liian myöhäistä. Itsellä on yksi avioliitto takana joka päätyi eroon kun toinen ei rakastanut tarpeeksi. Elämä on mielestäni liian lyhyt elettäväksi ilman rakkautta, mutta se on minun mielipiteeni.
Kosketti tuo kirjoituksesi. Muutama päivä sitten miesystäväni sai tarpeekseen, koska en luottanut hänen sanoihinsa ja tunteisiinsa rakkaudesta. En ymmärtänyt, että hänen tapansa osoittaa tykkäämistään oli näyttää se tekoina. Kyllä sanoinakin, mutta etenkin ja useinkin tekoina. Muutaman kk seurustelun aikana en tuntenut olevani oikeasti rakastettu, koska hän ei sitä sanaa käyttänyt. Odotin sanoja yhteisen tulevaisuuden toiveista jne. Odotin ehkä liian paljon liian nopeasti. En siis luottanut, että hänelle kelpaisin? Nyt hän sanoo, että meidän pitää miettiä tilannetta. Tosin hänen avioeronsakin vasta astui voimaan. Joten eihän hän ole itseään koonnut siinä mielessä... Itse olen kokenut häntä kohtaan enemmän kuin koskaan ketään kohtaan (edes avomiestäni kohtaan, jonka kanssa vierähti reilut 10 vuotta). Kenenkään muun kuin tämän miehen kanssa en ole oikeasti haaveillut viettäväni lopun elämääni... Nyt olen menettänyt tai menettämässä hänet. Joudun vain odottelemaan "tuomiota". Totta, monesti omat pelkomme estävät meitä ottamasta vastaan toisen tuntemaa rakkautta. Satutetuksi tulemisen pelko voi olla yksi este, etenkin meillä eron tai eroja läpikäyneillä? Itsetunto kun olisi hyvässä kunnossa, uskaltaisi ehkä luottaa... Itse en pystyisi suhteeseen/liittoon, jossa molemmat eivät rakastaisi. Kyllä rakkaus on elämän vahvimpia tunteita ja jos se puuttuu parisuhteesta, puuttuu siitä kaikki.
kaveriensa mielestä vain äärimmäisen harva mies tuntee koskaan rakkautta. Tästä on puhuttu monet illat kun on kaikkien tullut otettua muutama liikaa ja naisten on niin vaikea ymmärtää ja näköjään myös hyväksyä, ettei miehillä ole sellaisia tunteita kuin naisilla. Musta on oikeastaan enemmän surullista elää jossain omassa harhaisessa todellisuudessaan, kuin elää siinä oikeassa maailmassa, missä minä elän. Musta meillä on ihan hyvä suhde ja molemmat saa paljon, vaikka eivät tietenkään kaikkea. Ja mieluumin elän tässä tilanteessa avoimin silmin, kuin tietämättä totuutta.
"Musta on oikeastaan enemmän surullista elää jossain omassa harhaisessa todellisuudessaan, kuin elää siinä oikeassa maailmassa, missä minä elän." Mistä tiedät, että se maailma missä sinä elät on juuri "se oikea maailma" ? Jos muutama mies on sanonut näin, että heidän mielestään äärimmäisen harva mies tuntee rakkautta niin silloinko se on sitten niin ? Miten voit perustaa uskomuksesi muutaman miehen mielipiteelle? Tietenkin jos kaikki kokemuksesikin ovat niiden mukaisia.. niin onhan se ymmärrettävää. Ja tietysti surullista ettei kohdallesi ole sattunut miestä joka sinua rakastaisi.
kovin todennäköistä että kaikki tuttuni olisivat jotain poikkeuksia.
Ei ei ei. Rakkaus on yksi maailman parhaista asioista. En suostuisi elämään ilman sitä.
Kirjoituksesi kosketti minua, jäin miettimään, miksi sanot ettei miehesi rakasta sinua ja miksi olit niin varma ettei kukaan sinua pystyisi rakastamaan?
ihan avoimesti tilanteesta, sekä suhteen alussa että vuosien varrella. Mieheni on sitä mieltä, että kaikista hänen tuntemistaan miehistä ehkä 5 prosenttia kokee rakastavansa puolisoaan, muut ovat tehneet järkevän valinnan ja valinneet naisen, jota kohtaan ei ole tunteita, mutta joka on hyvä äiti ja hyvä huolehtimaan kodista. Tähän naiseen he ovat ajan myötä kiintyneet, mutta eivät tunne rakkautta. Minä en ole kaunis, enkä villi enkä erikoinen, vaan ihan tavis ja siksi tiedän, etten olisi koskaan saanut rakkautta muutenkaan.
Voi kun itse rakastaisit edes itseäsi niin olisi helpompaa miehellesikin rakastaa sinua.
miten itserakkaita vastauksia tässäkin ketjussa on tullut esille... Mä en koskaan voisi olla tuollainen ihminen; itserakkaus ja itsekkyys vain ei kuulu mun luonteeseen. Harvaa naista rakastetaan ja minusta on hyvä että tiedän sen.
jää suhteessa yllättävän moni.Suhdetta jatketaan vaikka rakkaus olisi jo loppunut.Monessa tapauksessa suhde saman kanssa loppuu ja sitten taas jatkuu. Joskus toisen kanssa ollaan vain pelkästä velvollisuudesta ja moni mies etsii itselleen aina toisen naisen niin kuin yksi ei riittäisi. Se mitä suhteissa tapahtuu on julmaa mutta harva niitä tosiasioita ymmärtää.
Surullinen tilanne sinulla. Itse en ikinä voisi olla tuollaisessa tilanteessa. Kuihtuisin pois. Sen verran on oltava omanarvontuntoa ja itsekkyyttä että haluaa saada rakkautta osakseen. Ja yläpuolella oleva kommentti on kyllä ihan totta - jos et itse rakasta itseäsi etkä usko, että sinua voitaisiin rakastaa, niin miten kukaan rakastaisikaan? Minua rakastetaan ja tiedän sen, ja se on maailman ihanin tunne.
eipä siihen kenenkään muun rakkautta enää tarvitsekaan. Ja siinä on se ongelma, että koska rakastat itseäsi, et voisi edes kuvitella, ettei mieskin rakasta, oli se sitten totta tai ei.