Tänään tuli täyteen 25 kg painonpudotusta. Aloitin toukokuun puolivälissä lukemasta 95 ja sinnittelin kesän ajan n. 1000 - 1200 kcal:lla päivässä. Kesällä jaksoi laihduttaa, kun ei tarvinnut stressata töistä. Vähäinen kalorimäärä vaikutti suorituskykyyn, mutta oli toisaalta henkisesti hyvin rentouttava kokemus, kun ei koko ajan mennyt täysillä. Pieni näläntunne vatsassa ei ollut kovin häiritsevä. Ostin paljon kalorittomia juomia, löhösin auringossa ja annoin läskin palaa. Sitä paloi reilu kilo viikossa. Tulokset kannustivat jatkamaan.
Elokuussa pidin tasausvaihetta, ja söin normaalisti. Nyt syys-joulukuussa on kaloreita ollut keskimäärin n. 1600 päivässä. Liikuntaa tulee työmatkoista ja kuntosalilta n. 2 kertaa viikossa. Tällä kalorimäärällä pystyy tekemään normaalisti töitä ja jopa osallistumaan pikkujouluihin. Ylimääräiset kalorit poltan kuntopyörällä. Tavoitteeni oli n. 1/2 kg viikossa painonpudotus, mutta paino on silti näköjään tippunut n. 1 kg viikossa.
Painoa on nyt 70 kg, ja 2 kg vielä ihannepainoon. Olo on kevyt ja pirteä viime keväiseen verrattuna. Olen aivan kuin eri ihminen. Tavoitteena on 68 kg vuodenvaihteeseen mennessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onnittelut sulle että olet onnistunut ja
hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta 2004!