kysymyksiä ystävyydestä

...vaikka olen todella sosiaalinen. Eloisuuttani ja sitä, miten juttelen ventovieraiden kanssa, ihmetellään, ihaillaan. Olen kuitenkin yli 3-kymppisenä tuntenut itseni yksinäiseksi. Nyt ei ole parisuhdetta, jota kaipaisin. Kärsin yksinäisyydestä, vaikka työviikot täynnä ohjelmaa ja työ opiskelu ylisosiaalista. Oman alan piiristä saan myös pysyviä ystävyyssuhteita lisää, toki myös jotkut vanhat suhteet harvenevat, on taukoa yhteydenpidossa mm. tuoreiden äitien kanssa (mielelläni heidänkin kanssaan yhteyttä pitäisin. Monet tuntuvat olevan mustasukkaisia aviomiehistään, ja mielestäni aika tökerösti sen ilmaisevat - vaikka olen kai kivannäköinen, olen kuitenkin erittäin lojaali ja uskollinen, en ikinä iskisi toisen miestä!!!) Minulle tuli muutamaksi vuodeksi muutto toiseen kaupunkiin (Tku), jossa olin tosi yksin. Piireihin ei vain otettu, eikä edes tervehditty kadulla, vaikka tunnettiin. Kuitenkin joitakin harvoja, mutta luotettavia ystäviä jäi tuoltakin ajalta. Kirjoituksesi herätti, sillä minussa on myös sosiaalisuutta, jota mikään ei riitä tyydyttämään vaan tunnen itseni yksinäiseksi. Oman identiteetin heikkoutta? Tänään esim. kävin vanhempieni luona, sitten juttelin puhelimessa parin ystävän kanssa ihan kunnolla ja illalla olin elokuvissa ja salaatilla lasillisella vanhan ystävättären kanssa. Kotiin tulin nukkumaanmenoaikaan ja kauhea yksinäisyys iski vasten kasvoja (asun Hgin keskustassa kivalla alueella, jossa paljon trendikästä porukkaa). Huomenna siskon synttärit. Nuorempana elämä oli sosiaalisempaa, aina menttiin jonnekin porukalla. Lisäksi olen mennyt poikaystävien mukana heidän kaveripiireihinsä, harrastuksiinsa jne. Kaikki tuli ennen jotenkin helpommin. Mikä ratkaisuksi yksinäisyyden tunteeseen? Parisuhde? (olen ystävieni mielestä energinen ihminen, mutta nautin myös kotona lötköttelystä. Haluaisin aviomieheksi kotona viihtyvän perusmiehen, jonka kanssa harrastaisi yhdessä ja elämä olisi perhe- ja kotikeskeistä - mutta juuri sellaista tuntuu olevan vaikea löytää..)

Jotenkin kuulosti itsekeskeiseltä. Tunnen tämän ihmistyypin, ihmettelen, miten he selviytyvät elämästä, kun eivät pysty keskittymään mihinkään tai tekemään mitään itsenäisesti. Oletko aidosti kiinnostunut toisten elämästä vai tuleeko tarve yhdessäolemiseen, koska et osaa olla yksin? Jälkimmäisessä tapauksessa ei ole kyse sosiaalisuudesta, vaan itsekeskeisyydestä. Monilla menee sekaisin myös kovaäänisyys ja sosiaalisuus. Eli onko sinusta kiva olla äänessä vai kuunteletko aidosti ystäviesi huolia, oletko aidosti empaattinen vai näytteletkö olevasi?

TAI OTA ERO SE O NII SAATANAN HELPPO RATKAISU SAATTAA TOSIN PIKKASEN VITUTTAA KU SUA ALKAA KADUTTAMAAN NÄIN SE O OLEN SIVUSTA SEURANNA

Jaa a, vaikea sanoa. Tuntuu että nuo kaverisi ovat sinulle elämän tärkein sisältö. Mutta miksi sinulla todellisuudessa on tarve jakaa kaikki kuulumisesi heti muiden kanssa? Etkö luota omaan arvioosi ja kaipaat sitten muilta vahvistusta asioillesi? Siltä se minusta vähän kuulostaa.. Haet hyväksyntää, tukea ja vahvistusta asioillesi muilta. Onko se sitten oikeaa sosiaalisuutta vai huonoa itseluottamusta, mene ja tiedä. Onko sinulla selkeää identiteettiä? Tiedätko itse mitä haluat ja kuka olet? Vai peilaatko itseäsi vain muiden kautta jolloin yksin ollessasi ikään kuin lakkaat olemasta? Itse tykkään olla paljon itsekseni. Mutta kaipaisin kyllä ystävää, jolle voisi soittaa usein ja päivittää asioita. Mutta osaan elää myös omaa elämääni ja on vapauttavaa huomata, miten hyvin pärjään yksinkin. On hienoa kun ei ole väärällä tavalla riippuvainen muiden mielipiteistä. Mulle riittäis ihan pari tiivimpää ihmissuhdetta, mutta näköjään niitäkin on vaikea luoda. Ja mietin myös tuota, kun sinulla on paljon ystäviä, niin onko niissä mukana myös todellista ystävyyttä? Itsellä ei olis kykyä pitää yllä syvällistä ystävyyttä noin monen kanssa samanaikaisesti. Onko sinulla todellista tarvetta ystävyyteen vai onko kyse siitä, että sinulla on tarpeeksi kuuntelevia korvia kun kaipaat huomiota?