Kun pettää kerran...

niin toinen kerta onkin sitten jo huomattavasti helpompi! Nähty ja koettukkin.
453005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Eihän yksi kerta ole mitään, ei edes muutama kerta mutta entä kun mies pettää ja kusettaa vaimoaan monta vuotta? ja saman naisen kanssa? onko tälläisessä liitossa mitään järkeä?!

Äänestä
  • Sinä itse päätät mitä tietä kuljet ei kukaan muu. Maailma on täynnä ihmisiä jotka pohtii miksi heitä petetään tai miksi joku katselee pettäjää vuodesta toiseen. Vastauksia voi saada vain heiltä itseltään mutta tärkeämpää olisi miettiä vain omia siirtojaan ja valintojaan. Ei ole synti tulla petetyksi jos on toiseen luottanut. Luottaminen on kuitenkin kyky.

    Äänestä

  • tehnyt jo 20 vuotta. Kerran on narahtanut ja sitten taas jatkanut. Mies on nyt lähes 60 v.

    Äänestä

  • nimenomaan järkeähän tuollaisessa liitossa voi olla. Pelkästään järkeä ja tahtoa. Usko pois - monet viittaavat kintaalla tunteille; eivät viitsi järjestellä elämäänsä aina uudelleen ja uudelleen sitä mukaa, kun tunteet vaihtuvat. Niistähän ei tunnetusti mitään takuuta saa, siksi monet liitot ovat järkiratkaisuja.

    Äänestä

  • onko järkeä olla kakkosena, siis samana kakkosnaisena vuosia? Ykkösellä voi olla tunteiden, vastavuoroisten, puolison kanssa ja sen lisäksi myös muita tärkeitä asioita. Lapset ja heidän hyvinvointinsa. Ja myös yhteinen iso omaisuus.

    Äänestä

  • kanssasi uudelleen ja uudelleen.

    Äänestä

  • Ei mun mielestä ole. Mutta osa vaan näyttää sinnikkäästi sellaisessa avioliitossa jatkavan. Sokea täytyy olla, jos ei puoliso huomaa, että toinen elää kaksoiselämää. Ehkä se ei vaan sitten kaikkia haittaa...

    Äänestä

noin, joskus toisinpäin. Riippuu taustoista. Ne, jotka ovat kerran pettäneet ja todenneet sen tuskaiseksi, huomanneet kumppaninsa arvon jne. eivät taatusti sen mylläkän jälkeen enää petä.

Äänestä
  • kun pöly on laskeutunut, lapset kasvaneet jne. Ja varsinkin, jos sopiva tilaisuus sattuu kohdalle, on kiusaus monelle liian suuri....nimim. kokemusta on!

    Äänestä

  • pidä paikkaansa kirjoitti:

    kun pöly on laskeutunut, lapset kasvaneet jne. Ja varsinkin, jos sopiva tilaisuus sattuu kohdalle, on kiusaus monelle liian suuri....nimim. kokemusta on!

    Mikään ei ole "aina". Itsellä oli 7 vuotta väliä "kamalasta katumuksesta" ja eromietteistä. Eromietteistä eroon 5 vuotta. Että silleen.

    Äänestä

ei pidä kaikkien kohdalla paikkansa. Itse petin kerran, enkä koskaan enää tee sitä. En halua enää koskaan kieriskellä sellaisessa omantunnon helvetissä kuin silloin. En kertonut, enkä kerro. Mutta sen opin, että viimeiseksi kerraksi jäi.

Äänestä

mut aina vaan saa huomata että oma muija on parempi seksihommissa ja olen hetken kiltisti. Mut siinä on vaan se ongelma, kun hyvännäköinen nainen lupailee hyvää seksiä ja sitten se onkin ku riihestä revitty piru alasti ja kömpelö sängyssä. Minkäs teet, pakko yrittää vaan unohtaa ja toivoa ettei oma muija saa koskaan tietää kuinka tyhmä mies voi joskus olla.

Äänestä

Juu ensimmäinen kerta on kamala...Itsesyytöksiä ja kaikkee...Siihen turtuu... Mutta ajattelen nykyisin, että minua ei ole luotu yhdelle, eikä muitakaan...

Äänestä
  • on luultavasti ns. järkiliitossa. Tarkoitan siis, että jos puolisolla on suhde toiseen, ja siihen tarvitaan vähintäänkin ihastuminen. Mikä hyvin usein on totta. Eri asioita ovat nämä kertapanot humalassa tms. Miten suhtautua, jos toisella on ollut rakkaussuhde yli vuoden?

    Äänestä

  • Bigbang kirjoitti:

    on luultavasti ns. järkiliitossa. Tarkoitan siis, että jos puolisolla on suhde toiseen, ja siihen tarvitaan vähintäänkin ihastuminen. Mikä hyvin usein on totta. Eri asioita ovat nämä kertapanot humalassa tms. Miten suhtautua, jos toisella on ollut rakkaussuhde yli vuoden?

    Kyseessä ei olekaan seksisuhde, vaan ihastuminen ja hyvin satunnainen tapailu. Onko sekin pettämistä?

    Äänestä

  • Bigbang kirjoitti:

    on luultavasti ns. järkiliitossa. Tarkoitan siis, että jos puolisolla on suhde toiseen, ja siihen tarvitaan vähintäänkin ihastuminen. Mikä hyvin usein on totta. Eri asioita ovat nämä kertapanot humalassa tms. Miten suhtautua, jos toisella on ollut rakkaussuhde yli vuoden?

    on mies kiinnittynyt suhteen toiseen osapuoleen myös tunnetasolla.

    Äänestä

  • jota sä oot luullu oikein herkkupakkaukseksi onki osoittautunu ihan lattatissiksi. Mulle on käyny parikin kertaa niin että muijalla on ollu topatut rintaliivit. Oli aika karmeeta kuoria sitä vaatteista kun olikin ihan latta, yhtä nänniä koko muija. No oli kyllä hoikka, kun harrasti balettia, mutta hyi helvetti, pillunkarvojakaan ei ollu siistiny. Vaikka oli blondi, mutta oli aika karmaiseva kokemjus. Soitteli sitten kotiin vielä perään ja oli mull amuijalle selitteleminen, että hulluhan se akka on ja kuvittelee että olisin semmosesta sekopäästä kiinnostunut. Melkein jouduin tirvasemaan muijaani että olisi uskonu, mutta maltoin mieleni. Ei helvetti olis pitäny ruveta näyttelijäksi eikö toimistotyöntekijäksi!

    Äänestä

  • KU- kirjoitti:

    jota sä oot luullu oikein herkkupakkaukseksi onki osoittautunu ihan lattatissiksi. Mulle on käyny parikin kertaa niin että muijalla on ollu topatut rintaliivit. Oli aika karmeeta kuoria sitä vaatteista kun olikin ihan latta, yhtä nänniä koko muija. No oli kyllä hoikka, kun harrasti balettia, mutta hyi helvetti, pillunkarvojakaan ei ollu siistiny. Vaikka oli blondi, mutta oli aika karmaiseva kokemjus. Soitteli sitten kotiin vielä perään ja oli mull amuijalle selitteleminen, että hulluhan se akka on ja kuvittelee että olisin semmosesta sekopäästä kiinnostunut. Melkein jouduin tirvasemaan muijaani että olisi uskonu, mutta maltoin mieleni. Ei helvetti olis pitäny ruveta näyttelijäksi eikö toimistotyöntekijäksi!

    naiseen ketä haukut koko ajan karmaisevan näköiseksi.Jos se oli niin karmaisevan näköinen niin kait olisit jo saanut mielestäsi hänet pois?

    ympärileikatun munasi? Yäk.

    harrastin seksiä yhden puolitutun työkaverin kanssa firman bileiden jälkeen ja pettymys oli suuri. Miten paljon vaatteet voi peittää. Tälläkin emännälle ei ollut rintoja ollenkaan toppauksen alla,vain nännit ja alapää niin siistimätön että alkoi oksettaa. Luulin että löydän jotain superkivaa mutta todella pahasti erehdyin. Oma vaimo ei koskaan anna alapäänsä rehottaa tolla lailla ja kadun syvästi tekoani.Loppujen lopuksi yhdyntään emme päätyneet koska erektioni lakkasi kuin seinään kun näin hänen vartalonsa. Hänkin on naimisissa ja kertoi ettei ollut saanut mieheltään seksiä 3 kuukauteen. Minä sitten valehtelemaan että en minäkään saa vaimoltani vaikka meillä on todella hyvä seksielämä. Sitten hän vielä sanoi minulle että:" onko sulla jotain ongelmia ? ja sehän sitten sai kaikki himot loppumaan. Toisin sanoen pettäminen ei kannata. Tulee vain tosi kovat itsesyytökset ja tää nainen ei ainkaan minulle osannut tehdä yhtään mitään sellaista mistä olisin jotain kiksejä saanut. Ihan läpipasko koko akka ja tunnen itseni niin hölmöksi että menin pettämään vaimoani ja työkaveritkin sanoivat että iskin illan " rumimman naisen ". Hyi hitto. Ei ikinä enää.

    Äänestä

  • LeriN kirjoitti:

    ja olet katkera siksi? Kun jo näit että nainen on ruma niin miksi sitten otit hänet mukaan?

    työkaverin kanssa. Sitten sanot että et voinut sekstata kun sulla ei eteen ottanut? Miten se nyt oiken oli?

    Äänestä

  • rakastua tuohon kirjoitti:

    naiseen ketä haukut koko ajan karmaisevan näköiseksi.Jos se oli niin karmaisevan näköinen niin kait olisit jo saanut mielestäsi hänet pois?

    eikä ne todellakaan ole seksipainajaisia. Ahdistava akka, ei ihme että on ikisinkku.

    Äänestä

  • LeriN kirjoitti:

    harrastin seksiä yhden puolitutun työkaverin kanssa firman bileiden jälkeen ja pettymys oli suuri. Miten paljon vaatteet voi peittää. Tälläkin emännälle ei ollut rintoja ollenkaan toppauksen alla,vain nännit ja alapää niin siistimätön että alkoi oksettaa. Luulin että löydän jotain superkivaa mutta todella pahasti erehdyin. Oma vaimo ei koskaan anna alapäänsä rehottaa tolla lailla ja kadun syvästi tekoani.Loppujen lopuksi yhdyntään emme päätyneet koska erektioni lakkasi kuin seinään kun näin hänen vartalonsa. Hänkin on naimisissa ja kertoi ettei ollut saanut mieheltään seksiä 3 kuukauteen. Minä sitten valehtelemaan että en minäkään saa vaimoltani vaikka meillä on todella hyvä seksielämä. Sitten hän vielä sanoi minulle että:" onko sulla jotain ongelmia ? ja sehän sitten sai kaikki himot loppumaan. Toisin sanoen pettäminen ei kannata. Tulee vain tosi kovat itsesyytökset ja tää nainen ei ainkaan minulle osannut tehdä yhtään mitään sellaista mistä olisin jotain kiksejä saanut. Ihan läpipasko koko akka ja tunnen itseni niin hölmöksi että menin pettämään vaimoani ja työkaveritkin sanoivat että iskin illan " rumimman naisen ". Hyi hitto. Ei ikinä enää.

    en koske pitkällä tikullakaan enään rumiin ja vanhoihin akkoihin, kyllä sen on oltava omaa muijaa kauniimpi ja nuorempi ja kyllähän niitä riittää, mut valkkaan kyllä tarkemmin. Ja vaikka olis jo mujia alasti, niin mä en häpeile sanoa suoraan jos muutan mieleni. Ikisinkut tahtoo olla just semmosia, ettei päältä päin uskois, mutta eihän ne olekaan kellekä'än kelvanneet!

    Äänestä

  • KU- kirjoitti:

    eikä ne todellakaan ole seksipainajaisia. Ahdistava akka, ei ihme että on ikisinkku.

    joka ei kelpaa kenellekkään

    Äänestä

  • KU- kirjoitti:

    en koske pitkällä tikullakaan enään rumiin ja vanhoihin akkoihin, kyllä sen on oltava omaa muijaa kauniimpi ja nuorempi ja kyllähän niitä riittää, mut valkkaan kyllä tarkemmin. Ja vaikka olis jo mujia alasti, niin mä en häpeile sanoa suoraan jos muutan mieleni. Ikisinkut tahtoo olla just semmosia, ettei päältä päin uskois, mutta eihän ne olekaan kellekä'än kelvanneet!

    varsinkin penistäsi tarkemmin

    Koin kans shokin, luulin namuseksi. Jollakin ilveellä oli saanut tissit ylös ja pilkottamaan kaulaaukosta. Alasti kun riisui, niin kaksi läpää, ei vartaloa, ihan lauta ja persaus samanlainen kuin tissit, paitsi puuttu rupiset nännit. Veljet kaikkein pahimmin oksetti suonikohjuiset jalat. Harvat vaaleat karvat. En jäänyt oottamaan olisiko peruukki ja tekohampaat, sinne jäi kosteana vikisemään kuin painelin kotiin. Katoin nukkuvaa vaimoa ja olin onnellinen.

    Äänestä

  • miesparoilla kirjoitti:

    näki minkänäköinen sinä oikeasti olet.

    Äänestä

  • antaa kun kirjoitti:

    näki minkänäköinen sinä oikeasti olet.

    Mie oon mahtavan hyän näkönen mies.

    Äänestä

  • harrastit seksiä kirjoitti:

    työkaverin kanssa. Sitten sanot että et voinut sekstata kun sulla ei eteen ottanut? Miten se nyt oiken oli?

    Joo alussa kyllä yritin ja oli himot kovat ja känni sen mukainen. En tiennyt missä on itä ja länsi. Nainen vaikutti vaatteet päällä tosi viehättävältä " kännisen " silmissä. Selvin päin olevat työkaverit väitti muuta ja kun näin naisen jälkeen päin itse selvin päin niin voi että hävetti. Se että erektio lakkas kun seinään li just se kamala kroppa. Ei tehnyt enää mieli yhtään ja tajusin siinä samassa kuinka kovan mokan olen tekemässä eli yhdyntä ei mennyt loppuun saakka vaan koko seksi jäi kopeloimiseksi ja suutelemisenkin yrittelemiseksi ja huom tämä nainen oli selvin päin... Voi että hävettää.

    on parasta.

    Äänestä

  • minkä näkönen kirjoitti:

    Mie oon mahtavan hyän näkönen mies.

    perseestä revitty

    Äänestä

  • suoraan kirjoitti:

    perseestä revitty

    tissejä voi korjata, eikö suonikohjujakin. Mars siitä vastaanotolle.

    Äänestä

  • LeriN kirjoitti:

    Joo alussa kyllä yritin ja oli himot kovat ja känni sen mukainen. En tiennyt missä on itä ja länsi. Nainen vaikutti vaatteet päällä tosi viehättävältä " kännisen " silmissä. Selvin päin olevat työkaverit väitti muuta ja kun näin naisen jälkeen päin itse selvin päin niin voi että hävetti. Se että erektio lakkas kun seinään li just se kamala kroppa. Ei tehnyt enää mieli yhtään ja tajusin siinä samassa kuinka kovan mokan olen tekemässä eli yhdyntä ei mennyt loppuun saakka vaan koko seksi jäi kopeloimiseksi ja suutelemisenkin yrittelemiseksi ja huom tämä nainen oli selvin päin... Voi että hävettää.

    joskus itekukin menee. Humalassa ja yökerhossa himmeät valot. Pitäs kuitenkin antaa, eikä vain ymmärtää antaa, tämmönen riihen seinästä repäisty, joka on tällännyt itteään muutaman tunnin, voi kostaa karmeasti , kun ilman jäi. Siinä saattaa keinot olla vähissä, kun joudut pakenemaan. Jos oot naimisissa, pidä rouvas kaukana siitä.

    Äänestä

  • suutu kirjoitti:

    tissejä voi korjata, eikö suonikohjujakin. Mars siitä vastaanotolle.

    silikonia täytteeksi.On sinulla niin pikkuinen 5 sentin munan napero.

    Äänestä

  • ansaan kirjoitti:

    joskus itekukin menee. Humalassa ja yökerhossa himmeät valot. Pitäs kuitenkin antaa, eikä vain ymmärtää antaa, tämmönen riihen seinästä repäisty, joka on tällännyt itteään muutaman tunnin, voi kostaa karmeasti , kun ilman jäi. Siinä saattaa keinot olla vähissä, kun joudut pakenemaan. Jos oot naimisissa, pidä rouvas kaukana siitä.

    kenellekkään ja omat vaimonsa pettävät heitä aina.

    Äänestä

  • myöskin kirjoitti:

    silikonia täytteeksi.On sinulla niin pikkuinen 5 sentin munan napero.

    Kiitos koomikoille :-) Kukaan ei voinut olla tosissaan :-))

    Äänestä

  • hyvät naurut :-)) kirjoitti:

    Kiitos koomikoille :-) Kukaan ei voinut olla tosissaan :-))

    Se on helvetin tosi, että noita varsinkin eronneita saa potkia kauemmas. Yökerhossa niitä tulee edestä ja takaa. 40-50kymppisiä, osin jo elähtäneitä, kun pakkelitta aamulla näkee. Tissit imettämisen jäljiltä roikkuvat ja muutenkin sitten päivänvalossa pettymys on suuri. Niin se käytös voi olla yliaktiivista, yritetään olla nuorempaa ja yliseksuaalisia. Mielistelevät . Joskus on hotellissa tehnyt mieli työntää palotien kautta ulos, että respa ja tarjoilijat ei nää. Ja auto pitää imuroida tarkkaan ja tuulettaa.

    Äänestä

  • miä ainakin kirjoitti:

    kyllä sinä vielä 40-50 vuotiastakin naista ehkä joskus saat

    Äänestä

  • ansaan kirjoitti:

    joskus itekukin menee. Humalassa ja yökerhossa himmeät valot. Pitäs kuitenkin antaa, eikä vain ymmärtää antaa, tämmönen riihen seinästä repäisty, joka on tällännyt itteään muutaman tunnin, voi kostaa karmeasti , kun ilman jäi. Siinä saattaa keinot olla vähissä, kun joudut pakenemaan. Jos oot naimisissa, pidä rouvas kaukana siitä.

    elämänsä ihan omasta halustaan. He eivät halua naimisiin kun tietävät että sitä oikeaa ei ole tullut vastaan.

    Äänestä

  • ikipoikamies kirjoitti:

    joka ei kelpaa kenellekkään

    tämähän on uksottomuuspalsta hyvä ihminen!

    Äänestä

  • miesparoilla kirjoitti:

    Koin kans shokin, luulin namuseksi. Jollakin ilveellä oli saanut tissit ylös ja pilkottamaan kaulaaukosta. Alasti kun riisui, niin kaksi läpää, ei vartaloa, ihan lauta ja persaus samanlainen kuin tissit, paitsi puuttu rupiset nännit. Veljet kaikkein pahimmin oksetti suonikohjuiset jalat. Harvat vaaleat karvat. En jäänyt oottamaan olisiko peruukki ja tekohampaat, sinne jäi kosteana vikisemään kuin painelin kotiin. Katoin nukkuvaa vaimoa ja olin onnellinen.

    mistä noita sikiää? :O

    Äänestä

mennä noin, mutta voi se mennä toisinkin.

Äänestä

Sellaisia nuo miehet tuppaavat olemaan. Älä pihtaa, niin äijäsi pysyy ikuisesti orjanasi. Maksaa sinun elantosi, kun itse et siihen kykene. Naisella olisi hyvä olla muitakin avuja kuin suuri suu, kova ääni ja matala perä.

Äänestä

noin, toisinaan toisinpäin. Ei voi tietää mistä kenenkin kohdalla on kysymys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettäjän vaimo -76 kirjoitti:

niin toinen kerta onkin sitten jo huomattavasti helpompi! Nähty ja koettukkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu