Painoindeksini on 21. Olen muuten suhteellisen hoikka, mutta maha pullottaa ja maatessani kyljellä roikkuu löysänä. En voi pitää kuin tietynlaisia paitoja ja istuminen on hankalaa mahan painamisen takia. Olen yrittänyt kiinteyttää jo mielestäni kauan, käytän Kiloklubi.fi sivuston kalorilaskuria (sekä liikuntalaskuria) apuna. Liikun jopa enemmän kuin mitä on vaadittu tavoitepainoon nähden. Minulla on ummetusta, käytän toisinaan Laxoberon merkkistä kapselia kun en saa muuten vatsaa toimimaan. Teen päivittäin vatsa -ja selkälihaksia, ehkä vika on niiden huonoudessa? En pysty tekemään kerrallaan kuin 30 vatsalihasta ja 30 selkälihasta. Treenaan myös crosstrainer laitteella n. joka toinen päivä. Liikuttua tulee tarpeeksi. Ruokavalio on sellainen että syön kotiruokaa (vain 1 annos, en ota lisää) ja puolet lautasesta on kasviksia tai salaattia. Toisinaan korvaan aterian vaikkapa puurolla ja ruisleivällä. Vaaleaa leipää en syö. Herkkuja syön kohtuudella kerran viikossa, noin kerran kuussa syön pienen hampurilaisaterian ja juon alkoholia. Minusta tässä ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta maha on ja pysyy?
Pieni painoindeksi, iso maha?
10
4182
Vastaukset
- ...
Et kertonut miksi se on.Mutta ei se siitä lähde,kuten olet jo todennutkin kaikki yritykset turhaksi.Varsinkaan jos johtuu raskaudesta.Se löysä makkara lähtee vain leikkauksella.
- Huono Pudottaja
Ei ole raskauksia takana. Eli ei voi olla siitä. Leikkaukseen en aio hakeutua, eli aika vähissä on vaihtoehdot :/
- dhleglw
mulla on täysin sama painoindeksi. Muualta kehosta olen suht normaali/hoikka, mutta maha on se joka on ja pysyy. Samat ongelmat kun sulla alkukappaleessa. Huonot elämäntavat ja opiskelijaelämä tekivät tehtävänsä ja mulla sattui kaikki ylimääräinen kerääntymään vyötärön seutuville. Olen kuullut, että kun laihduttaa, niin sieltähän rasva lähtee viimeisenä missä sitä on eniten.(ja kun paikallista laihdutusta ei ole). Nyt kun olen työelämässä ja olen syönyt alle kulutuksen, sekä liikkunut normaalia enemmän on painokin pudonnut muutaman kilon. Tämän eron huomaa myös vatsan seudulla (on pienentynyt) mutta vielä on paljon jäljellä ylimääräistä. Ei kai tähän mitään muita kikkoja ole kuin jatkaa samalla lailla, jos vielä pari kiloa saisi pois. Sitten lisäksi vatsa- ja selkälihaksia, ja ryhtihän vaikuttaa paljon siihen miltä näyttää. Kuinka paljon sulla on päivittäinen energiavaje, -500kcal? sillä pitäisi lähtä noin puoli kiloa viikossa. Itse olen huomannut, että vaikka kuinka yritän noudattaa tätä (ja välillä tietysti vietän herkutteluviikonloppuja) paino on pysynyt pari viime viikkoa täysin samana tai heitellyt pikkaisen suuntaan jos toiseen.. ei kai auta muutakun jatkaa sitkeästi. Viimeiset kilothan on aina tiukassa.
- Huono Pudottaja
Tuolla Kiloklubi.fi sivustolla minulla lukee enrgiavajeesta: Kulunut -881 kcal, mutta suositus -406 kcal. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa, onko mennyt hyvin vai huonosti? Tuosta töissä käymisestä, se on kyllä hyvä kurissapitäjä syömisen suhteen kun ei ole aikaa ottaa välipaloja. En kyllä ota nytkään, mutta ei ehdi tulla kiusaustakaan. Itse aloin lihomaan mahan kohdalta jo nuorena - 16 vuotiaana peruskoulun käyneenä en mennyt heti mihinkään vaan lihoin kotona vuoden. Sitten muutinkin asuntolaan ja oli pikaruokalat lähellä, eli siitä kai tämä johtuu. Painoindeksi on kuitenkin aina ollut normaali, mutta nyt parikymppisenä on ruvennut maha harmittamaan. En käsitä miten ajattelin nuorempana että kyllä sitä voi syödä miten tahtoo.
- oli kuin
potkupallo. Turvotti ja ummetti, oli pöhöttyny olo. BMI kuitenkin vain 20. Olotila korjaantui kun jätin KAIKKI viljatuotteet pois. Joskus vieraisilla sen pullapalan nakerran jos on pakko, etten loukkaa ketään verisesti, en muuten. Tilalle paljon kasviksia, kaaleja, juureksia... onhan noita ja ehkä hiukan enemmän rasvaa kuin ennen. Lihaakin kyllä syön. Turvonnut olo hävis äkkiä. Se löysä mahanahka kyllä häviää ajan kanssa, hitaasti mutta varmasti. Kannattaisiko kokeilla pilatesta, siinä keskitytään monipuolisesti keskivartalon lihaksiin?
- Huono Pudottaja
Olenkin miettinyt jotain sellaista, toisena vaihtoehtona on ollut aerobic, mutta sehän on vähän sellaista hikijumppaa, keskivartalon lihakset ei niinkään saa kyytiä. Täytyy lähteä selailemaan kaupungin kursseja :)
- rehellinen
Huono Pudottaja kirjoitti:
Olenkin miettinyt jotain sellaista, toisena vaihtoehtona on ollut aerobic, mutta sehän on vähän sellaista hikijumppaa, keskivartalon lihakset ei niinkään saa kyytiä. Täytyy lähteä selailemaan kaupungin kursseja :)
Ihan ensiksi kannattaa kirjata päivittäin REHELLISESTI ylös joka ikinen suuhun laitettu syötävä ja juotava. Ja kas kummaa kun yleensä huomaa puputtavansa kaikkea mahdollista jonka laskee "ei miksikään". Näin kävi mulle. Kun kirjasin ylös kaiken hämmästyin todella miten paljon sitä päivässä "pikkupuputtaa". Kannattaa todellakin kokeilla. On turhaa ja tyhmää huijata itseään, jos ei kerran paino laske/rasva häviä terveellisellä ruokavaliolla niin missäköhän vika.
- läskimaha
rehellinen kirjoitti:
Ihan ensiksi kannattaa kirjata päivittäin REHELLISESTI ylös joka ikinen suuhun laitettu syötävä ja juotava. Ja kas kummaa kun yleensä huomaa puputtavansa kaikkea mahdollista jonka laskee "ei miksikään". Näin kävi mulle. Kun kirjasin ylös kaiken hämmästyin todella miten paljon sitä päivässä "pikkupuputtaa". Kannattaa todellakin kokeilla. On turhaa ja tyhmää huijata itseään, jos ei kerran paino laske/rasva häviä terveellisellä ruokavaliolla niin missäköhän vika.
olen muuten hoikka,mutta maha on löysä.karseen näköistä,kauhea makkara on ja pysyy! ikää 28,tämä on selvästi tullut iän myötä,vaikka kuinka yritän treenata,ei lähe pois:(
- Huono Pudottaja
rehellinen kirjoitti:
Ihan ensiksi kannattaa kirjata päivittäin REHELLISESTI ylös joka ikinen suuhun laitettu syötävä ja juotava. Ja kas kummaa kun yleensä huomaa puputtavansa kaikkea mahdollista jonka laskee "ei miksikään". Näin kävi mulle. Kun kirjasin ylös kaiken hämmästyin todella miten paljon sitä päivässä "pikkupuputtaa". Kannattaa todellakin kokeilla. On turhaa ja tyhmää huijata itseään, jos ei kerran paino laske/rasva häviä terveellisellä ruokavaliolla niin missäköhän vika.
Kiloklubiin laitan kaikki. Kun olen huomannut syömiseni en salli itselleni kuin aamupalan, lounaan, päivällisen, kevyen iltapalan ja ehkä pienen välipalan koska nämä on sinne laitettu. Monesti aamupala tai lounas voi jäädä pois, enkä korvaa niitä millään. En aina tarvitse niitä, mutten sorru mässäilyyn koska sille on tietty päivä viikossa.
- Viallako
Itsellänikin on sama ongelma, olen 21-vuotias mutten ole koskaan ollut lihava, silti minulla on pienestä pitäen ollut iso maha, olen 164cm pitkä ja painan 47kg, yhdesti painoin 42kg ja silloin mahani tuntui suhteellisen pieneltä muttei kuitenkaan normaalilta. Suvussani on paljon lihavia joten en tiedä, että onko se vain suvusta kiinni että maha pömpöttää vaikka muualta on vain pelkkää luuta ja nahkaa. Olen myös katsonut joitain ohjelmia joissa ihmisillä oli sama ongelma, niissä kyllä syy oli lääketieteellinen, jollain kasvoi kaksonen mahan sisällä, jollain oli syöpä ja jollain oli jotain muuta, en muista mitä mutta kylkiluiden alla tuntui voimakasta sykettä, minullakin tuntuu mutta luulisin, että se on normaalia, silloin kun minulla vielä oli mies ja kokeilin häneltä niin hänelläkin tuntui sama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849