Onko minulla loppujen lopuksi sitoutumiskammoinen mies joka ei välitä minusta?
Olen nyt siinä pisteessä että en tiedä enää mitä tekisin. Muutimme aika äkkiä yhteen, miehen ehdotuksesta. Kaikki oli hyvin ja elämä oli ihanaa. Sitten tulin raskaaksi, mies oli oikeasti innoissaan ja hänen kaverinsakin sanoivat että mies on haaveillut lapsesta jo pitkään, kaikki oli ihanaa. Sitten pian alkoivat joka viikonloppuiset ryyppyillat. Siis yksi ilta viikonlopusta piti päästä ryyppäämään, siis miehen, ei minun. Mies kertoi myöhemmin että ei vielä tajunnut että on tosiaan tulossa isäksi ja ei oikein osannut reagoida tilanteeseen. Tässä kuukausi sitten tajusi, että on tosiaan tulossa isäksi ja lopetti menemiset melkein kokonaan. Taas oli ihanaa.
Nyt sitten sain keskenmenon ja jouduin sairaalaan. Pääsin eilen pois, mies oli kotona kanssani, mutta tänään piti taas päästä ryyppäämään. Sanoi itsekin että on törkeää lähteä, mutta lähti silti. Oloni on ihan hyvä ja uskon että se on osasyy, että mies "uskalsi" lähteä. Sanoin kyllä hänelle että minua pelottaa jäädä vielä yksin, koska surullinen olo tulee melkein heti kun on yksin. Ei oikein mitään reagointia.
Nyt minua pelottaa että tästä lähtien mies menee taas joka viikonloppu. Sanoi kyllä, ja uskonkin häntä, että haluaa minut mukaan, mutta mitäs jos en joku viikonloppu haluakaan lähteä vaan haluisin olla kahdestaan kotona - lähteekö sittenkin? En ole kerennyt tätä vielä kysyä. Jotenkin tuntuu että hänellä on se mentaliteetti että joka viikonloppu pitää mennä.
Välillä tuntuu että jos on minun kanssa yhdenkin illan viikonloppuna niin se on hänelle kärsimystä. Ei oikein innostu mistään tekemisestä minun kanssani, ainoastaan jos siihen liittyy alkoholin juontia. En kuitenkaan usko, että miehelläni on alkoholiongelma, koska muulloin ei ota ollenkaan ja olen elänyt 4 vuotta alkoholistin kanssa.
Tilanne on vaikea koska rakastan häntä niin paljon ja hän on muuten niin täydellinen ihminen minulle. Olisi helppo lähteä jos ei rakastaisi.
Olen yrittänyt puhua, mutta tuntuu että puhumiseni on, naiselliseen tapaan, sitä nalkuttamista :)
Tiedän ,että tähän tulee vastauksia joissa kaikissa kehotetaan lähtemään mutta jos löytyisi edes yksi vastaus jossa joku olisi kokenut samaa ja tilanne olisi muuttunut tai joku joka tietäisi miten tälle ihmiselle pitäisi puhua, niin olisin ikuisesti kiitollinen. En ole vielä valmis kuitenkaan luovuttamaan.
Suhteessa roikkuminen
Sitoutumiskammoinen mies?
92026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen miettinyt että etsin oman asunnon ja jos mies sitten tajuisi arvoni, mutta pelottaa että kun hän on tosi itsepäinen niin ei enää yritäkään "saada minua takaisin" ja minulle ei jää mitään. Hän on joskus sanonut, että jos nainen lähtee niin takaisin ei ole tulemista. Tämän hän sanoi vuodenvaihteen aikoihin kun meillä oli pahimmat riidat.
Pakenee ongelmia ja uusia tilanteita - ryyppäämään. Pää ei tajua (kun on juovuksissa) = ei tarvitse ajatella. Ei tarvitse päättää. Aika paha .... että heti kun on vähän "ongelmaa" ... niin yks lyö lekkeriksi ja rupee vetämään viinaa. Todella paha.
Niinhän se saattaa olla. Täälläpäin tuo on aika yleistä, siis ongelmia pakoillaan alkoholin seuraan kun ei osata puhua. Miten tällaisen ihmisen kanssa sitten pitäisi toimia? Hän on hyvä mies ja olen sen hänelle sanonutkin, en tosiaankaan haluisi luovuttaa hänen suhteensa. En vain oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä. Odotanko vain ja katson miten tilanne kehittyy. En minä tässä nyt niin paljon kärsi kuitenkaan. Edellisissä suhteissa olen kärsinyt paljon enemmän.
Vaikee sanoo tietämättä taustoja..miten itelles kuppi maistuu vai ukkoko se vaan kännäilee? Jos suhteessa on rakkautta ja arvostatte toisianne, ni ei kun keskustelemaan. Viinahan se on viisasten juoma ja sen kanssa läträtessä asian kuin asian saa menemään perseelleen. Olipa suhteessa kyseinen ongelma kummalla tahansa tai molemmilla, niin tilanne ei voi korjaantua kuin ongelman myöntämisellä..ja että ihminen sen itse tajuaa ongelmaksi. Ennen ei muutosta tapahdu. Synkkä ja kivinen polku, mutta ainoa tie onnellisempaan elämään. Ja jos tarkemmin miettii; mikäli homma muutoin toimii niin tässä maassa sitä edes lähellä kunnollista lökäpöksyä muistuttavaa miestä tallailee helvetin vähän..
Sanoisin sulle että ei hyvältä kuulosta. Tuollaiset piirteet yleensä lisääntyvät iän myötä varsinkin kun huomaa että saa mennä ja rellestää mielensä mukaan. Olen seurannut samanlaista tapausta ikävän läheltä, seurustelen tuollaisen vätyksen kanssa (en kauaa enää) ja hän on koko elämänsä toteuttanut samaa kaavaa. Kun tulee riitaa, se on lähtölaukaus baariin menemiselle ja ikäänkuin antaa hänelle luvan mennä. Ei tarvitse miettiä tai ajatella mitään, se on niin helppoa. Antaa viinan viedä ongelmat kauemmas eikä oteta vastuuta mistään. Ei tällaiset tavat yleensä siis lopu. Ainoastaan jos "kasvaa" aikuiseksi ja tajuaa itse toimintansa älyttömyyden. Monet eivät kasva koskaan aikuiseksi ja lähibaarista löytyy monia hengenheimolaisia joiden kanssa voidaan huuhtoa elämän vaikeudet kurkusta alas. Sinuna en tyytyisi tilanteeseen. Olet arvokas ihminen ja mies osoittaa selvästi käytöksellään että omat menot ja kaverit ovat sinua tärkeämpiä. Älä jää tuollaiseen suhteeseen ja tyydy siihen vain koska olet huonompaakin joutunut kokemaan. Älä aliarvioi itseäsi. Rikot vaan itsesi ajan myötä, uskotko? Anna miehen mennä jos se tuntuu hänestä niin hyvältä. Anna mennä. Päästä iti. Älä jää tuleen makaamaan.
Olen kuvaamasi kaltainen mies, yhden lapsen isä ja avoliitosssa. Juon lähes joka viikonloppu, viikolla en ollenkaan. Avopuolisoni ei juo ollenkaan, eikä osaa pitää hauskaa selvinpäinkään. Jaksaa kyllä nipottaa minun menemisistäni ja tekemisistäni. Arki meillä on siis pirun tylsää ja pelkkää velvollisuuksien hoitoa joten tarvitsen viikottaista "irtiottoa" arjesta. Kotiin on täysin mahdotonta esim. kutsua kavereita kun "Justiina" on koko ajan naama norsunV:llä.
"Arki meillä on pirun tylsää joten tarvitsen viikottaista irtiottoa". Kyllä toi asenne kertoo sinustakin aika paljon, sinusta tavallinen arki jota normaalit ihmiset viettävät yhdessä on tylsää pakkopullaa ja ainut asia mikä tuo iloa on mennä yksin baariin kavereiden kanssa. Miksi sitten perustit perheen kun se on sitä tylsää pakkopullaa? Olisit pysynyt sinkkuna ja mennyt mielin määrin, ei olis tarvinnut katsella kiukkusta akkaa ollenkaan. Ja muija on aina naama väärinpäin.. joopa joo. Onko tullut koskaan mieleen että naama voi olla väärinpäin koska hänestäkin kaikki on pelkkää pakkopullaa ja mieskin menee joka viikonloppu aina vaan baariin ja jättää yksin kotiin lapsen kanssa? Ei ole paljon ilon aihetta siinäkään. Tuo tekstisi kuulostaa juuri siltä kuin valitettavan usean miespuolisen keskenkasvuisen suusta voi kuulla. Mielestäni et olisi ollut valmis perheenperustamiselle tuolla asenteella. Miksi siihen sitten lähdit?
Mikä ihme siinä muuten on että naisia ja miehiä kasvatetaan vieläkin niin erilaisiksi että sitten aikuisena tulee kaikenlaisia yhteentörmäyksiä? Nainen haluaa perheen jolla on elättäjä mutta ei miestä. Eipä ole moni nainenkaan valmis perheen perustamiseen. Taitaa vaatia muutaman yrityksen että oppii elämän realiteetteja. Mulle ei ainakaan riitä että muija ei tee (tai halua tehdä) muuta kuin leikkii kotia. Töihinkin oli niin vaikea lähteä lapsen tulon jälkeen (meni vasta kun lapsi oli yli 2 v). Jos mies raataa töissä hankkimassa elantoa perheelle niin miksi ei saisi viikonloppuisin rentoutua haluamallaan tavalla?
Oisko lapselle mukavampaa kun molemmat menisitte baariin joka viikonloppu tai muuten vaan vetäisitte lärvit? Muijas ei leiki kotia vaan elää sitä nyt. Kai teillä on ihan elävä lapsi siellä? Mitä sä oikeasti haluaisit? Että muija menis töihin ja pämppäis viikonloput baareissa niinku sä? Rahallisesti ei paljoa hyödy vaik menisikin töihin. Päivähoitomaksut verottaa tuloista ison osan samoin kun alkoholikin.