Olen aikeissa tilata nettikaupasta Conversen tossut joita ei enää Suomen kaupoista ole löytynyt. En ole aiemmin omistanut kyseisen merkin kenkiä, ja heidän kokosysteeminsä hieman hämmentää. Useammalla nettisivulla on sanottu Conversen kokojen olevan isoja ja että pitäisi ostaa puolesta numerosta yhteen numeroa omaa tavallista kengänkokoa pienempi koko.
Oma kengännumeroni on 35.5, mutta koska kyseistä kokoa ei juuri mistään löydä, ostan mallista riippuen joko 35 tai 36 numeron kenkiä.
Pienin saatavilla oleva koko nettikaupassa on brittitaulukon 3. Tämä koko siis vastaa eurooppalaisen mittataulukon kokoa 35.5.
Käsittääkseni koko 3 on muutenkin pienin koko jossa Conversen aikuisten malleja on saatavilla.
Onkohan koko 3 kuitenkin sitten minulle liian suuri, jos kerran suositellaan ottamaan omaa kengännumeroa pienempi koko?
Jos seurattaisiin monella sivulla suositeltua logiikkaa, minun pitäisi siis ostaa koko 2 tai 2.5 joita ei ole kuitenkaan saatavana.
Kysymys Conversen
kokoihin liittyen
33302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Käy jossain kaupassa, missä myydään converseja. Sovita siellä kenkiä ja katso mikä on niiden koko, sitten vaan tilaat!
Muuten kyllä, mutta tällä paikkakunnalla ei ole kuin yksi Converseja myyvä liike eikä siellä ollut yhdessäkään mallissa kokoa 3 jäljellä.
Ihmettelen myös niitä kokoja. Ostin yhden koon liian pienet converset kokoa 37, vaikka ne tuntuivatkin hyvältä kaupassa. Kuitenkin tuntuu siltä että pitäisi ostaa uudet, koska ne hiertävät kantapäistä enkä pysty edes sukkaa pitämään. Olen kyllä kuullut että ne löystyvät käytössä ja koko 38 olisi saattanut olla liian iso..