Kuvitteellinen tilanne :
Tapaat ihmisen johon ihastut kovin helposti. Aloitatte tapailut ja pian huomaat seurustelevasi hänen kanssaan. Käy ilmi, että kumppanisi viettää useita tunteja päivässä suomi24:n eri keskustelupalstoilla. Sanot hänelle, että sinun mielestäsi se on jo addiktio ja sen hän tietysti kiistää. Yhteinen aikannekin kärsii nettisurffailujen vuoksi ja hänen työkaveriltaan kuulet, että kyseinen ihminen käyttää palstoja myös työaikanaan.
Kannattaako hänet ottaa vakavasti? Seuraako tuosta muuta kuin sydänsuruja pieneen sydämeen?
Mitä mieltä olet?
mielipiteesi on tärkeä
16430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
tän palstailuni tarkoitusta. Ehkä tää on jo tehnyt tehtävänsä. Ehkä aloituksessa kuvattu tilanne on jo addiktio. Olkoot sitte addiktio mihin tahansa kohdistuva...hiukan epäilyttää.
Minäkin vietän täällä useita tunteja päivässä joten mehän sovitaan loistavasti toisillemme eikä tarvi riidellä! Kummallekkin vaan oma kone, niin sopu säilyy talossa :D Mulle sopii tuollainen mies oikein hyvin. En missään nimessä halua ikinä mitään läheisriippuvaista tarkertujaa joka ei pysty mitään tekeen ilman minua. Mä vaadin omaa aikaa, ja on vaan hyvä että mieskin pystyy itselleen järjestämään mielenvirikkeitä sille aikaa. Netti on kuitenkin vielä harmiton. Ryypätessä se murmeli voisi alkaa pettään, joten pysyköön palstoilla selittelemässä vaan mun puolelesta :)
Kuvitteellinen tilanne : Tapaat ihmisen johon ihastut kovin helposti. Aloitatte tapailut ja pian huomaat seurustelevasi hänen kanssaan. Käy ilmi, että kumppanisi viettää useita tunteja päivässä kantabaarissaan juttelemassa tutuilleen. Sanot hänelle, että sinun mielestäsi se on jo addiktio ja sen hän tietysti kiistää. Yhteinen aikannekin kärsii baarireissujen vuoksi ja hänen työkaveriltaan kuulet, että kyseinen ihminen soittelee baaritutuilleen työaikanaankin. Kannattaako hänet ottaa vakavasti? Seuraako tuosta muuta kuin sydänsuruja pieneen sydämeen?
Joo joo, addiktiot ovat aina pahasta. Minulla ei onneksi ole kuin netti-, viina-, tupakka-, seksi-, elämysnarkkaus- ja mitä niitä vielä olikaan addiktio, joten elämä on hyvin hanskassa. Asiat olisivat paljon huonommin, jos löisin hynttyyt yhteen mustasukkaisen tai läheisriippuvaisen kontrollifriikin kanssa. Puhumattakaan, että muuttuisin itse sellaiseksi. Ja kuten joku sanoi, voisihan kaiken aikansa viettää töissä, harrastuksissa, baarissa tai jossain muuallakin. Netin hyvä puoli on siinä, ettei tämä karkaa mihinkään, kun on aika tehdä kumppanin kanssa jotain tai vaikkapa rupatella. Siinä mielessä tämä on jopa TV:n tuijotustakin parempi vaihtoehto. Ps. Olepas ensin vuosikymmen jonkun kanssa yhdessä ja tule sitten kertomaan, miten vietätte jatkuvasti aikanne yhdessä kuin jossain symbioosissa. Se toisi uskottavuutta kirjoitukseesi.
Paitsi en omaa ihan kaikkia noita addiktiota mutta enivei. Piti ihmetellä ja haistoin että susta voisi saada samaa mieltä olevan seuraavaan. Ihmettelen aina kun joku valittaa siitä, että toinen tekee jotain muuta. Mitä pitäisi tehdä? Istua vieressä ja tuijotella silmiin 24/7?? Mun mielestä on aivan riittävää läsnäoloa jos toinen on sentäs kotona. Vaikka se sitten nörääkin. MUlle sekin tuo sitä läheisyydentunnetta, ei tarvi tosiaan vieressä istua. Niin ja kuten sanoit, niin aina voi nöräämisen tms. nettiinliittyvän laittaa katkolle ja käydä vaikka halailemassa toista, ja jatkaa taas. Mua oikein ahdistaa pelkkä ajatuskin jostain silmiintuijottelusta 24/7. Kuinka kukaan selviää siitä hengissä?? Aivojen surkastumatta?? KUINKA KUKAAN YLIPÄÄTÄNSÄ VOI EDES HALUTA ETTEI TOINEN TEE MUUTA KUIN ISTUU VIERESSÄ!! Sori huutoni mutta tää ylittää mun käsityskyvyn. Niin ja ahdistaa. Onkohan ihan oikeasti sellaisia olemassa jotka vaativat että toinen on kaikki vapaa-aikansa kotona ja sielläkään se ei saa tehdä mitään minkä voisi tulkita omaksi ajaksi. Telkan katselun aikaanhan ei moni pysty seurusteleen. Mä en ainakaan kuule enkä näe mitään, kun kiinnitän huomion siihen. Heitän ennemmin äijän pihalle kuin alan analysoimaan parisuhdetta kesken CSI:n. Ei mikään ihme ettei mulla ole miestä :D
Suostutsä edes nukkuun sylikkäin, tai edes ennen nukahtamista oleen vähä hempee? Jos sun pitäis valita hellyyden määrä suhteessa olisko se ei yhtään, niukalti, vähän, jonkinverran, kohtuudella, reilusti, paljon vai jatkuvasti? Mä vaan mietin kun haluun todellakin omaa aikaa ja paljon mut toisaalta sitten saatan olla hyvinkin hellyydenkipee hetkittäin. Parisuhdejuttuja en koe tarpeeksi käydä läpi ellei ole mitään oikeesti häiritsevää ilmassa. Ja sittenkin kyl malttaa yhden CSI:n verran aina venaa, ei se maailma siihen kaadu (ja jos henkilökohtainen maailma kaatuukin niin aina voi paukuttaa päätä seinään sen 45min toisessa huoneessa). Mietin vaan että oot aika hottis niis kuvis mitä oot itsestäs pistänyt.
Mut voidaan luokitella hellyydenkipeäksi muttei mun silti tarvi sitä kokoaikaa tehdä. Kun aloittaa uuden ihmisen kanssa, niin mulla ainakin on sellainen ihme kanivaihe että seksiä tekee koko ajan mieli yms. Mutta se menee ohi ja tasaantuu mun mielestä normaaliin tilaan. Silloin kun asutaan yhdessä, ollaan jo mun mielestä normaalilla tasolla joten siitä sitten seuraavat. Suostutsä edes nukkuun sylikkäin, -En halua. Mä en pysty nukkuun saman peiton alla kenenkään kanssa. Nukahtamista odotellessa voin olla, mutta aika äkkiä hilppaisen oman peiton alle. tai edes ennen nukahtamista oleen vähä hempee? -Joo. Seksikin onnistuu ellei ole liian myöhä ja mä liian väsynyt. Seksit kannattaa hoidella päivällä tai illalla eikä jättää sitä nukkumaanmenoon. Siitä voi tulla sanomista, koska olen kiukkuinen väsyneenä. "Jos sun pitäis valita hellyyden määrä suhteessa olisko se ei yhtään, niukalti, vähän, jonkinverran, kohtuudella, reilusti, paljon vai jatkuvasti?" -Kohtuudella. Kyllä mä tykkään hellyydestä. Itseasiassa eksässä ketutti se että se kuvitteli hellyyden olevan seksiä, ja hellyyttä ei sitten irronnut kun ei siihen viittinyt koskea. Se luuli heti että pitäis mennä sekstaileen ja suuttu "härnäämisestä". Mä tykkään kävellä käsi kädessä, halailla ja suukotella mutten todellakaan koko aikaa. Niin että voin olla samanlainen kuin sinä. Mulle tulee sellaisia hellyyspuuskia jonka aikana imen melkeimpä varastoon sitä hellyyttä. Sitten vastaavasti tarvitsen omaa aikaa. Jos joku olisi koko ajan "niskassa" niin saatan ärtyä siitä vaikken oikeasti olisikaan sille toiselle mitenkään vihainen. Ei kaikkea kokoaikaa. Niinja voin mä sitä CSI:tä ihan mielellänikin toisen sylissä katsoa, kuhan pölisemiset jätetään mainostauoille. Jaa, kiitos :)
Jahas. Taas meni tunti muuta mukavaa puuhastellessa, mutta palstaa lukevan mielestä en tietenkään ole hievahtanutkaan näyttöpäätteen edestä. ;-) Jospa nämä palstalla roikkumisesta huolissaanolevat kertoisivat, mitä sen puolison kanssa pitäsii jatkuvasti tehdä. Eikä sillä, ettenkö minäkin tuntisi sympatiaa ihmistä kohtaan, joka valittaa, että kumppani sulkeutuu toiseen huoneeseen vaikkapa pelaamaan jotain, eikä kuule tai näe mitään muuta. Kaiken lisäksi ärsyyntyy, jos uskalletaan häiritä.
Sitten ollut tollasia miehiä jotka ei anna mitään tilaa? Tulee tosta liiasta hellyydestä mieleen entinen tyttökaveri... siis se melkein tunki vessaan mukaan.
Pyrkii siihen, mutta mähän teen sen tilan itselleni vaikka väkisin. Jos ei hyvällä uskota niin se on sitten kannat vastakkain. Ei mun mielenkiinto riitä siihen että yritän sopeutua sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa halut ja tarpeet ei mene edes sinnepäin yksiin. Koska kuitenkin niitäkin miehiä on joiden kanssa osuu kohdilleen. Elämä on liian lyhyt siihen että sen viettää epämukavasti kun voi olla mukavastikkin. Kyllä mä kompromisseja osaan tehdä mutten liikaa. Pitää olla pohjalla edes jonkinmoinen samankaltaisuus. Siitä voi sitten tilapäisiä poikkeuksia tehdä. Inhottavaa :) Mulla oli yksi lyhytaikainen py joka epäili että mun (joka)syksyinen kasvanut nukkumisentarve johtui siitä että nukuin ennemmin ettei tarvi olla sen kanssa. Öh..!? No, se on entinen py nyt. Siitä voidaan päätellä mitä mieltä mä siitä tyypistä ja sen kuvitelmista olin :)
Kerkisin käymään suihkussa ja suorittaan sen jälkeiset toimenpiteet (rasvaukset yms). Että kyllä täälläkin ehditään, vaikka jotkut luulee että mäkin vaan päivystän täällä vaikka sitten hiljaa taustalla ollen :) Niin, kyllä mäkin jossain määrin ymmärrän joitakin jotka valittavat ettei toinen ole läsnä. Onhan sellaisiakin, jos vaan ns. kohtuullista yhdessäoloa haluaa. Mutta jotenkin mä kuvittelisin että silloin on jo jotain muutakin häikkää suhteessa, jos toinen ei halua yhtään olla toisen kanssa. Olen myös tavannut niitä valittajia joiden mielestä pitäisi olla käsikkäin se 24/7, ja puolisolle riittäisi vähempi. Siitä tulee sitten sanomista.
Muistan lopun ikääni, kun yksi entinen heilani sanoi, että jos oikeasti rakastaa toista, ei tarvitse muita ihmisiä ja harraastuksia. Noh, minähän en tietenkään korvaani lotkauttanut puhumattakaan, että olisin tapojani muuttanut ja sain kahdessa viikossa kenkää, koska olin sitoutumiskammoinen paska. ;-) Tuli muuten mieleen, että maailma lapsiperheellisen silmin on taatusti erilainen tässäkin asiassa. Ne kun vähäisen kokemukseni mukaan vaativat lähes jatkuvaa läsnäoloa. Toista se on tällaisessa lapsettomassa liitossa.
"jos oikeasti rakastaa toista, ei tarvitse muita ihmisiä ja harrastuksia." -Wau.. mä olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Mun mielestä ne vaan parantaa suhdetta, ja tekee siitä pitkäkestoisempaa tms. :) Niin lapset tarvii mutta ei siinä puolisoa tarvita. Ainakaan ihan itsensä ja käsikädessä olemisen merkeissä. Mä olin tuossakin asiassa hieman keskivertonaista liberaalimpi. Enkä usko että silti takertuisin mieheen vaikkei lapsia olisi. Kyllä mä pärjään jo yksinänikin. Nykyään, kun muksuilla on omia menoja niin saan olla täällä aikas paljon yksin. Ei se mua haittaisi vaikka olis mies ja sekin ramppais jossain. Mun mielestä kun pitää olla sitä suhteen ulkopuolistakin elämää etei heti alkuunsa jo kyllästy toisen naamaan ja samoihin vitseihin. Ja eipähän se ainakaan valittaisi mun miehen logiikassa nöräämisestäni :)
Mä en muuten enää oikein ajattele itseäni näissä miesjutuissa lapsiperheellisenä. Lapsista vastuullisesta miehestä olen ottanut eron, enkä anna koskaan kenellekkään toiselle miehelle vastuuta niistä. Ei ole mitään tarvetta eikä syytä, enkä näinollen osaa ajatella mahdollista miestä semmoisena jolta vaaditaan lasten takia jotain. Johtuu juuri siitä, että jos kuvittelisin itseni miehen kanssa yhteen, niin silloin ei ole enää lapsia täällä. Uutta miestä en ota tänne niin kauaan aikaan kun lapset asuu kotona. En ole yhtään varma halaunko sittenkään mitään kimppa-asumisia. En.
Olen joskus miettinyt, että kun on jo silmiintuijotteluvaiheessa puhuttu re-inkarnaatiosta ja ryhmäseksistä (Keskustelunaiheita kohdasta R), niin mistäs sitten puhutaan jatkossa, jos kummallakaan ei ole suhteen ulkopuolista elämää. Ei sitten vissiin mistään, kunhan ollaan. Jessus, ei se ainakaan minulle sovi.
...mutta ennen tätä palstahengailua mulla oli tapana vetää kerran pari viikossa perseet olalle ja viikollakin vierähti 2-3 iltaa kavereiden kanssa. Kumpi lie ois pienempi paha.... Ehkä toi renttuilun lopettaminen oli just se virhe, miksi nyt pitää sit kärvistellä puutteessa, heh....vitsi....tai sitten ei.