Osaatteko sanoa miten menee ositus avioerossa seuraavassa tilanteessa:
Avoliitto alkanut noin 8 vuotta sitten. Silloin ostettu yhteinen asunto miehen nimiin. Eli asunnon omistus miehellä ja laina miehen nimissä. Lainaa maksettu miehen tililtä ja leipä yms. eläminen naisen tuloista.
Kesämökki rakennettu miehen perimälle maalle avoliiton aikana ja virallisesti omistajaksi merkitty mies. Rakennuskustannuksia paljon maksettu vaimon tuloista.
Naimisiin menty näiden hankintojen jälkeen ja oltu avioliitossa noin kolme vuotta. Sinä aikana hankittu muuta omaisuutta, kaikki yhteisesti eli fifty fifty omistuksella virallisesti. Nämä siis erotilanteessa menevät tasan.
Mutta miten käy asunnolle ja kesämökille, jotka on hankittu avoliiton aikana miehen nimiin?
Toteaako oikeus suoraan, että ne ovat miehen yksin vai huomioidaanko siinä, että myös vaimo on koko ajan osallistunut yhteisiin kuluihin ja silloin tällöin esim. maksanut asunnon yhtiövastikkeen yms. Tosiasiahan on, että vaimon ansiot ovat menneet yhteiseen hyvään eli yhteisiin laskuihin (sähköt, vakuutukset, lehdet yms.), ruokaan, bensaan, matkoihin ym. yhteiselämän kuluihin. Ei todellakaan mihinkään kosmetologeihin ja vaatekauppoihin. Vaimo on jopa maksanut miehen moottoripyörän, mutta ei siitä mitään kuittia löydy...
Siis, avoliitto kestänyt vajaat viisi vuotta (jona aikana miehen nimiin hankitun omaisuuden kohtalo kiinnostaa) ja avioliitto reilut kolme.
Mikä mahtaa olla tuomio tälläisessä tapauksessa?
Oikeus ja kohtuus toki on tiedossa jokaisella, mutta pykälät ovat joskus jotain aivan muuta..
Omaisuuden
jaosta
71090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se, että omaisuus on toisen nimissä, ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan silloin, jos olette tehneet avioehdon, niin sen paperin perusteella jako tapahtuu. Periaatteessa ja käytännössäkin; jako puoliksi, niin asunto kuin mökkikin. Ja huomionarvoisaa ajateltavaa; Jos riitelemään rupeatte, niin ainoat voittajat ovat kummankin lakimiehet.
Pykälien mukaan ei ole mitään merkitystä, koska ja kuka on miten maksanut mitenkä omaisuuttaa. Jos ei ole avioehtoa, niin kaikki menee "puoliksi". Myös nuo asunnot ja mökit. Ositus tehdään niin, että ensin lasketaan molempien nettovarallisuus, eli omissa nimissä oleva omaisuus miinus omat velat. Ja tietty myös osuus yhteisestä omaisuudesta miinus osuus yhteisistä veloista. Rikkaampi maksaa sitten tasinkona köyhemmälle niin paljon, että puntit on tasan. Tasinko maksetaan yleensä rahalla, mutta sen voi maksaa maksaja millä itse haluaa, vaikka tuolla kesämökillä.
Kannattaisi vähän tutustua niihin pykäliin. Avioliittolaki 103 b § (16.4.1987/411) Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat. Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä: 1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan; 2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta; 3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus. Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa.
Tuossa pykälässä tämä on avainkohta: "Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua." Normi tavan kaduntallaajien eroissa tuolla pykälällä ei ole juuri merkitystä. Aikaslailla pitää olla kysymys miljuunaomaisuuksista, että tuo alkaa pätemään. Tai mistäs sitä tietää koskaan etukäteen, käräjillähän tuo selviää. Luvassa vaan on aika pitkä prosessi, jossa väännetään ja käännetään että johtaako ositus a) kohtuuttomaan lopputulokseen tai b) toinen saisi perusteetonta tuloa.
...niin olisit voinut tietosi osoittaakin. Tässä tapauksessa kun jako ei suinkaan mene aivan niin suoraviivaisesti fifty-fifty kuin annoit ymmärtää. Jos mies sovittelua (eli puolittamisesta poikkeamista hyväkseen) vaatii, monenlaiseen puntarointiin on aihetta. Silti lopputulos saattaa olla fifty-fifty, mutta ei sillä varmuudella, jolla tuloksen julistit. Jos puolisot eivät sopimukseen pääse, erimielisyydet ratkaisee ensimmäisessä vaiheessa oikeuden määräämä pesänjakaja. Pesänjakajan ratkaisusta voi määräajassa (6 kk) valittaa käräjäoikeuteen jne.
Käy vaan usein niin, että jos ottaa kaikki mahdolliset variaatiot mukaan, niin pitää kirjoitaa uudestaan koko Avioliittolaki eroa ja ositusta käsitteleviltä osiltaan, ml ne viittauksen mm. Perintökaareen. Että eiköhän tuommoinen yksinkertaistus näillä palstoilla ole ihan ok, tarkennetaan sitten tarvittaessa.
Kiitos näistä vastauksista. Valaisivat asiaa oikein hyvin.