viestirumba

Olen muutaman kuukauden hiljakseen seuraillut mieheni teksiviestirumbaa "salarakkaansa" kanssa, ja naureskellut sisään päin. Mies ainakin luulee,etten tiedä mitään. En tosin ole lukenut näitä viestejä, kuin kerran. Ihmetyttää vain, mitä yli viiskymmpiset fiksuina itseään pitävät ihmiset saavat näistä viesteistä, niitä kulkee päivän aikana noin 20-30 molempiin suuntiin. Mistäkö tiedän, no mies ei päästä puhelintaan koskaan yli 20 cm päästä itsestään. Ja aamuisin jos mies nukkuu pidempään kuin minä, sinne on aamulla jo ennen kuutta tullut noin 3-4 viestiä. Ja ne viestit, jotka tammikuulla luin puhelimestaan, oli lähetetty ja vastaanotettu sinä aikana, kun mies ajaa työstä kotiin, matka kestää noin 40 min, ja sinä aikana hän oli lähettänyt 8 viestiä, niiden sisältöä en lukenut. Salarakkaan viestejä vähän vilkaisin, hän oli tänä samana 40 minuutin aikana lähettänyt 12 viestiä, sisältö oli aikaa köykäistä tyyliin: missä ajelet, moiskispusu, olen imuroinut tänään, suukko, laitathan viestin kun menet saunaan, pusu. Tätä on jatkunut nyt muutaman kuukauden, en tiedä tapailevatko muuten kuin viesteillä. Mies muuten piilottaa puhelinlaskunsa, mutta viimeisen löysin vahingossa laskuja mapittaessa ja siinä oli yli 800 viestiä ja 48 h puheluita kuukauden aikana, ei ihme ettei kotona ehdi tehdä mitään muuta kuin istua tietokoneella puhelin kädessä. Ei ole enää se mies, johon aikanaan rakastuin, en tiedä onko mies enää lainkaan.
182036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja vielä olet tuon miehen kanssa yhdessä? Eikös olis aika selvittää asiat? Kait kuitenkin vielä arvostat itseäsi sen verran, ettet anna itseäsi kohdeltavan noin. Mulle tuli oikein paha olo sun puolesta :(

Äänestä
  • älä liian kauan odottele eivät he kauaa tyydy viestittelyn tasolle vaan tapailevat ihan livenä elleivät jo ole tehneet sitä...hyvät saumat jos naisen koti ilman miestä viikot huh huh..ja toiseksi varmasti jo tunteita pelissä ei tollaseen riitä mielenkiinto jos ei ihastumista mukana...älä naura partaasi siellä noille viesteille se on lopuksi niin että sulle nauretaan jo ja sä oot se joka heitetään pellolle hei haloo maa kutsuu...

    Äänestä

vielä sen verran, että tunnen ulkonäöltä tämän salarakkaan, hän myös tahollaan naimisissa. Tiedä, mitä hänen miehensä ajattelee tuollaisesta viestittelystä. Tietääkseni hänen miehensä on viikot toisella paikkakunnalla töissä ja siten paljon pois kotoa, eli vaimolle jää aikaa harrastaa puhelin- ja e-mailsuhdetta. Vielä yksi huvittava yksittäinen tapaus, tämä salarakas oli ruokakaupassa hedelmäosastolla ja puhelin korvalla tietysti. Menin muina naisina samalle laarille omenia valitsemaan, nainen vilkaisi minua ja sanoi hyvin hätäisesti puhelimeen, että nyt mun on lopetettava ja pisti puhelimen taskuunsa. Teki mieleni sanoa, että olisit jatkanut vain ja olisit voinut kertoa miehelle vaimoltaan terveisiä. Olin kuitenkin hiljaa, en ole vielä päättänyt, mitä teen, hätäillä ei kannata. Kumpikaan, mieheni tai salarakkaansa ei tiedä, että minä tiedän. Toisaalta hävettää heidän puolesta, on se niin lapsellista.

Äänestä

että hankit prepaidin ja laitat sitten molemmille viestiä... nimettömänä... tosi kriittisellä hetkellä ja oikein pervoja... heidän nimiään et voi laittaa koska toiseksi tekeytyminen on rikollista, mutta kullaksihan voit aina itseäsi nimittää...

Äänestä

että katoaisin vaikka viikoksi tai pidemmäksikin aikaa.

Äänestä
  • ja paikkakin on jo hankittu, työnantajan kanssa vielä vähän kesken, toivottavasti järjestyy. Oman puhelimen aion jättää kotiin, paikka on sellainen, johon joudun menemään autolla, mutta on sen verran kaukana, ettei siellä varmaan ole tuttuja, jotka autoni tunnistaisi. Pitäsköhän sen verran ilmoitella, että hengissä olen, jos vaikka herää huomaamaan, ettei muija ole kotona, ja tekee poliisille katoamisilmoituksen. Vai ilmoitanko suoraan paikalliselle poliisille, etteivät suotta hötkyile.

    Äänestä

raskasta...Lopeta pelleily ja käyttäydy kuten aikuinen ja kysy suoraan miten asiat ovat.

Äänestä
  • puhelimen katsominen on rikos, pettäminen ei ole. Arvasinkin, että joku tulee tästä muistuttamaan. Ja olen kysynytkin mieheltäni, onko jotain meneillään, kun pitää puhelinta niin vartioida, vastaus on, että se on hänen asiansa, ei kuulu muille. Ja tunnen miestäni sen verran, ettei asiallista keskustelua hänen kanssaan kannata edes yrittää, hänellä ei ole siihen valmiuksia eikä taitoja. Enkä itse asiassa harrasta kyttäilyä, yritän elää itse niin normaalisti kuin suinkin, käyn töissä, hoidan kotia, tapaan joskus ystäviä, harrastan, kutsun yhteisiä ystäviämme kotiimme, käyttäydyn normaalisti. Mutta jatkuvasti työstän ajatusta, etten elä loppuelämääni tämän miehen kanssa, ratkaisu ei vain ole vielä valmis.

    Äänestä

  • vastausta. Ovathan jo tottuneita valehtelijoita ja salailijoita. Kun "totuus" kerrotaan niin se on "aviopuoliso"siloiteltu.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    puhelimen katsominen on rikos, pettäminen ei ole. Arvasinkin, että joku tulee tästä muistuttamaan. Ja olen kysynytkin mieheltäni, onko jotain meneillään, kun pitää puhelinta niin vartioida, vastaus on, että se on hänen asiansa, ei kuulu muille. Ja tunnen miestäni sen verran, ettei asiallista keskustelua hänen kanssaan kannata edes yrittää, hänellä ei ole siihen valmiuksia eikä taitoja. Enkä itse asiassa harrasta kyttäilyä, yritän elää itse niin normaalisti kuin suinkin, käyn töissä, hoidan kotia, tapaan joskus ystäviä, harrastan, kutsun yhteisiä ystäviämme kotiimme, käyttäydyn normaalisti. Mutta jatkuvasti työstän ajatusta, etten elä loppuelämääni tämän miehen kanssa, ratkaisu ei vain ole vielä valmis.

    "puhelimen katsominen on rikos, pettäminen ei ole. " Nyt kun lähdettiin tälle tielle, niin jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Toisin sanoen olet niin kauan syytön kunnes miehesi oikeudessa todistaa sinun katsoneen hänen puhelintaan. Ja tätähän ei koskaan tapahdu koska a) näitä juttuja ei viedä oikeuteen b) oikeudessa tuota ei voisi näyttää toteen, ellet tunnustaisi josta taas seuraa että suomen lakien mukaan et ole tehnyt rikosta, koska sinua ei ole siitä tuomittu. Olet siis täysin syytön.

    Äänestä

  • yksi asia kirjoitti:

    en tiedä yhtään tapausta, että olisi tehty rikosilmoitus tai tutkintapyyntö puhelimen katsomisesta, kai niillä poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä. Ja toiseksi, kuka haluaa lähteä niitä ns. kovin henkilökohtaisia viestejään oikeudessa puimaan. Tuomarit ja "lautamiehet" tikahtuis nauruunsa jos ne pääsis kuulemaan mieheni ja "rakkaansa" tekstiviestejä. Tänä aamuna miehen ollessa suihkussa kollasin aamuviestin salarakkaaltaan : saitko pian unta yömuiskuni jälkeen ? (klo 5.50) Odottelen kahvin valumista ja lähettelen sinulle aamupusuja (klo 6.15 ) Koiralla on myös kevättä rinnassa, jo toinen pissitys tänään, suukkoja (klo 6.26)

    Äänestä

Kaksi "pahaa": - pettäminen - toisen viestien tutkiminen/lukeminen Kumpi noista on rikos? Oikein, se mitä sinä teit, ei se, mitä miehesi teki.

Äänestä
  • Et kai enää anna pimpsaa tuolle petturi ukolles? Lopeta ainakin se hyvä ihminen! Ja pistä ukko seinää vasten, sano että jos ei lopeta tuota vehtaamista, viskaat sen ulkoruokintaan! Nainen, nyt nokka pystyyn ja ukko lujille!

    Äänestä

  • "Kumpi noista on rikos?" AP on SYYTÖN kunnes toisin todistetaan. Suomessa ei langeteta mitään katutuomioistuinten tuomioita vaan ne annetaan oikeudessa. N iin kauan kuin aptä ei ole tuomittu oikeudessa rikoksesta, hän on syytön. Piste.

    Äänestä

  • rikosta ei ole tapahtunut kirjoitti:

    "Kumpi noista on rikos?" AP on SYYTÖN kunnes toisin todistetaan. Suomessa ei langeteta mitään katutuomioistuinten tuomioita vaan ne annetaan oikeudessa. N iin kauan kuin aptä ei ole tuomittu oikeudessa rikoksesta, hän on syytön. Piste.

    Ei kai kukaan väittänyt, että ap olisi syyllistynyt johonkin rikokseen? Toisen viestien lukeminen ja viestihistorian tutkiminen nyt kuitenkin sattuu olemaan rikos, kun taas pettäminen sitä ei ole.

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    Ei kai kukaan väittänyt, että ap olisi syyllistynyt johonkin rikokseen? Toisen viestien lukeminen ja viestihistorian tutkiminen nyt kuitenkin sattuu olemaan rikos, kun taas pettäminen sitä ei ole.

    "Toisen viestien lukeminen ja viestihistorian tutkiminen nyt kuitenkin sattuu olemaan rikos" Täysin irrelevanttia käsiteltävän asian kannalta. Rikosta ei ole tapahtunut ja ap on syytön kunnes toisin todistetaan -> turha yrittää tässä keississä vedota siihen että viestihistorian tutkiminen on rikos

    Äänestä

just tota. Hyvä, että osaat suhtautua siihen viileästi.

Äänestä

mies on kuitenkin sun kanssa ja rakastaa sua vaikka onkin "viestitellyt" sen naisen kanssa puhun nyt kokemuksen äänellä miehet/naiset on kuin pieniä lapsia jännitystä pitää saada elämään jos ei sitä oma elämä tarjoa :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suhde kirjoitti:

Olen muutaman kuukauden hiljakseen seuraillut mieheni teksiviestirumbaa "salarakkaansa" kanssa, ja naureskellut sisään päin. Mies ainakin luulee,etten tiedä mitään. En tosin ole lukenut näitä viestejä, kuin kerran. Ihmetyttää vain, mitä yli viiskymmpiset fiksuina itseään pitävät ihmiset saavat näistä viesteistä, niitä kulkee päivän aikana noin 20-30 molempiin suuntiin. Mistäkö tiedän, no mies ei päästä puhelintaan koskaan yli 20 cm päästä itsestään. Ja aamuisin jos mies nukkuu pidempään kuin minä, sinne on aamulla jo ennen kuutta tullut noin 3-4 viestiä. Ja ne viestit, jotka tammikuulla luin puhelimestaan, oli lähetetty ja vastaanotettu sinä aikana, kun mies ajaa työstä kotiin, matka kestää noin 40 min, ja sinä aikana hän oli lähettänyt 8 viestiä, niiden sisältöä en lukenut. Salarakkaan viestejä vähän vilkaisin, hän oli tänä samana 40 minuutin aikana lähettänyt 12 viestiä, sisältö oli aikaa köykäistä tyyliin: missä ajelet, moiskispusu, olen imuroinut tänään, suukko, laitathan viestin kun menet saunaan, pusu. Tätä on jatkunut nyt muutaman kuukauden, en tiedä tapailevatko muuten kuin viesteillä. Mies muuten piilottaa puhelinlaskunsa, mutta viimeisen löysin vahingossa laskuja mapittaessa ja siinä oli yli 800 viestiä ja 48 h puheluita kuukauden aikana, ei ihme ettei kotona ehdi tehdä mitään muuta kuin istua tietokoneella puhelin kädessä. Ei ole enää se mies, johon aikanaan rakastuin, en tiedä onko mies enää lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu