Mitä voin tehdä?

Olen seurutellut usean vuoden ajan miehen kanssa ja nyt muutimme yhteen eli myimme omat asuntomme ja ostettiin yhteinen. Sitten alkoi helvetti, mies on jounut joka viikonloppu ja silloin alkaa solvata minua ja haukkua ja uhitteelee voimillaan, kun pistän vastaan. Aivan käsittämättömiä syytöksiä esim. lapseni kavereista ja työasioistani. Väittää, että johtuu stressistä. Olemme tyttäreni kanssa joutuneet lähtemään muualle yöksi, kun ei olla uskalettu olla siellä. Olen tuntenut hänet kauan ja en olisi uskonut tätä. Olen ihan hermoraunio. Ollaana asuttu yhdessä vasta pari kuukautta.
3537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joskus toisesta paljastuu paljon myöhemmin uusia puolia mutta nyt et voi luovuttaa. Tuollainen ei voi enää jatkua ja sinun on puhuttava hänen kanssaan ja jos sekään ei muuta tilannetta niin mieti haluatko asua ja elää hänen luonaan.Älä välitä sanoista jotka hän sanoo. Ja kun hän alkaa haukkumaan tms. niin yksinkertaisesti lähde ja sano ettei sinun tarvitse kuunnella syytöksiä jotka ovat turhia. Et saa antaa jonkun kohdella itseäsi noin. Mitkään ammattiauttajat eivät auta jos hän ei halua muuttaa asioita itse.Päätökset lähtevät itsestä ja tässä tapauksessa on sinun päätettävä jaksatko katsoa tilannetta joka on toisinaan uhkaava. Sano että ansaitset jotain paljon parempaa ja jos hän ei muutu niin sinä lähdet. On tärkeää että selviät. Toivon että asiat elämässäsi järjestyvät mutta muista että vaikka joku neuvoisi tekemään mitä niin lopullisen päätöksen teet sinä.

Äänestä

jos sinulla on lapsi ja mietit ollakko vai eikö olla tuollaisen miehen kanssa. koti on paikka jonka pitää olla turvallinen. kumpi on tärkeämpää, tyttösi terve kasvu vai sinun suhde?

Äänestä

Fyysinen väkivalta on helppo näyttää. Hommaa jokaisesta erikseen lääkärintodistus. Jos hän ei muutu asialliseksi voit sitten tehdä vaikean ratkaisun ja erota mutta samalla voit sitten näyttää hänen rikoksensa johon saa kyllä myös rahallisen korvauksen. Voit myös hakea lähestymiskieltoa vaikka asuttekin saman katon alla. Hänet voidaan myös häätää vaikka olisikin omistajana. Ei kukaan saa väkivalloin toista kohdella. Ja myös se huutaminen on sitä väkivaltaa. Ikävää, että sulle on näin ikävästi lähtenyt uusi yhteiselämä. Vai muka sressiä. Kattia kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olen seurutellut usean vuoden ajan miehen kanssa ja nyt muutimme yhteen eli myimme omat asuntomme ja ostettiin yhteinen. Sitten alkoi helvetti, mies on jounut joka viikonloppu ja silloin alkaa solvata minua ja haukkua ja uhitteelee voimillaan, kun pistän vastaan. Aivan käsittämättömiä syytöksiä esim. lapseni kavereista ja työasioistani. Väittää, että johtuu stressistä. Olemme tyttäreni kanssa joutuneet lähtemään muualle yöksi, kun ei olla uskalettu olla siellä. Olen tuntenut hänet kauan ja en olisi uskonut tätä. Olen ihan hermoraunio. Ollaana asuttu yhdessä vasta pari kuukautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu