Mitä tehdä?

neuvoton olo kirjoitti:

Tuntuu omituiselta alkaa kirjoittelemaan nettiin omasta avoliitosta mutta olisi kiva kun ja jos joku osaisi antaa neuvoja, ohjeita, mielipiteitä, mitä tahansa tähän tilanteeseen. Kuten nimim. kertoo, on todellakin neuvoton olo :( Olen 18vuotias nuori nainen ja mieheni 21vuotias. Olemme seurustelleet hieman yli puoli vuotta ja muutin mieheni luokse asumaan noin 3kk kuluttua seurustelusta. Muuttamisesta sen vertaa että muutin tänne ikään kuin pakosta. Lopetin nimittäin ammattikoulun ja pääsin toiselle paikkakunnalle kouluun. En voinut muuttaa vanhempieni luokse koska muuten tämä toinen koulu olisi ollut turhan kaukana. Muutin siis tänne. Meillä on suurin osa tästä ajasta ollut pelkkää riitelemistä. Ihan milloin mistäkin, jopa hyvin pienistä asioista. Itse olen erittäin temperamenttinen ja jääräpäinen luonteeltani, teen yleensä oman pääni mukaan mutta en tietenkään aina. Aina olen kuunnellut mieheni neuvoja ja ottanut niitä vastaan. Riidat ovat osittain (jotkut siis) lähteneet minun mielestäni liikkeelle mieheni lapsellisesta käyttäytymisestä. Eli ainasesta pelleilystä. Hän siis kertakaikkiaan pelleilee melkein jatkuvasti. Monesti kun itse haluaisin jutella vakavasti tai muuten vaan kaiken maailman asioista niin tämä vaan vetää leikiksi. Äänensävy on sellanen "tättättää" tyylinen ja virtaa tuntuu välillä olevan sillä ihan liikaa. Ja monesti nimenomaan se on saanut minut itteni hermostuneeksi. Esim jos vaikka tiskaan tai teen itelleni leipää niin mieheni saattaa tulla ja läpsästä pepulle tai poskeen tai jonnekin ihan "huvin vuoksi" mutta joskus se saattaaki käyä kipiää ja se alkaa ärsyttää. Aina kun olen maininnut asiasta, kuulen vain että "no eihä se käyny ehän mää ees lujaa" ja sitte jos sanon että "no kyllä se vaan oikeesti kävi, voisitko rauhottua" niin sitten se saattaa mennä mykäksi kokonaan, vähäksi aikaa. Mieheni on muuten erittäin fiksu, osaa korjata kaikkea ja pelleilykin on välillä ihan mukavaa. On kivaa kun on huumorintajuinen poikaystävä mutta monesti se menee yli :( Kun ei se vaan aina tajua lopettaa ja rauhottua hieman. On ollut myöskin sellaisia riitoja että ollaan käsiksi käyty, olen mm. rikkonut mieheni paidan, plussa kortin, silmälasit.. Mutta vain vahingossa, koskaan en tahalleen tekisi noin. Suutuksissani oon kaiken tehny. Ja nämä riidat ovat siis saattaneet lähteä käyntiin ihan pienistä asioista tai suuristakin. Miehelläni on myöskin aikoinaan (minun aikanani kuitenkin) ollut kuvakkeessa (jos joku sen sivuston sattuisi tietämään) omia kuvia ja siellä hän sitten on kehuskellut muita naisia. Huomasin asian kun itse tein sinne profiilin. Halusin nähdä mitä se siellä touhuaa. Ihan siis muuten vaan, ei mulla silloin mitään epäilystä vielä ollut. Kehut olivat tyyliin "olet kaunis, ompas isot tissit" ym jotka sitten hieman masensivat :( Siitä olin sitten suuttunut hyvin kauan aikaa ja jaksan olla vieläkin. Monesti mainitsen koko asian ja toki mieheni suuttuu siitä "taasko toi pitää ottaa esille sehän on selvitetty aikoja sitten lopeta jo" joo joo, oon koittanu lopettaa mutta ainakaan vielä en oo siinä täysin onnistunu. Meillä on ollut hyvinki riitaisa ja myrskynen suhde koko tämän ajan, tietty hyviäkin aikoja on ollut mutta ne on jääneet ihan liian vähälle :( Itse oon ollu hyvinkin äkänen, stressaantunu ja vihanen ja tiuskinu miehelleni melkeimpä koko tämän ajan mitä ollaan seurusteltu. Ja sille on syy ja se on se etten ole missään koulussa enkä töissä. Lopetin ensin yhen ammattikoulun, siirryin siis toiseen mutta mun ei annettu jatkaa koska olin puoli vuotta jäljessä. Ärsyynnyin siitä, olin alakulonen ja koitin ettiä yötä päivää itselleni töitä, tein hakemuksia, soittelin yms.. Ja teen sitä edelleenkin mutta tuloksia ei meinaa syntyä. Jopa työvoimatoimiston kirjoilla oon ollut ja olen vieläkin. Se siis stressaa mua ja sen takia oon tällänen ärsyttävä ämmä ja voin itsekin sen myöntää. Oon ollu aika tympeä miestäni kohtaan kun oon ärsyilly aina sille. Ja mieheni rahoilla joudutaan elämään jatkuvasti kun en saa edes mitään tukea :( Tänään tuli melkein se viimenen etappi kun mieheni aikoi jättää mut. Alkoi pakkaamaan tavaroitani ja sanoi että parempi ku asutaan erillämme. Se oli ihan kauheaa, en saanu henkeä, ahisti, en voinu uskoa sitä todeksi. Mutta totta se oli. Mieheni oli tosissaan. Meillä siis kertakaikkiaan on ollu niin riitasa suhde ja tiedän sen itekki. Itkin ja selitin että se johtuu siitä kun en hemmetti soikoon löydä työpaikkaa. Oon puolen vuoden ajan jo mädäntyny vaan täällä sisällä, tekemättä mitään järkevää. Oon sen takia ärtyisä. Mutta mieheni vaan väitti että "joo mutta on tässä jotain muutaki ei se voi vaan tuo olla, me ei vaan voida asua yhdessä", itkin ja itkin ja koitin sanoa että koitettais vielä antasit mun näyttää että osaan minäkin olla tiuskimatta sulle ja pitkän ponniskelun jälkeen se kannatti. Nyt siis ollaan vielä yhessä mutta ihmettelen kun mieheni ottaa sen niin lepposasti. Ihan ku mitään välikohtausta ei ois sattunu. Minä itkin vielä sen jälkeenki ja tämä vaa sanoo että lopeta jo tuo märiseminen. Itteni mielestä tässä ei oo mitää ongelmaa kuin vaan se että en oo päässy minnekään töihin. Oon stressaantunu ja huonolla päällä. Mutta toisaalta, tuntuu jotenki helpottavalta kun mulle tapahtu tämmönen "HERÄÄ JO ÄMMÄ, LOPETA SE ÄRTYILY MIEHELLES TAI NÄIN TÄSSÄ KÄY!", eli kun mieheni oli vähällä jättää mut sen takia että oon pahalla päällä jatkuvasti, tajusin, että helvetti soikoon mikä narttu oon ollu, että lopettaisit jo ton turhanpäiväsen tiuskimisen miehelles tai se jättää sut! Hei haloo, sitäkö haluat! Ja en todellakaan halua. Joten se avas silmäni ihan totaalisesti. Tajusin minkälainen oon ollu ja että se pitäs lopettaa. Oon ite syöny tätä suhdetta kuralle. Tietty ei kaikki riidat oo aina minun vikani ollu, en missään nimessä suostu ottamaan kaikkea omalle niskalleni. Miehenikin on vasta lopettanut tupakoinnin ja se taasen pistää sen hermot kireälle ja työ koska siellä on useimmiten raskasta, kiireistä ym.. Tuli pitkä mutta jos edes joku viitsisi lukea ja vastata, mitä mieltä olette tästä? Kannattaako jatkaa? Voiko meillä vielä olla ihana tulevaisuus? Onko kohtalontovereita?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä