Kirjoitan tästä, koska uskon etten ole ainut, joka on tähän törmännyt.
Olen 29-vuotias nainen, parisuhteessa ja minulla ei ole (vielä) lapsia.
Kuitenkin olen tässä iässä, jossa suurin osa kavereista, tutuista, ystävistä saa lapsia ja perustaa perhettä.
Nyt olen vain alkanut ärsyyntyä näiden jo äitejä olevien ystävieni ja kavereideni kommentteihin ja asennoitumiseen. Olen automaattisesti kaikesta tietämättömämpi, huonompi ihminen ja mitä kaikkea, koska minulla ei ole lapsia enkä ole kenenkään ÄITI.
Olemme mieheni kanssa toivoneet jo kolme vuotta omaa lasta, mutta yrityksestä huolimatta emme ole lasta saaneet, pari keskenmenoa kylläkin. On jo tarpeeksi kipeää nähdä muiden saavan lapsia, kun itse emme siinä ole onnistuneet. En siis enää kaipaa ainakaan ystäviltäni arvostelevia kommentteja, jotka kyllä loukkaavat.
Aluksi uskoin, että ystäväni (heitä on 4 läheistä ystävääni, joista on tullut 0-4 vuoden aikana äitejä) vain ovat olleet niin tohkeissaan äitiydestä ja ovat tavallaan huomaamattaan loukanneet minua kommenteillaan, mutta nyt tuntuu, ettei siitä voi enää olla kyse!
Ja jokaiselle olen kertonut, että lasta yritämme ja keskenmenoja olen saanut, joten tietämättömyydestä ei voi syyttää.. (toki kukaan ystävistäni ei ole käynyt läpi lapsettomuutta)
Olen kieltämättä huono ilmaisemaan ja kertomaan suoraan loukkaantumisestani, koska koen sen hyvin nöyryyttävänä. En haluaisi myöskään asettaa ystäviäni noloon tilanteeseen. Kuitenkin kaipaan jotain parannusta tähän, tai joudun kohta etsimään muita lapsettomia naisia ystävikseni!
Esimerkkejä kommenteista ja tilanteista, joita äidit ovat minulle laukoneet.
Juttelemme ystävieni kanssa sisustuksesta. Itse pidän runsaasta sisustuksesta (ainakin heidän mielestään) eli kirjahyllyssä saa näkyä kirjoja ja valokuvia, pöydällä saa olla vaikka kynttilä ja muutama rakas koriste-esine. Ystäväni muistaa joka kerta meillä käydessään tai sisustuksesta puhuttaessa mainita, että "kyllä meilläkin ENNEN lapsia oli vaikka mitä pöydillä, mutta ethän voi ymmärtää, kun teillä ei ole lapsia."
Jos joskus sanon, että minua väsyttää, kun olen tehnyt pitkän työpäivän (minulla on erittäin hektinen työ) ja hoitanut muita velvollisuuksia, niin nämä äiti-ihmiset ovat heti naurahtelemassa ja pyöräyttelemässä silmiään: "Voi etsä kuule tiedä väsymyksestä mitään! Koita herätä puolen tunnin välein itkevän lapsen kanssa joka yö."
(Kai nyt muutkin ihmiset saavat olla väsyneitä, vaikka heillä ei lapsia olisikaan? Itse ainakin kärsin ajoittaisesta unettomuudesta!)
Jos olen lihonut muutama kilon (hormonihoidot ovat lisänneet hieman painoa ja olen tästä maininnutkin) niin nämä äidit jaksavat ihmetellä aina suureen ääneen, miksi ihmeessä minä nyt pääsen lihomaan, enkö muka lapsettomana ehdi käydä lenkillä. He äidit kyllä saavat saada muutaman kilon, sehän on ihan oikeutettua, koska on ollut raskaana... (ja niitä kiloja edelleen tulee, vaikka lapsi olisi 3v.)
Jos haluan jostakin omassa elämässäni tärkeästä asiasta puhua ystävälleni, heillä ei ole mielenkiintoa kuunnella, koska ei minun lapseton elämäni ole kiinnostavaa. He saavat kyllä puhua lapsistaan ja äitiyden iloista ja suruista vaikka tuntitolkulla, mutta minä en saisi edes viittä minuuttia vaikka tärkeästä työkeikasta, joka jännittää. Kaikki ovat kuitenkin olleet ennen lapsiaan työelämässä, joten ei se niin vieras maailma luulisi olevan.
"Kyllä minäkin tuollaisia vähäpätöisiä ehdin murehtia, kun ei ollut lapsia. Nykyään sitä ei kuule ehdi mitään murehtia, mutta ethän sinä voi tietää, kun ei ole noita lapsia hoidettavana"
"Lasten/lapsen vanhempina sitä ei kuule parisuhdetta kerkeä hoitaa, toista se on kun on itsekkäästi voi keskittyä vain omiin ja miehen tarpeisiin" (kommentti, kun kerroin, että lähdemme viikonlopuksi rentoutumaan mökille...)
Myös se elämä ennen lapsia ja lasten jälkeen korostuu koko ajan, ihan kuin he olisivat muuttuneet ihmisinä ihan toisiksi! Jos kysyn vaikka että "muistatko kun käytiin siellä shoppailureissulla, oli kyllä mukava se hotelli" niin ystävä vastaa heti vähätellen, että "no se oli vain sitä aikaa ennen lapsia."
Tuo kyllä loukkaa. Olen selvästi heidän ystäväpiirissään se huono lapseton, joka ei ymmärrä elämästä mitään ja joka elää itsekästä ja huonompi arvoisempaa elämää. Ymmärrän, että lapsen kanssa on välillä väsynyt ja kiireinen perhe-elämän vuoksi, eikä ehdi nähdä usein, enkä sitä vaadikaan. Olen itsekin välillä kiireinen, kun keskityn töihini, yhteen harrastukseen, mieheeni ja parisuhteeseemme ja suuren energian vie lapsettomuushoidot.
Olen nyt myös itsekkäästi ottanut vain aikaa itselleni, en enää ota niin usein yhteyttä ystäviin, jotka aiheuttavat pahan mielen. Mieheni yrittää tukea asiassa, mutta ei hän voi tietää, miltä se tuntuu.
En tiedä, onko tuo käytös ja kommentit välttämättä kateellisuutta ystäviltäni minua kohtaan, koska saan elää toisaalta vapaampaa elämää kuin he. En usko ihan siihenkään. He tietävät, että vaihtaisin osia milloin tahansa, ainakin olen näin monesti sanonut!
Varmasti olen siihen saakka huonompi ja vähäpätöisempi ihminen kunnes itse saan lapsen, jos sitä koskaan saan. Varmaan sitten olen seuraavaksi automaattisesti huonompi äiti...
Lapseton vs äiti
se huonompi
6619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
päähän,vai vauvan kakka....kuulostaa niin tutulta....ihan kuin nainen ilman lasta ei todellakaan olis mitään näihin äiteihin verrattuna! Minä se kuule olen äiti ja tiedän kaiken! Osa tuoreista äideistä on vaan tälläsii. Taitaa olla,et lapsen saannin jälkeen alkaa menolippu sinne anoppi-ilmiö-osastolle - samanoloista kaikkitietävää ja lapsissaan=pojissaan riippuvaa sakkia...onhan poikkeuksiakin...
Ystäväsi ovat kai hieman kateellisia (hassua kyllä) siitä, että sinulla on vielä "oma elämäsi" tallella ja ehkä siksi nämä typerät letkautukset. Minusta voisit sanoa suoraan, että sua harmittaa jatkuva vertailu kumman elämä on rankempaa. Itsellä on lapsi ja parhaalla ystävälläni ei.. Ja kadehdin itsekin toisinaan hänhen "elämänsä helppoutta" (ei elämä sen helpompaa ole hänelläkään, erilaista vain) mutta ei ikipäivänä tulisi mieleen vähätellä hänen väsymyksiään tai kilojaan tai murheitaan. Äitiys on rankka juttu toki mutta sen kustannuksella ei saa ystäviään väheksyä.
Mitä, jos ihan oikeasti sanoisit heille, että miksi he vähättelevät sinun elämääsi. Sinullahan on rankat hedelmällisyyshoidot meneillään. Ei ihmistä väsytä nykyisin ninkään fyysinen työ, vaan henkinen työ. Henkiset asiat, kuten hedelmällisyyshoidot kuluttavat. Lapsenhan pitäisi tuoda iloa. Voisit myös kysyä heiltä, että miksi he eivät iloitse vanhemmuudesta, vaan valittavat siitä jatkuvasti. Jos pitää puolen tunnin välein herätä, niin tuskin näistä kukaan sitten tekee muuta työtä, vaan hoitaa vaan lapsiaan. Eihän työssäkäyvä ihminen voi herätä puolen tunnin välein. Sikäli väsymysvertaus ei ollut fiksu. Keskustele kavereidesi kanssa asiasta, miksi heistä on tullut niin ylimielisiä ja katkeroituneita lasten hankkimisen jälkeen.
Lauseita lapsuudenystäväni ja 2 lapsen äidin suusta: "Oot jo 25v, kyllä sulla nyt on viimeiset hetket hankkia niitä lapsia." "Oot kohta menossa kohti kolmeakymmentä, varo vaan ettei susta tuu vanhapiika, jäät ilman lapsiaki." "Kyllä yli 25 v naimaton nainen on vanhapiika". "Lapset kannattaa hankkia nuorena että pääsee niistä sitten ajoissa eroon."
Harmittaa kovasti sun puolesta, että olet joutunut tällaista kavereilta kuulemaan. Se, etteivät he ajattele yhtään tunteitasi, ei kyllä osoita kovin kummoista ystävyyttä. Jos toinen yrittää saada lasta siinä onnistumatta, en voi ymmärtää, miten ystävä ei osaa olla hienotunteinen, vaan kiertää veistä haavassa. Joko ystäväsi ovat erittäin ajattelemattomia, tai oikeasti ajattelevat, että nainen ilman lapsia ei ole mitään. Onpa kyseessä kumpi tahansa, heissä on vikaa, ei sinussa. Sinähän tuet heitä ja kuuntelet, olet sellainen kuin ystävän pitääkin olla. Sellaisen ystävän meistä jokainen haluaisi. Mielestäni sinun pitäisi jutella ystäviesi kanssa. Jos pystyt juttelemaan kasvotusten, juttele jokaisen kanssa erikseen (ja niin että todella olette kahden, ilman lapsia) ja kerro, miltä sinusta tuntuu. Joko ystäväsi ymmärtää sinua, ja alkaa ottaa tunteesi paremmin huomioon, tai loukkaantuu, mikä puolestaan on erittäin lapsellista; kerrothan vain, miltä sinusta tuntuu. Jos ystävä ei ymmärrä tai edes yritä ymmärtää toisen tunteita, ei ystävyys mielestäni ole aitoa. Jos et pysty juttelemaan kasvotusten, kirjoita vaikka heille sähköposti, jossa kerrot ajatuksistasi. Sähköpostin hyvä puoli on siinä, että saat kerrottua kaiken ilman, että toinen keskeyttää ja toisaalta saat ajatella rauhassa, mitä sanot. Huono puoli on se, että toinen ymmärtää jotain väärin (vahingossa/tahallaan), eikä väärinymmärrystä pysty korjaamaan heti. Siksi kasvotusten on aina parempi. Joka tapauksessa sinulle tulee helpompi olo, kun saat kerrottua asiasta, ja näet, kannattaako ystävyyttä jatkaa, vai kannattaako kenties etsiä ihmisiä, jotka hyväksyvät ihmisen sellaisena, kuin hän on. Tsemppiä ja kerro ihmeessä, miten kävi, jos päätät jutella ystäviesi kanssa asiasta! :)
Onpa ajattelemattomia kommentteja ystäviesi suusta. Osa ainakin, loput lausahdukset taas ihan pöyristyttäviä. Tottahan se varmasti on, että äitiys on mullistava asia ja rankkaakin. Mutta, että ei nähdä sitten oman pikkumaailman ulkopuolelle. Muillakin on elämää. Ihan yhtä arvokasta, väsyttävää, ihanaa ja muutoinkin mielenkiintoista. Olisivatko jotkut peräti kateellisia, kun olet vapaa menemään ilman lapsia tuosta vaan? Ainakin tuosta mökkeilykommentista voisi sellaista päätellä. Oli syy nyt mikä tahansa noihin älyttömiin kommentteihin, niin otapa asia reippaasti puheeksi. Kyllä fiksu ihminen tajuaa loukanneensa. Ehkä he eivät vain ajattele mitä suustaan päästävät eivätkä tiedä loukanneensa. He eivät ehkä ole tarkoittaneet mitään pahaa kommenteillaan.