Käyn 4 kertaa viikossa kevyessä aerobicissa (40 min), lisäksi kerran viikossa 1,5 tunnin lenkillä.
Ruokatavat on edelleen samat kuin ennenkin, en syö karkkeja, limsaa tai roskaruokaa normaalistikaan, vaan ihan perusruokaa (suomalaista kotiruokaa, kouluruokaa). Perusruoalla en ole saanut ennen painoa laskemaan tai nousemaan, joten tuon liikuntamäärän lisääminen arkielämään on nyt se, millä toivon pääseväni takaisin normaaleihin mittoihin. Kaloreita tulee ruoasta päivittäin noin 1200-1500, plus se mikä uppoaa liikuntaan.
Onko tuo hyvä liikuntamäärä, jotta saa näkyviä tuloksia muutamassa kuukaudessa (3-4 kk)? Mitään tiettyä kilomäärää minulla ei ole pudotettavana, mutta minulla todettiin pcos ja suositeltiin painonpudotusta. Nyt lähtöpaino on 82 kg ja pituus 160. Ensin tähdätään vaikka viittä kiloa pois ja kaikki ylimääräinen on vaan extraa. :)
miten paljon
liikuntaa
1211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä sun kannattaisi koittaa vähentää vaikka hiilareita pienemmälle että saisit pudotettua energiansaantoasi. Liikuntaa sulla näyttää olevan ihan hyvin ohjelmassa, joten harkitses vaikka perunan ja pastan siirtämistä painon pudotuksen ajaksi pois ruokavaliostasi ja korvaa ne kasviksilla.