Kävin tässä viime viikolla haastattelussa ja mieltäni jäi vaivaamaan moni asia. Vaikka olet selkeästi kertonut hakemuksessasi ja cv:ssä työhistoriasta ja muusta olennaisesta. Miksi haastattelija kysyy kuiteskin niitä asioita? esim, työhistoriastasi ja töistäsi. Omasta puolestani voin ainakin sen sanoa että jännitti aivan valtavasti eipä siinä tullut mitään järkevää suusta. Tuli vain sellainen tunne etteivät ole edes hakemusta ja cv tä lukeneet.
Mikseivät olisi esim. kiinnittäneet huomiota cv hen ja kysyneet esim. olet ollut xx paikassa kerrtoisitko tarkemmin siitä. Kun itselläni on kuiteskin noita pätkätöitä kertynyt niin olisi ollut helpompi keskittyä kerralla yhteen paikkaa mm.
Ja kun ajattelee että hakijaa jännittää niin eikö haastattelijat voisi ensin kertoa haettavasta paikasta tarkemmin niin haastateltava pääsisin siinä vähän rentoutumaan ja sitten vasta tenttaileemaan.
No joo olikohan taas vaikeesti selittetty. Mutta kertokaan minkälainen on mieletanne hyvä työhaastattelu hakijan / haastatettelijan kannalta,
hyvä työhaastettelu?
tuutikki 9485
4910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joskus muutaman rekryn tehneenä sanoisin että kaikki hakijat jotka olivat päässeet haastatteluun pääsivät sinne papereilla, jonka jälkeen paikan saamiiseen vaikutti henkilö/henkilön esiintyminen haastattelussa. Jos tämän jälkeen useampi ehdokas tuntui vielä tasahyvältä haettiin paremmuus taas papereista. Se mitä haastattelussa halutaan on tutustua hakijaan ja on hyvä jos hakija osaa kertoa omasta työhistoriastaan muiden asioiden oheella :) Jännitys näkyy myös pöydän toiselle puolelle, joten itse osasin ainakin ohittaa sen ja hakea enemmän yleistä kuvaa hakijasta eli ei se välttämättä hakua kaada siihen. Paras vinkki mitä haastatteluun valmistautumiseen voin antaa on että käyt läpi (netistä löytää) yleisimpiä haastattelukysymyksiä ja mietit näihin omakohtaisia vastauksia ja muistat että ihmisiä ne on ne haastattelijatkin joten ne voi rohkeasti kohdata silmästä silmään ;)
Kävitkö ehkä vuokrafirman haastattelussa? Itseäni tammikuussa haastateltiin Varamiespalveluissa, ja minua hämmästytti haastattelijan toiminta. Hän oli pihalla asioista, joista selkeästi olin hakemukseeni kirjoittanut! Suorahaussa tällaisia tilanteita tuskin syntyy, sillä haastateltaviakin on vähemmän. Ajattele kuitenkin, että se, että olet monenlaisissa haastatteluissa, kääntyy vielä eduksesi. Saat arvokasta kokemusta, joka auttaa sinua kohtaamaan yllättäviä tilanteita. :)
Ei ollut rekryfirma vaan erään kaupungin. niin, sitä pitäisi aina yrittää muistaa että ihmisiähän ne haastatelijatkin ovat :))
Haastattelua varten: -ota edeltäpäin selvää mitä firmassa tehdään, mikä on heidän taloudellinen tilansa, kilpailijansa, miten juuri sinä voisit parhaiten olla avuksi -jos et loytänyt kaikkea haluamaasi infoa, haastattelu on loistava tilaisuus kysellä firmasta lisää (sinä haluat tietää onko tämä firma juuri se johon haluat keskittää voimavarasi ja tietosi) -mieti edeltäpäin vahvat puolesi, kuinka niitä hyväksikäyttämällä voit tehokkaammin hyödyntää firmaa -mieti edeltäpäin kuinka edellisissä työpaikoissa ratkaisit vaikeat ongelmat -kertoessasi huonoista työkavereista annat kuvan etta olet sopeutumaton. Jos sinulla on ollut vaikeuksia joidenkin kanssa aiemmin, sitä uutista ei kannata levittää -muista AINA mainita että vaikka aiemmat työpaikkasi (pätkätyo tjms.) ovatkin olleet suht lyhyet, opit niistä sen ja sen verran lisää ja arvostat niitä oppikokemuksina -lopuksi kerrot miksi haluasit antaa tyopanoksesi juuri tälle firmalle ja kiität tiedoista joita sait jakaa haastattelijan kanssa -muutaman päivän päästä lahetät sähkopostin tai kirjeen jossa vielä kiität tapaamisestanne ja toistat nimesi ja yhteystietosi