Kertokaapas mistä löytää hyviä, siis oikeasti HYVIÄ miehiä, jotka todella RAKASTAVAT tyttöystäviään/vaimojaan ja ovat uskollisisa jne. ja osoittavat rakkautta myös julkisilla paikoilla ja häpeämättä. Ps. 20-26v.
Mitään kiirettä ei sinällään ole, sillä minulla ei ole aikomusta aloittaa mitään suhdetta about puoleen vuoteen ja olen vajaat 21v.,mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin. Kovasti tuntuu siltä, että kyseiset hyvät miehet ovat jo löytäneet omansa ja kaikki muut naiset saavat kyllä rakkautta osakseen, paitsi minä.
Sitä tuntee itsensä täysin hylkiöksi kun useimmilla muilla on jo vähintäänkin kihlasormus sormessa, eikä omaa oikeaa näy mailla halmeilla.
Mitään kiirettä ei sinällään ole, sillä minulla ei ole aikomusta aloittaa mitään suhdetta about puoleen vuoteen ja olen vajaat 21v.,mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin. Kovasti tuntuu siltä, että kyseiset hyvät miehet ovat jo löytäneet omansa ja kaikki muut naiset saavat kyllä rakkautta osakseen, paitsi minä.
Sitä tuntee itsensä täysin hylkiöksi kun useimmilla muilla on jo vähintäänkin kihlasormus sormessa, eikä omaa oikeaa näy mailla halmeilla.
Vastaukset 17
Vanhimmat
vielä meitä löytyy "hyviä". 26 tällä hetkellä sinkku,mutta ei vielä hätää. Eiköhän kunnon nainen löydy vielä mulleki.
Edelleen yksin.. :(
"Mitään kiirettä ei sinällään ole, sillä minulla ei ole aikomusta aloittaa mitään suhdetta about puoleen vuoteen "
"kaikki muut naiset saavat kyllä rakkautta osakseen, paitsi minä.
Sitä tuntee itsensä täysin hylkiöksi kun useimmilla muilla on jo vähintäänkin kihlasormus sormessa, eikä omaa oikeaa näy mailla halmeilla. "
JOHTUISKOHAN SIITÄ, ETTÄ SULLA EI OLE AIKOMUSTAKAAN ALOITTAA SUHDETTA. KUKA SUHUN NYT VIITTIS RAKASTUA KUN ET HALUU SUHDETTA.
Kieltämättä on suhteellisen ristiriitaista haluta löytää mies seurustelukumppaniksi, muttei kuitenkaan seurustella tämän kanssa.
Naisen logiikkaa parhaimmillaan!
En ole etsimässä itselleni seurustelukumppania nyt, vaan kyselinkin lähinnä että mistä niitä hyviä miehiä yleisesti ottaen löytää. Ei ainakaan täältä näemmä. Aina vaan pelkkää vittuilua ja mollaamista ja mikä ärsyttävintä, tahallisia väärinymmärryksiä. Niin, ja vajaat 21v. jutusta, en siis todellakaan ole alle 20, vaan helmikuussa 21.
Haukkukaa nyt taas pystyyn parhaanne mukaan, hop hop, sitähän te rakastatte, muiden (tai ainakin minun) haukkumistani.
Katsos suurin osa meistä miehistä on joutunut naisen logiikan uhriksi, karvat nousee pystyyn aika äkkiä.
Jos mies kysyy missä hyvät naiset ovat niin hän on sellaista hakemassa.Nainen taas kyselee vain ajankuluksi ja ihan muuten vaan.Tässä suhteessa miehet ovat vähän tiukkapipoisempia.
Kannattaisi muuten yrittää ymmärtää miesten logiikkaa, eikä vain odottaa heidän ymmärtävän naisen.
Kerros Caaleppi,oletko koskaan löytänyt mieleisesi naisen?Miksi suhde on loppunut?Olen lukenut puheenvuorojasi ja aina törmään samaan ilmiöön:haukut niin perkeleesi VAIN naista?!Et koskaan ole tunnustanut,että sinussakin olisi voinut olla jotain syytä suhteen lopahtamiseen?Heittelet ilmaan,kuinka naiset himoitsevat sinua,mutta sinä pidät heitä epäluotettavina tai kummallisina ja hankalina.Minä epäilen vahvasti,että nimimerkkisi takana onkin katkera ruma nainen.En usko,että olet edes mies!Mitä mieltä muut ovat?Caaleppi todenäköisesti taas nostaa nokkaansa,kuten aina,eikä vastaa,tai vastaa siten ettei vastaa kuitenkaan...:)
Toisin kuin minä, sinä oletkin mukava ihminen joka tulee toimeen kaikkien kanssa !
Vaikka haukunkin naisia niin sinä et sitten varmaan hauku miehiä? Ettet vain ole sellainen puppelipoika?Vaikuttaa kyllä siltä.
Niin, mitähän mieltä muut ovat?, oletko kokoamassa tukijoukkoa taaksesi kun on pupu pöksyissä, vaikka kirjoitatkin karskisti.
No, lohdutan sinua kuitenkin että tämän palstan seuraaminen loppuu kohdaltani parin viikon päästä kun työpaikka vaihtuu, joten en enää vaivaa sinua kirjoituksillani, löydätkin varmaan jonkun muun joka antaa sinulle virikkeen kirjoittaa.
Täsmälleen. Itsekin olen lukenut V:n kirjoituksia, ja kyllä on sitten naisvihainen ja katkera ihminen. Mä kyllä uskon, että se on mies, mutta niin ruma iljetys, ettei koskaan ole naista saanut. Kyllä normaali mies näkee naiset ihmisinä siinä missä miehetkin.
Juuri noinhan ennustinkin Caalepin regoivan....
Ei mitään vastauksia mihinkään ja kysyjän mollaamista vaan päälle ja samantien ja joka kerta...Lukekaa Caalepin vastauksia aiemmilta kohdilta,niin näette muutkin minkälainen surkimus on kyseessä.Olisi mahtava nähdä tämä tyyppi!!Ha-Haa!Minkälainen ihminen siellä on takana?Mies tai nainen,niin varmasti on karseen näköinen!Katkeruudestansa voi päätellä,ettei taatusti tule kenenkään kanssa toimeen!Itseään täysin perusteettomasti kehuva "luuseri"!Caaleppiakaan kukaan muu tolvana ei kirjoita C:llä kuin Sinä!Suomalainen nimi ja kuuluu olla Kaaleppi.Joku mamman aikamiespoika tai hirveän näköinen mökin muija on kyseessä!....heko heko....!
Positiivista että sinulla on hauskaa, naura ihan vapaasti !
Eri asia sitten onko sinulla hajuakaan todellisuudesta.
Minulla ei kyllä ole pienintäkään tarvetta tietää millainen pärstäkerroin sinulla on, kirjoitus kertoo kaiken.
Hyvää jatkoa kuitenkin, luuseri!
Vaikuttaa uhkaavan suunnitelmalliselta... Vain harakat ja pankkiryöstäjät tekevät suunnitelmia...
"HYVIÄ"(?????) miehiä??? ;)
Kuka "aikoo aloittaa suhteen"?;) Aika tunteettoman kuvan antaa hän. Aikomuksia on vaikkapa auton vaihtaminen tai lainan ottaminen, tai vaikka kaupassa käynti. Ei shattana, pakkasen puolella tunne-elämä. Vajaat 21, eli teini (
Ensinnäkin, ainakin minulla "vajaat 21" tarkoittaa lähes 21-vuotiasta, eli reippaasti yli 20 vuotiasta.
"Vajaat 21, eli teini (
Minun on vähän vaikeaa ymmärtää sitä tapaa, jolla joillakin kirjoittajilla näyttää olevan. Tapaa, jolla he ottavat hampaisiinsa jonkun toisen kirjoituksen / mielipiteen, ja systemaattisesti rivi riviltä haukkuvat sen pystyyn.
Eikö keskustelupalstalla ole tapana yleensä keskustella, eikä kiistellä siitä, kuka on oikeassa, tai kenen mielipide on "parempi" kuin toisen?
Minä olen luullut niin, mutta ehkä olen sitten väärässä.
"Onnettomalle" vielä, että rakastavia ja uskollisia miehiä on kyllä olemassa, mutta jostain syystä he ja heidänlaisiaan kaipaavat naiset eivät useinkaan kohtaa toisiaan.
Ihan pikkusen *kröh* pisti silmään tuo teinix-asenne jota tosiaan olisi syytä korjata tai ainakin odottaa ettei enää ole "vajaat 21v.". Ei ehkä edes vajaat 25v.
Sulla on selvät suunnitelmat ja ajoitettu elämä, siis mies pitäisi löytää jo nyt valmiiksi (se hyvä, rakastava ja häpeilemätön ukkomies?) jotta öpaut puolen vuoden kuluttua voisi ehkä ajatella aloittavansa suhteen. Onko laskelmissa mahdollisesti myös tehdä 2,3 lasta, ensimmäinen syntyisi kuukausi sen jälkeen kun olet täyttänyt vaikka sen 25-wee? Sitä ennen tietysti koti, koira ja auto, ulkomaanmatka 2x/vuosi, laaja ystäväpiiri ja kotibileitä.. plaa plaa plaa. Ihmekkö tuo että erotilastot on mitä on. Kysyntä ei varmasti koskaan kohtaa tarjontaa.
....kyllä jokaselle ihmiselle löytyy se toinen puoli ennemmin tai myöhemmin! Minä menin sun ikäsenä naimisiin ja nyt hieman alle kolmekymppisenä eronnut. eli mikä oli opetus "älä mene perse edellä puuhun" kattelet ympärilles ja opettelet elämää...=) Jouluja....
en ota kantaa, mitä muut ovat kirjoitelleet, mutta minua kiinnostaisi tietää, miksi rakkautta pitäisi voida osoittaa myös julkisilla paikoilla? Tai että vielä häpeämättä? Miksi? Ymmärrän toki, että ihmisen tekee mieli osoittaa tunteitaan milloin missäkin, joskus jopa täydessä hississä, mutta eikö siinä voisi joustaa? "Lääppiminen" julkisilla paikoilla ei ole kovin haluttua ja en ihmettele, jos miehet eivät tämän tiedostavina eivät niin innokkaita ole :)
Varmasti täällä monelle tuli mieleen tuosta vain, että haluat esitellä miestä sitten kavereille ja muulle maailmalle, että hei! Mä löysin näin hyvän tyypin, ja minä olen sen arvoinen! Nämä ovat tietenkin aivan ymmärrettäviä normaalin ihmisen tuntemuksia. Toki minä nämä ajatukset ymmärrän, mutta ei kai nyt niistä ole pelkästään kysymys? :)