Miniäkokelaan

Kylläpä täytyy sanoa tätä palstaa lukiessa että on tässä maailmassa paljon pahoinvointia, itsekkyyttä, omahyväisyyttä ja suvaitsemattomuutta. Itse olen kahden pojan äiti, molemmat aikuisia jo. Ihmettelen ihan hirveästi tätä äidin syyllistämistä kaikesta mitä poikalapsi aikuistuessaan ja perustaessaan perheen tekee/jättää tekemättä (esim siitä jos mies ei hoida/ei osaa kotiaskareita). En ole passannut enkä paaponut poikiani enkä opettanut roikkumaan äidin helmoissa. Nuorempi pojista pitää ruoanlaitosta, vanhempi taas mielellään käyttää äidin lihapatojen antimia hyväkseen aina poiketessaan. Nuoremman asunto on kuin pommin jäljiltä, vanhempi taas hoitaa viikkosiivoukset ym moitteettomasti. Molemmat kasvatettu ihan samalla lailla, mutta ovatpahan vaan kumpikin omanlaisiaan persoonallisuuksia, ei minulla ole asian kanssa muuta tekemistä kuin se geeniperimä. Toinen asia jota en käsitä on tuo ylenmääräinen miniöiden/anoppien haukkuminen ja mustamaalaaminen. Jos joka tarina täällä olisi juuri niin kuin se on kirjoitettu, tämä maahan olisi suoraan sanoen valmis muutettavaksi hullujenhuoneeksi. Itse tutustuin miniäkokelaaseen kuukausi sitten. Aivan ihana nuori nainen, herttainen, nauravainen, itsetunto kohdillaan ja kaikenlisäksi nättikin kuin ruusunnuppu. Kertoi että oli hiukan jännittänyt "anoppiin" tutustumista, mutta sanoi että ajatteli sitten ettei noin ihanalla miehellä voi olla kamalaa äitiä:). Näin minäkin sen ajattelen, ei omalla rakkaalla pojallani voi olla niin huono maku että valitsisi itselleen kammottavan puolison. Geeniperimä on ihan todellinen asia, miten on mahdollista että puolisonne on perinyt pelkästään ne isänsä geenit, anoppihan on hirviö joten luulisi sitten niitä hirviögeenejä löytyvän siitä miehestännekin? Ja toisinpäin, miten olettekin epäonnistuneet kasvattajina niin pahasti että poikanne on ottanut hirviön vaimokseen? Koittakaa katsella vähän avoimemmin silmin niitä anoppejanne ja miniöitänne, suvaitkaa erilaisia tapoja, ottakaa vinkeistä oppia sillä joka päivä vanha anoppikin oppii uutta jos haluaa ja se nuori miniäkään ei kaikkea tiedä vaikka onkin kirjasta lukenut. Kuunnelkaa toisianne ja puhukaa asiat halki mutta älkää halkoko hiuksia. Rakkaus on kummallista käyttötavaraa, mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän sitä on käytettävissä. Turha on tuntea mustasukkaisuutta lapsen puolisoa tai anoppia kohtaan. Eläkää sovussa ja ihmisiksi:)
91432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

:-)

Äänestä

niin anoppiin ei voi luottaa eikä hänelle voi uskoutua kipeissä asioissa, koska jos alkaa mennä huonosti miehen kanssa tai ero uhkaa niin anoppi kyllä taistelee henkeen ja vereen poikansa puolesta ja puukottaa selkään ja käyttää kaikkea sanomaasi sinua vastaan.. On kokemusta. Paras olla vaan viileän ystävällinen ja uskoutua ainoastaan ystäville tai omalle äidille.

Äänestä
  • anopille ei voi uskoutua, ei voi valittaa miehestään eli siis anopin pojasta jonka anoppi on synnyttänyt ja kasvattanut.' Vittumainen geeniperimä on syy moniin ongelmiin. Koiranpennun hankkija voi valittaa kasvattajalle. Mutta miehen "kasvattajalle" ei voi.

    Äänestä

  • zzzzzzOOOOOOOOOOOOOO kirjoitti:

    anopille ei voi uskoutua, ei voi valittaa miehestään eli siis anopin pojasta jonka anoppi on synnyttänyt ja kasvattanut.' Vittumainen geeniperimä on syy moniin ongelmiin. Koiranpennun hankkija voi valittaa kasvattajalle. Mutta miehen "kasvattajalle" ei voi.

    Kasvattajalle jollei vastannut odotuksia:D

    Äänestä

  • Meitä on moneksi. Ei meilläkään miniä kertonut vaikeuksista meille, poikamme on työssäkäyvä alkoholisti, ei sitä satojen kilometrien päästä tiedä. Jälkeenpäin huomasimme selvät merkit, kalja/viinapulloja pitkin tonttia, "miesten työt" hoiti miniä eli kaikki jäi pojalta tekemättä viimeisinä vuosina, alkoholismi on kokopäivätyötä ja kun siinä sivussa vielä yrittää käydä töissä, niin jaksamista ei todella ole normaaliin toimintaan. Lapsetkin oireilivat. Kyllä meillä on mennyt niin, että miniä on saanut täyden tuen ja toivomme pojan löytävän sen pohjan, toki kaikenlaista apua on tarjottu. Mieheni ottaa viikon loman ja käy miniällä tekemässä puut, kääntämässä kasvimaan, käyttää vasaraa ja maalia. Minä menen sadonkorjuun aikaan ja poimin marjat, keitän mehut, pakastan ja kuivaan. En olisi ikinä uskonut, että alkoholisti sairastuttaa lähiympäristönsä, mutta totta se on. Autamme miniää ja lapsenlapsiamme kaikin tavoin selviytymään. Olen jutellut muutaman samanlaisessa tilanteessa olevan anopin kanssa ja kaikki ovat sitä mieltä, että poika ei tarvitse mitään puolusteluja. En minä haluaisi olla miniän uskottu, jolle soitetaan, kun tiskikonetta ei ole täytetty oikein tai sukat on lojumassa makuuhuoneessa. Olemme eri sukupolvea ja käytännön asiat pitää pystyä hoitamaan keskenään eikä välikäden kautta. Isoissa asioissa, vakavat sairaudet, alkoholismi/huumeet, suuret taloudelliset vaikeudet, uskottomuus, pitäisi myös uskaltaa ottaa ne läheiset mukaan, sieltä voi tulla vanhemman sukupolven viisaus.

    Äänestä

Koska itse olet suht ok ihminen ja käyttäydyt siten et voi käsittää sitä, että kyllä tähän maailmaan todella kipeitä ihmisiä mahtuu. Ja sitten täällä on ihan sitä, että puretaan pahimmat kiukut tänne jotta ei tarvi sitten livenä ärhennellä niin.

Äänestä
  • Osuit asian ytimeen. Täällä kerrotaan kipeistä tilanteista ja tuntemuksista, jotka ovat totta joillekin. Mutta eihan se ole anoppi-miniä asian koko kuva. Yksi nurkka vain.

    Äänestä

Mutta kannattaa tosiaan aina muistaa, kun nettipalstalla seikkailee, että sinne oikeasti kerääntyy niitä, joilla on jotain konfliktia - oli siinä sitten vikaa itsessä/toisessa/kummassakin. Eli ei sitä pahuutta maailmassa nyt niin paljon ole kuin joku suomi24-palsta antaa ymmärtää (ja pätee moneen palstaan täällä). Ja sinähän tulet hyvin juttuun miniäkokelaasi kanssa ja hänkin vaikuttaa sinusta pitävän. Itsekin olen tyytyväinen anoppikokelaastani, mutta eihän se tarkoita, että kaikki anopit ja miniät olisivat yhtä vastaanottavaisia tai saisivat edes samankaltaista mahdollisuutta tuntea tulleensa hyväksytyksi. Ja näitä tulee aina varmasti löytymään ja toisaalta niistä ei kannata mieltänsä liikaa pahoittaa tai ottaa itseensä, vaikka ne negatiiviset tunteet pyritään usein purkamaan haukkumalla koko ryhmä - anopit tai miniät. Mutta yleensä kyllä tuntuu, että kun on useampi ihminen sopassa, niin naiset tuntuvat kähnäävän keskenään enemmän ja se miespuolinen pääsee rauhaan, vaikka hänelläkin olisi annettavaa suhteiden parantamiseen. Se on sääli.

Äänestä

Joku edellisistä kirjoittajista totesikin, että tämä anoppi-miniä suhde on vain yksi kulma. Niinpä niin, tuskinpa anoppi tai miniä ovat läpensä pahoja jos vaikka ovatkin tukkanuokkasilla. Muissa ihmissuhteissaan ja asioissaan voivat kumpikin olla täysin järkeviä ja mukavia ihmisiä. Jos mahtuu miehen ja naisen väliseen suhteeseen paljon erilaista ajattelutapaa ja näkövinkkeliä niin yleensä on kuitenkin yhteinen tavoite, keskinäinen kiintymys ja vetovoima. Niiden ansiosta jaksaa neuvotella ja sopia riitojen jälkeen, rakentaa yhteiselämää ja yhteisiä pelisääntöjä saman katon alla. Ja jaksaa nähdä toisessa sen hyvän, mikä alunperin veti puoleensa. Halu ymmärtää toista ennenkaikkea. Kun otetaan kaksi eri sukupolven naista erilaisista lähtökohdista puhumattakaan erilaisista persoonallisuuksista, niin vääjäämättä ristiriitojen riski on suuri. Ja kun ei ole pakko toimeen tulla ja kun kumpikin voi hakea myötätuntoa muualta, niin eipä kummoista motiivia ole myöskään istua saman pöydän ääreen ja keskustella asiat halki. Tälle palstalle olen itse eksynyt silloin, kuin päähän potkitaan enkä halua lähteä siihen peliin mukaan. Kaikki keinoni olen tässä ongelmallisessa ihmissuhteessa koettanut mutta yksipuolisesti on vaikeaa onnistua ja tätä nykyä katson mieluummin toiseen suuntaan. Kaikki ihmiset eivät kulje silmät auki, kaikki eivät pysty oppimaan uutta. Yritän järkeistää ja pysyä kaukana toivottomasta tapauksesta, sillä kun toisen osapuolen kanssa ei pysty keskustelemaan, niin helpointa väistää ja huolehtia siitä, ettei paha olo leviä kauttani muuhun perheeseen. Tällä suhteet ja tunteet listalla on paljon muitakin otsikoita mutta eipä niille muille alueille ole mielenkiintoa edes mennä kurkkimaan kun itsellä ne muut elämänsarat ja ihmissuhteet kunnossa. Tiedän olevani vaillinainen mutta toisaalta myös realisti - kaikissa ihmissuhteissa ei voi onnistua, varsinkaan yksipuolisen yrittämisen pohjalta. Mutta potaskaa ei ole pakko ottaa vastaan eikä pakko myöskään lähteä taistoon mukaan. Olen huolehtinut siitä, että tämä taisto koskee vain meitä kahta naista, siihen ei muuta perhettä tai lapsia sotketa. Tällä palstalla voi helposti kokea syyllistämistä, mutta ei pidä yleistää. Jokainen kertoo omasta tarinastaan. Onni sillä, jonka anoppi-miniä suhde on onnistunut. Ja ellei onni potki tällä saralla ja kaikkensa on tehnyt sen eteen, voinee hyvällä omalla tunnolla todeta ettei aina voi onnistua. Olemme vain ihmisiä ja hyvin keskeneräisiä sellaisia. Kaikkia ei voi miellyttää ja on ihmisiä, joita ei miellytä mikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anoppikokelas kirjoitti:

Kylläpä täytyy sanoa tätä palstaa lukiessa että on tässä maailmassa paljon pahoinvointia, itsekkyyttä, omahyväisyyttä ja suvaitsemattomuutta. Itse olen kahden pojan äiti, molemmat aikuisia jo. Ihmettelen ihan hirveästi tätä äidin syyllistämistä kaikesta mitä poikalapsi aikuistuessaan ja perustaessaan perheen tekee/jättää tekemättä (esim siitä jos mies ei hoida/ei osaa kotiaskareita). En ole passannut enkä paaponut poikiani enkä opettanut roikkumaan äidin helmoissa. Nuorempi pojista pitää ruoanlaitosta, vanhempi taas mielellään käyttää äidin lihapatojen antimia hyväkseen aina poiketessaan. Nuoremman asunto on kuin pommin jäljiltä, vanhempi taas hoitaa viikkosiivoukset ym moitteettomasti. Molemmat kasvatettu ihan samalla lailla, mutta ovatpahan vaan kumpikin omanlaisiaan persoonallisuuksia, ei minulla ole asian kanssa muuta tekemistä kuin se geeniperimä. Toinen asia jota en käsitä on tuo ylenmääräinen miniöiden/anoppien haukkuminen ja mustamaalaaminen. Jos joka tarina täällä olisi juuri niin kuin se on kirjoitettu, tämä maahan olisi suoraan sanoen valmis muutettavaksi hullujenhuoneeksi. Itse tutustuin miniäkokelaaseen kuukausi sitten. Aivan ihana nuori nainen, herttainen, nauravainen, itsetunto kohdillaan ja kaikenlisäksi nättikin kuin ruusunnuppu. Kertoi että oli hiukan jännittänyt "anoppiin" tutustumista, mutta sanoi että ajatteli sitten ettei noin ihanalla miehellä voi olla kamalaa äitiä:). Näin minäkin sen ajattelen, ei omalla rakkaalla pojallani voi olla niin huono maku että valitsisi itselleen kammottavan puolison. Geeniperimä on ihan todellinen asia, miten on mahdollista että puolisonne on perinyt pelkästään ne isänsä geenit, anoppihan on hirviö joten luulisi sitten niitä hirviögeenejä löytyvän siitä miehestännekin? Ja toisinpäin, miten olettekin epäonnistuneet kasvattajina niin pahasti että poikanne on ottanut hirviön vaimokseen? Koittakaa katsella vähän avoimemmin silmin niitä anoppejanne ja miniöitänne, suvaitkaa erilaisia tapoja, ottakaa vinkeistä oppia sillä joka päivä vanha anoppikin oppii uutta jos haluaa ja se nuori miniäkään ei kaikkea tiedä vaikka onkin kirjasta lukenut. Kuunnelkaa toisianne ja puhukaa asiat halki mutta älkää halkoko hiuksia. Rakkaus on kummallista käyttötavaraa, mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän sitä on käytettävissä. Turha on tuntea mustasukkaisuutta lapsen puolisoa tai anoppia kohtaan. Eläkää sovussa ja ihmisiksi:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu