Viralliset suositukset

Tässä sitten se virallisempi totuus mitä tulee Mattilan "aiempaan" elämään jossa hän omien sanojensa mukaan noudatti Puskan oppeja. En ole vain koskaan löytänyt mistään tämänkaltaiseen käytökseen opastavaa ohjeistusta? Sinällään tuo "leipäfriikki" on kuvaava. Addiktiosta toiseen.. Oikein sanot Kirjoittanut: Kiril 19.9.2005 klo 12.17 Minäkin olin varsinainen leipäfriikki ennen. Leipä piti saada lähileipomosta lämpimänä, että koko kämppä tuoksui ja sitä tuli syötyä paljon, meni monta viipaletta ja rasvaa päälle, juustoa ja makkaraa, mutta ei nälkä kauaa pysynyt poissa. Sitten perunaa kului keitettynä, paistettuna, kerma- valkosipuliperunoita, uuniperunoita jne. Oikeassa olet, kasvikset ja marjat kuuluvat elämään. Nytkin on pakastimessa paljon kukkakaalia, mustikoita ja vadelmia. Televisiossa syytetään Antti Heikkilää rasvatohtoriksi ja pyydetään syömään vähemmän rasvaa ja enemmän hiilareita. Mitä ne siellä Kansanterveyslaitoksessa oikein ajattelee?
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja tässä se hilloa lusikoiva mies joka oli niin kovin virallisterveellisellä. Voi sentään. Onhan sitä vastusta Kirjoittanut: Kiril 13.10.2005 klo 15.57 kun tää näyttää olevan suosituin palsta tämä vhh, niin tänne änkee kaikki hörhötkin jauhamaan paskaa. Sitähän minäkin ihmettelin aikanaan miksi on aina nälkä ja sitten vielä erikseen makean nälkä. Piti olla hillopurkki kaapissa, josta sai makeaa lusikalla. Lounaan jälkeen työssä ei meinannut millään jaksaa kun väsymys iski. Lounaalla olin tietysti vetänyt hirveän kasan perunaa tai riisiä. Lounaspaikoissahan tunnetusti lihaa on vähän, jauhokastiketta ja perunaa taas paljon, että näyttää annos suurelta.

Äänestä

Ahmimishäiriöisellä on psyykkinen nälkä jatkuvasti, vatsa ei vetäisi mutta nuppi sanoo että syö syö syö. Kun alkaa VHH:lle ja noudattaa sitä kaikkine kommervennkeineen, mm. ajelee pitkin maakuntia ostamassa muutaman litran tilamaitoa ja sensellaista, ei ole aikaa ajatella niin paljon syömistä ja silloin psyyke pysyy helpommin kurissa. Ja lisäksi kun Mattila aloitti tämän palstan häiriköinnin samaan aikaan VHH:n kanssa niin se täyttää psyykestä sen osan jonka hän ennen täytti syömällä.

Äänestä
  • kuin että sinun täytyy olla todella sairas :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitä syö mitä keittää kirjoitti:

Tässä sitten se virallisempi totuus mitä tulee Mattilan "aiempaan" elämään jossa hän omien sanojensa mukaan noudatti Puskan oppeja. En ole vain koskaan löytänyt mistään tämänkaltaiseen käytökseen opastavaa ohjeistusta? Sinällään tuo "leipäfriikki" on kuvaava. Addiktiosta toiseen.. Oikein sanot Kirjoittanut: Kiril 19.9.2005 klo 12.17 Minäkin olin varsinainen leipäfriikki ennen. Leipä piti saada lähileipomosta lämpimänä, että koko kämppä tuoksui ja sitä tuli syötyä paljon, meni monta viipaletta ja rasvaa päälle, juustoa ja makkaraa, mutta ei nälkä kauaa pysynyt poissa. Sitten perunaa kului keitettynä, paistettuna, kerma- valkosipuliperunoita, uuniperunoita jne. Oikeassa olet, kasvikset ja marjat kuuluvat elämään. Nytkin on pakastimessa paljon kukkakaalia, mustikoita ja vadelmia. Televisiossa syytetään Antti Heikkilää rasvatohtoriksi ja pyydetään syömään vähemmän rasvaa ja enemmän hiilareita. Mitä ne siellä Kansanterveyslaitoksessa oikein ajattelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu