vastaava lomalla

rupesin miettimään sellaista asiaa, kun vastaava esimiehemme on lomalla pidempään kun viikon, ja tavallaan hoidan hänen työnsä, niin eikö se millään tavalla vaikuta palkkaani. Itse olen apulaisen palkalla siis tekemässä "vastaavan" hommat hänen poissaollessaan? joskus joku sanoi että lyhytaikainen poissaolo ei vaikuta hevon kenkääkään, mutta missä se raja menee, jos sellainen on?
2458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joissakin TES:seissä on määritelty, mitä sijaiselle mainitsemasityyppisessä tilanteessa tulee maksaa. Oma kokemukseni on se, että yleensä noista ei makseta mitään. Itse lupasin aikoinaan vastaavanlaisessa tilanteessa sijaiselle ylimääräistä palkallista lomaa. Se oli firman byrokratian kannalta yksinkertaisinta ja sopi myös tälle sijaiselle. Kun itse olen ollut sijaisena, en ole saanut lisää liksaa tai muitakaan välittömiä etuja, mutta melko pian tuollaisen sijaisuuden jälkeen on tarjottu vaativampia tehtäviä, joista on saanut myös parempaa palkkaa.

Äänestä
  • Sitä vähän nyt taas toivon, että tämä olisi edes huomioitavissa ns. näytön, ja varsinkin hyvän näytön paikaksi, mutta vastaavan eläkeikään on vielä vuosia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias pienipalkkainen kirjoitti:

rupesin miettimään sellaista asiaa, kun vastaava esimiehemme on lomalla pidempään kun viikon, ja tavallaan hoidan hänen työnsä, niin eikö se millään tavalla vaikuta palkkaani. Itse olen apulaisen palkalla siis tekemässä "vastaavan" hommat hänen poissaollessaan? joskus joku sanoi että lyhytaikainen poissaolo ei vaikuta hevon kenkääkään, mutta missä se raja menee, jos sellainen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu