Ei voi kun itkeä ja muistella kun mies on lähtenyt.
Sitä tulee fyysisesti sairaaksi..itselläni niin huono olla että ei ole totta,rinnasta ottaa niin kun satakiloinen mies istuis päällä.
Ja sitten hengitys on hankalaa,vatsa sekaisin,turtunut olo.
Muutama päivä oli niin hirveetä että yöllä sain nukuttua vaan pätkittäin pari tuntia,heräsin oksentamaan.
Syömään ei pystynyt tai se tuli ulos..
Kuinka sydämen kivut voi tehdä näin sairaaksi?
Onko muilla ollut ikinä vastaavaa?
Ottaa koville
!!!!!!
61005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valitettavasti uskon että meitä on monia , samassa jamassa :( ( niin miehiä kuin naisia) Täällä myös yksi ( nainen) , jolla olo ollut jo samanlainen jollei jopa ei pahempikin... jo kolmattaviikkoa,sydän lyö miten sattuu ,rytmihäiriöitä , stressistä ja väsymyksestä johtuvaa,kuulemma lääkäri kertoi niin, olen oksentanut lähes kaiken mitä ikinä syönkin.... juon... ei maistu mikään , mikään ei kiinnosta . Hyvä jos jaksoin eilen ja tänään tehdä työpäivän...yritän näyttää työpäivän ajan kaikille, että kaikki on kunnossa,että voin jo paremmin....mutta työpäivän jälkeen , makaan vain , ei haluta mennä edes avaamaan ovea , jos joku ystävä / läheinen on tulossa moikkaamaan,- tai vastata puhelimeen, s-posteihin... , vaikka tiedän että he ovat huolissaan ja haluavat auttaa ja tukea. Pakko kai on vain yrittää jaksaa sinnitellä ... koettaa saada jollain lailla kootuksi itsensä, joskus jollakin keinolla ehyeksi, palapelin palanen kerrallaan ...onneksi on vielä ympärillä tukena ystävät , ne aidot jotka oikeesti välittävät , ymmärtävät ja jaksaavat tukea, kuunneella . Yksin ollessani kuuntelen vain musiikkia , muistellen niitä onnen hetkiä, joita meillä oli...itken. Öiseen aikaan mietin mitä / missä meni vikaan ,vaikka tavallaan tiedän etten mitään olisi voinut tehdä toisin... kun toinen menee ja pettää, kaipa hän sitten on totaallisen kypsä , siihen kumppaniin jonka kanssa on elellyt, vaikkei sitä suoraan ole kertonutkaan , oletan vain moisesta käytöksestä. Hän on teoillaan ja sanoillaan loukannut pelleillyt minun tunteillani... kaipa tällä kaikella on tarkoituksensa... toivon ainakin niin että tää tuska ja nämä tunteet kuolevat itselläkin mahdollisimman pian ,etten kokonaan jämähtäisi elämässäni tähän tuskaan. silti myönnän olen heikko ihminen , ikävöin häntä koko ajan vieläkin... :( Mietin vain kuinka paljon minulla olisi ollutkaan vielä annettaavaa hänelle... jos hän olisi ollut valmis ottamaan sen kaiken juuri minulta vastaan, kun hän olisi osannut rakastaa ja kunnoittaa sekä arvostaa minua omana itsenäni... toivon että joskus löydän sen ihmisen joka osaa arvostaisi ja rakastaisi ainostaan minua, eikä lentelesi kukasta kukkaan... Toivon ja tavallaan , jopa luotan että ex- mieheni havahtuu joku päivä, ymmärtää mitä hänellä oli ollut elämässään, minkä hän on pettamisellä ja toisen tunteilla leikkimisellä oikeasti menettänyt. Silti en hänelle toivo pahaa, toivon oikeasti pelkkää hyvää... että hän viimeinkin ymmärtäisi otaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuun itsestään ja elämästään itsenäisesti sekä ottaisi virheistään opikseen , käsittelisi asiat juttelemalla eikä juoksemalla aina vastoinkäymisten tullessa elämässään eteen, juoksiis karkuun kuin pieni poika... ! Kuka tietää mitä elämällä meille kaikille vielä on annettavaa? Toivoa ja haaveita paremmasta... niitä ei minulta voi kukaan kuitenkaan viedä... Kaikkea hyvää ja voimia kaikille särkyneille!
kyllä se siitä ajan myötä tasaantuu. Itsellä vei pitkään, siis monta kuukautta, että sain ruokahaluni takaisin, itkut eivät olleet enää jokapäiväisiä ja painajaisia en näe enää ihan joka yö, vuosi on kohta kulunut. En ole todellakaan toipunut exmiehen perheenvaihdosta, mutta pystyn hoitamaan työni, lapset ja kaikki asiat nykyään paljon paremmin kuin silloin kun mies lähti. Jokaisella meistä on oma aikansa selviytyä, riippuen varmaan siitäkin mitä on tapahtunut, onko lapsia jne. Minua ei lohduttanut yhtään eron aikaan, vaikka sanottiin, että kyllä sinä selviät tästä. Tässä kuitenkin olen ja asun kahden ihanan lapsen ja pienen koiran kanssa vuokralla. Olemme selviytyneet, vaikka mies pahaa jälkeä saikin aikaiseksi, koti meni jne. Uutta suhdetta minulla ei ole, parempi olla yksin, niin ei ainakaan tule petetyksi. Minusta ei taida olla enää koskaan uuteen suhteeseen, taidanpa vain matkustella kun saan lapset kasvatettua omaan elämään.
Se on aina järkytys. Nyt 6v:den jälkeen voin jo erotella asioita jonkun verran. Se on kova paikka kun ei ole voinut onnistua sinä mihin n uskonut ja jonka vuoksi on tehnyt työtä minunkin kohdalla 15v. Sitten tulee se yksin elämisen opettelu. Se että ei voi puhua toiselle eikä ketään kenen kanssa jakaa asioita ja olis yhteinen historia. Vuosia se vie eikä jätä kylmäksi. Uuden suhteen aloittaminen on vaikeaa, joskaan ei mahdotonta. Neuvoksi sanon ettei ainakaan kannata valittaa uudelle ihmiselle miten vaikeaa on. Se ensinäkin raivostuttaa toista vaikka ei sitä näytä ja siinä vähän kuin siirtää entisen suhteet ongelmat uuteen suhteeseen. Ei mitkään sanat lohduta. Yrittäkää vaan nousta. Itse joskus käytin veruketta kun oli oikein vaikeaa. " Olisihan minulle voinut käydä huonomminkin. Nyt selvisin avioerolla, mitäs jos olis ollu vaikka syöpä jos minulle kerran huonosti piti käydä. Voi olla tyhmä veruke, mutta aina sitä jotain on keksittävä.
Yöllä mies ilmoitti että haluaa kokeilla omia siipiään 14 vuoden jälkeen. Sanoo että rakastaa mutta kuitenkin... Aluksi tuli hillitön itku, sitten kylmyys, taas itku ja nyt valtava möykky rinnassa. Kipu on niin kova että sitä tuskin pystyy kuvaileen...miten voit nyt?
Tuskaa lisää kun kuulen mitä paskaa ex kulta musta on jauhanut..keksinyt kamalia juttuja mitä sitten levitellyt. Sitä torvea pitää vieläkin silti rakastaa,ei muuten näin kamala olo oliskaan. Kipu tosiaan on sitä luokkaa että,töihin ei paljon kiinnostais mennä mutta lopulta se on helpotus että on työ..edes hetken päivästä voit ajatella jotain muuta. Kyllä sitä silti koko päivän alitajuisesti miettii..se painaa mielessä. Yöt saa jotenkin jo nukuttua mutta painajaisia tosiaankin on. Ei ole enään sitä että herää yöllä ja olo on tosiaan NIIN PASKA että on pakko työntää sormet kurkkuun ja oksentaa,ei sitä voi tajuta kuinka paha olo siitä voi tulla jos sitä ei koe. Välillä semmosia päiviä että itku on ainut asia ohjelmassa..ja muistelu..toisen ajattelu. Välillä taas niitä ettei ymmärrä mikä sen miehen tuli kun se muuttui ihan täysin..suuttumus sitä kohtaan mutta ei viha. Mä en sitä ole valmis vihaamaan vaikka se tekis mitä,en taida olla siihen koskaan valmis.
lainaamaan kirja Jätä se! Sinkkuelämää käsikirjoittajan kirjoittama kirja... Itse sain ainakin puhtia eroon ja makeat naurut. Lämpimiä kevätpäiviä kaikille;)