läheiseni kuolema

varmasti tehdä,ihminen on sellainen että tekee vaistonvaraisesti jotakin,voimia sinulle.kaikki kun muistaisi sen että koskaan ei tiedä milloin se viimeinen hetki koittaa ,ja että ystävät ovat tärkeitä.

Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni ensiaputilanteeseen ja huomasin olevani aivan neuvoton. En osannut tehdä muuta kuin soittaa ambulanssin ja kertoa, että lattialla makaava, huitova, potkiva ja ölähtelevä ihminen sairastaa diabetesta. Kyse olikin erittäin alhaisesta verensokerista, johon ensiapu olisi ollut makea mehu tai jotain helposti nieltävää syötävää. Mitään sellaista ei olisi kyllä ollut lähimaillakaan. Tilanne antoi varmuutta tulevaisuuteen, en enää pelkää sairauskohtauksia, vaan jos joudun tilanteeseen, teen sen minkä pystyn. Olosuhteita apua odottaessa voi kohentaa rauhoittamalla potilasta ja huolehtimalla, ettei potilas palele tms. Tärkeintä on huolehtia, että hengitys kulkee, eli tajuton, mutta hengittävä potilas kylkiasentoon. Jos ei hengitä, on katsottava, ettei hengitysteitä tuki mikään ja aloitettava elvytys (painallus-puhallus- jotta verenkierto ja hapetus toimii siihen asti kunnes ambulanssi tulee). Varmuutta selvityä tilanteesta ei anna kuin kokemus ja oivallus siitä, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Voit jo ennalta etsiä tietoa ensiavusta, mikäli läheiselläsi on joku kohtauksia aiheuttava sairaus. Kohtauksien pelkääminen etukäteen on turhaa, voihan olla ettei niitä sinun paikallaollessasi satu yhtäkään.