Kaikki jotka haluatte keskustella asiallisesti ilman puskahuutelijoita: tuolla alempana onkin viesti Meriamilta uudesta suljetusta keskustelupalstasta.
Mukavasti lähtenyt liikkeelle, tervetuloa joukkoon mukavaan :-D
Meriami
haskiisa
5622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ovat samaamieltä on ihqu.
Kuka on käskenyt olemaan samaa mieltä? Jos homma-palstalla eivät kaikki ole samaa mieltä ihan kaikesta Tosin erimielisiä sorretaan ihan selvästi siellä mutta eihän homman aate perustukaan ymmärtämiselle vaan lähinnä kiihotukselle ja toiminnalle. On toden näköistä että ihmiset joilla on monikulttuurinen suhde voivat olla monista asioista samaakin mieltä toisaalta loppujen lopuksi ihmisissä on enemmän samuuksia kuin eroja. Väitetään, jopa että jopa jotkut miehet ja jotkut naiset voisivat olla keskenään samanlaisempia kuin kaksi miestä tai kaksi naista. Mikään ryhmä ei ole homogeeninen vaikka heillä olisi sama puheen aihe ja sama tavoite keskustella perustellusti ja ilman turhaa henkilökohtaisuuksiin menemistä (ja siitä tässä on lähinnä kyse). Suljetun yhteisön etuihin kuuluu toki että voidaan karsia häiriö tekijät ja voidaan puhua enemmän kaveri pohjalta (koska jokainen on kertonut toiselle jotakin itsestään eikä kukaan pääse anonyyminä huutelemaan) anonyymius on toisaalta vapauttavaa mutta toisilla se taitaa mennä jo loukkaamisen puolelle ja häiritsee keskustelua. asioista ei voi eikä tarvitse olla samaa mieltä mutta mielipiteensä pitää voida perustella ja omien sanojensa takana pitää voida seistä (edes vaihtumattomalla tai muutoin tunnistettavalla nimimerkillä). Ainut ongelma on suljetun yhteisön kävijöiden vähyys juttu ei ehkä luista ihan kuten täällä koska ei ole puskahuutelijoita joille tarviaisi keksiä jotain sanottavaa. kun kaikki tietävät toisensa harva uskaltaa huudella puskista eikä toisaalta ole tarvettakaan. Itse toivon että puskahuutelijoista vapaasta suljetusta ryhmästä huolimatta keskustelu saataisiin vieläkin enemmän käyntiin (palstalla) kuin se on nyt... tosin siihenhän voin vaikuttaa myös omalla panoksella. Itsestä tuntuu että ne hyvät keskustelut käydään jossakin muualla iltapäivisin ja palstalle ei sitten ole hirveästi kirjoitettavaa... (onko muilla sama tunne?) tai sitten keväällä on ihmisillä niin paljon muutakin... no ei pitäisi valittaa kun alussahan tässä vasta ollaan...lisää vaan hakemuksia, liittymisiä ja keskustelun aloituksia;D
Kiva kuulla, että palsta on lähtenyt vauhtiin :-) Minäkin kirjoitan tässä pian ehtiessäni Meriamille "anomuksen"!
...muistutuksesta. Ei tässä tohinassa meinannut muistaa koko hakemusta. :) Täytyy sanoa, että vaikka meidän omat kaikentietävät Kaukot ovat ihastuttavia keskustelukumppaneita niin joskus voisi olla ihan kiva jutella asiaa ilman heikäläisiä. :P
lähetin viestin meriamille. toivottavasti pääsen mukaan keskusteluun!