Tyttöystäväni oli aluksi niin miellyttävä tapaus, nyttemmin on käynyt jotenkin valittavaksi ihmeprinsessaksi. On hän kovin kaunis, mutta ei tuollaista silti jaksa. Saahan noita uusia helposti, ja ainakin yksi misukka vihjasi jo tarjoavansa vähän parempaa seksiäkin. Taidan siis jättää gimman. Oppiipahan ainakin sen että omalle prinssille kuuluu olla mielinkielin. Toisaalta surullista, mutta mitäs on niin narsissinen että valittelee mulle. Naisen tulisi kuitenkin ymmärtää paikkansa.
Pakko jättää gimma
KaupunginPoika
4602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
,sehän onkin varmaan maannut sen toisen naisen kanssa.
sulla on vaan silmät avautunut. Ulkonäön perässä kun juoksee, niin saattaahan se olla, että se ei aina riitä. Tuskin se aluksi sen miellyttävämpi oli, ei kukaan muutu pohjimmiltaan. Sä olet vain kuvitellut kaikenlaista, ja heti kun arki astuu, sä tajuat, että ei tuo käynyt. Kantsis ottaa ihan oppimisen kannalta, eikä lähtä sille tielle, että syytellä toista. Hän on se mitä on ja on aina ollutkin, eikä se ole hänen vika, että sä ihastuit. Se on sulla peiliinkatsomisen paikka, mitä sä ihmisissä arvostat ja millä perusteilla sä lähdet suhteeseen. Opitpahan itsekin. Tai sitten hakkaat aikasi päätäsi seinään ja opit sitten. Kummin vain. Ja kummankin pitäis ymmärtää paikkansa. Sulla on vähän tollanen ylimielinen asenne, mut haluis nähdä sut tilanteessa, missä sä oikeesti oot selkä seinäävasten sen tilanteen kanssa, että itse olet valinnut. Kyllä sen pohjimmiltaan tiedät.
kelpaa hälle, kun noin kerran valittaa.
Kuule pikku kukkopoika,mitä siinä uhoilet!Gimma on todella onnen tyttö,kun pääsee tuollaisesta itsensä korottajasta eroon.Jos seksi on sinulle kuin tarpeilla käynti,niin tuskinpa uusi saa Si- nulta sen parempaa kuin edellisiltäkään.Oppiminen on Sinultakin jäänyt oppimatta,jos heikko itsetun tosi ei kestä valittamista.Kaunis tyttö löytää aina seuraa ja rakkauttakin.Etsiskele Sinä vain seksiä,ajan mittaan homma on vain tylsää panoa.