F-Buddya etsimässä

Olen todella yllättynyt kuinka sinkkujen Helsingissä on totaalisen vaikeaa löytää itselleen fuck buddya! Olin ajatellut sen olevan himpan helpompaa.... Olen siis jokin aikaa sitten eronnut alta 4-kymppinen nainen, joka ei todellakaan tällä hetkellä etsi vakavaa ihmissuhdetta. Se ei ole ajankohtaista eikä sellaiselle myöskään ole nyt elämässäni tilaa. Olen työssäni ja harrastuksissani kiireinen, hyvin toimeentuleva, aktiivinen ja sosiaalinen nainen. Elämäni on siis kaikin puolin kunnossa, mutta kuitenkin silloin tällöin (tai no, aika useinkin, jos vain olisi aikaa) kaipaisin seksiä ja ehkä pienen halauksenkin. Mieluiten jo tutulta ja sikäli turvalliselta mieheltä, säännöllisen epäsäännöllisesti kun se molemmille sopii. Ehkä jotain tekastariflirttiä silloin tällöin tai dinneri, mutta missään nimessä ei sitoumuksia/seurustelua. Kuinka voi olla ettei tällaiseen suhteeseen löydy tarjokkaita? Kyse ei ole siitä, etteikö seksiä olisi tarjolla. Sitä saisi kyllä, muttei tällä yhtälöllä. Miehet joko haluaisivat alkaa heti seurustella tai sitten ovat puhtaasti yhden yön jutun perässä. Ainoat, joista saisi idempiaikaisia kavereita seksillä, tuntuvat olevan naimisissa olevia ja ne taas omien periaatteitteni vuoksi dissaan. Kertokaa siis pidempää sinkkuina olleet tavoittelenko olematonta?? Tai jos olette onnistuneet saamaan mukavan fb-suhteen, neuvokaa mitä kautta sitä pitää lähestyä.
6556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen pohtinut samaa. Mulle ainoat vaihtoehdot ovat seurustelu tai lämmin seksisuhde, tai no - fuckbuddy jos se niin toimii. Tos tärkeetä on se henkilökemiapuoli... koska useimmat yksinkertaisesti hakee omaa unelmaansa, joko se on se kumppaniromantiikka tai sitten kassien tyhjentäminen/munan saaminen niin siinä ei nähdä sitä ihmistä sitten lainkaan, vaan se ihminen on joku ärsyttävä lihaklöntti joka "pitäis ottaa huomioon" koko hommassa. Mä tarvin tietyn fiiliksen että pystyn oleen jonkun kanssa, kontaktin siihen ihmiseen. Jos joku tulis vaan sanoon mulle että "Hei, oot kivan näköinen, aletaaks fakpadeiks?" niin mua ellottais se. Jos sitä toista kiinnostaa kuitenkin tutstua jollain tasolla, miellyttää ja ottaa huomioon ... vaikka toteaisi että hän vaan tykkää ihmisistä muttei halua sitoutua - niin mä tykkäisin takaisin. Silloin tollanen järjestely olis ihan ok... siinä kunnioitetaan toista eikä vaan tavoitella sitä omaa osaa. FB kuitenkin on suhde, siinä on se kahden ihmisen välinen juttu. Jos se toteutuu luontevasti niin ei mitään ongelmaa... Jos ei... niin antaa olla. Meillä nyt ei ole täällä ankeassa pohjolassa oikein muutenkaan sellaista ihmisen kohtaamisen kulttuuria, joten kaikki vivahteikkuus on suhteista poissa ja siksi noita suhdehierarkian välimuotoja kohdatakseen on kyl löydettävä just se oikee persoona oikeena hetkenä. Muualla missä ihmiset kohtaa ja jakaa omaa itseään auliimmin on noiden järkkääminen himpan verran helpompaa.

Äänestä

Viestisi vahvisti teoriani. Eli Fuckbuddy ja FWB (friends with benefits) kulttuuri on kuolemassa. FB:ssä on se perustavaa laatua oleva ongelma, että siinä on riski rakastua ja toisaalta seksin viehättävyys uutuusasteikolla laskee aika nopeasti. ONS (one night stand) :ssä ei ole kumpaakaan noista ongelmista. Et rakastu, mutta toisaalta saat aina uutuuden viehätyksen uudesta partnerista. Eli käytännössä suurin osa miehistä haluaa tasapainoisen kumppanin ja tasapainoisen suhteen. Tästä on ollut kyselykin, taisi olla jopa 80% haluaa jotain pysyvää suhdetta.

Äänestä
  • Ketään ei kiinnosta oikeasti hyvä seksi? Noh. Pysyn jatkossakin linjallani...

    Äänestä

  • Ihan en kyllä voi tätä tietoa itse allekirjoittaa. Tuo rakastumisasia on tietysti riski, mutta aikuisten ihmisten pitäisi oppia tulkitsemaan omia tunteitaan ja ymmärtää milloin kyse on rakkaudesta, milloin ihastumisesta ja milloin omistamisenhalusta. Ne luultavasti menevät joillakin sekaisin. Ja koska suhteen pitäisi olla rehellinen, siitä pitäisi voida puhua, jolloin kimpassa voi päättää onko tunne molemminpuolinen vai onko jäähyn paikka. JA mitä taas seksiin tulee - siitä olen totaalisesti toista mieltä!! Voi olla että johtuu siitä että olen nainen. En nimittäin voi ymmärtää, että seksin viehättävyys perustuisi uutuuteen??? Itse olin 16 vuotta vain yhden ihmisen kanssa, eikä ikinä seksin viehättävyys vähentynyt. Minusta tuon ONS:n ongelma on juurikin uusi partneri. Seksi on parasta silloin kun tuntee toisen ja tietää mistä toinen pitää. Voi olla avoin ja yhdessä kehittää nautintoja eteenpäin. Ja myös ONS:sa voi joku ihastua/rakastua kertaheitolla, tai ainakin luulla niin, joten ei sekään ole poissuljettua. Myös tuo mukaasi miesten haluama tasapainoinen suhde taitaa olla miesmääritteinen. Suurin osa miehistä, jotka ehdottavat minulle joko FB tai ONS ovat varattuja! Eli se siitä... Tooosi tasapainoista ja pysyvää ;)

    Äänestä

Heipä hei. Älä anna nimimerkin hämätä. Olen hyvinkin sinut ikäisteni naisten kanssa, eli tähän 36 ikävuoden kohdalla osaan arvostaa naiskauneutta, herkkyyttä ja monia muita tärkeitä arvoja. Itseänikin kaiken kiireen keskellä voisi kiinnostaa tällainen "escort" henkinen seura. Kuinka kuvailisit itseäsi? Eroottiset valtit asteikolla 1-10 :) Kuinka sinuun voisi saada yhteyden? T: SugarD pääkaupunkiseudulta

Äänestä

Kiitos vastauksestasi. Osasitpa kirjoittaa aiheesta paljon kauniimmin kuin minä. Lämmin seksisuhde on huomattavan paljon lähempänä omaakin ajatusmaailmaani kuin fb. Kemiasta sellainen suhde olisi minunkin puolellani lähtöisin ja siitä että myös henkisesti tuntee olonsa hyväksi ja viihtyy toisen seurassa. Kuitenkin ilman normaaliin parisuhteeseen liittyvää yhteisen tulevaisuuden suunnittelua ja toisen/toisen ajankäytön omistamista. Silloin myös todella kunnioitetaan toisen omaa elämää ja huomioidaan itsen lisäksi toinen ihminen, ehkä enemmänkin kuin joissain parisuhteissa joissa ainoa yksikkö on me. Ihan pelkkään seksiin käytän mielummin leluja kuin toista ihmistä, siihen en minäkään pysty. Täytyy siis vaan pitää peukkuja pystyssä että se oikea pari tällaiseen suhteeseen tulee eteen oikeaan aikaan :). Siihen asti vaan nautitaan elämästä ja ihanista muista ystävistä sekä viihdytetään itse itseään ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tinx kirjoitti:

Olen todella yllättynyt kuinka sinkkujen Helsingissä on totaalisen vaikeaa löytää itselleen fuck buddya! Olin ajatellut sen olevan himpan helpompaa.... Olen siis jokin aikaa sitten eronnut alta 4-kymppinen nainen, joka ei todellakaan tällä hetkellä etsi vakavaa ihmissuhdetta. Se ei ole ajankohtaista eikä sellaiselle myöskään ole nyt elämässäni tilaa. Olen työssäni ja harrastuksissani kiireinen, hyvin toimeentuleva, aktiivinen ja sosiaalinen nainen. Elämäni on siis kaikin puolin kunnossa, mutta kuitenkin silloin tällöin (tai no, aika useinkin, jos vain olisi aikaa) kaipaisin seksiä ja ehkä pienen halauksenkin. Mieluiten jo tutulta ja sikäli turvalliselta mieheltä, säännöllisen epäsäännöllisesti kun se molemmille sopii. Ehkä jotain tekastariflirttiä silloin tällöin tai dinneri, mutta missään nimessä ei sitoumuksia/seurustelua. Kuinka voi olla ettei tällaiseen suhteeseen löydy tarjokkaita? Kyse ei ole siitä, etteikö seksiä olisi tarjolla. Sitä saisi kyllä, muttei tällä yhtälöllä. Miehet joko haluaisivat alkaa heti seurustella tai sitten ovat puhtaasti yhden yön jutun perässä. Ainoat, joista saisi idempiaikaisia kavereita seksillä, tuntuvat olevan naimisissa olevia ja ne taas omien periaatteitteni vuoksi dissaan. Kertokaa siis pidempää sinkkuina olleet tavoittelenko olematonta?? Tai jos olette onnistuneet saamaan mukavan fb-suhteen, neuvokaa mitä kautta sitä pitää lähestyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu