Jätetty, joka haluaisi rakkaansa takaisin! Apua!

surunmurtama kirjoitti:

En voi vieläkään uskoa tätä todeksi... Minut on jätetty... :( Vihdoin uskoin löytäneeni elämäni miehen, joka rakastaa ja arvostaa minua, asettaa minut ensimmäiseksi elämässään ja on minulle kiltti. Hän oli kaikkea tätä, ja vielä enemmän. Ehdimme olla yhdessä reilun vuoden ja asua yhdessä 9kk. Minä olen iältäni 28 v. ja mies 24 v. Minä olen aikaisemmin ollut kahdessa pitkässä suhteessa, toinen 3 vuotta ja toinen 4 vuotta, joista toisessa ehdin asua exäni kanssa 2 vuotta. Tämä nykyinen rakkaani ei ole ikinä ollut pitkässä parisuhteessa, saatika asunut kenenkään kanssa. Hänen pisin seurustelusuhteensa on ollut n. vuoden mittainen, josta he olivat pisimmillään 5kk yhdessä ja sekin aika melko tapailuluontoisella tasolla, muuten suhde oli kuulemma ollut hyvin on-off tapaista seurustelua. Naisia hänellä on kyllä ollut hyvinkin paljon ja se minua aluksi hieman epäilyttikin, mutta uskaltauduin luottamaan siihen, että tällä kertaa hän on valmis sitoutumaan. Miten kaikki sitten kävi...? Mies oli ollut jo hetken aikaa (ehkä kuukauden tai pari) hieman etäinen, mutta kun yritin kysellä varovasti hänen oloaan, en saanut kunnon vastausta. Jatkoin normaalisti eteenpäin, ja kun hän vihdoin sai 3-4 vkoa sitten sanottua, että on onneton, elämäni romahti. Vielä senkin jälkeen hän sanoi, ettei tässä ole mitään hätää, kaikki on hyvin, tämä on vain varmaan stressiin, muuttoon ja kiireeseen liittyvää.. Ajattelin että annan hänelle tilaa, autan kiireessä niin hyvin kuin voin ja yritän olla rasittamatta häntä mitenkään enempää. Kuitenkin 2 viikkoa sitten hän sanoi, että on pohtinut eroamista... En uskonut korviani, en ymmärtänyt mitä hän sanoi, olin aivan ihmeissäni. Puhuimme asiasta ja sovimme, että otamme pienen parin viikon hengähdystauon ja sen jälkeen teemme töitä suhteemme eteen, emmekä tee mitään hätiköityä. Olin kuitenkin hyvin surullinen, ja itkin asiaa joka päivä, en kuitenkaan miehelleni sitä näyttänyt etten olisi ahdistanut häntä liikaa. (Olemme olleet kotonamme olevan remontin takia puolitoista kuukautta evakossa, siten että emme olleet koko ajan yhdessä. Nyt mieheni asuu taas kotona, ja minä majailen sukulaisillani.) Mutta miten kävikään... Viikko sitten mieheni ilmoitti ettei halua enää jatkaa ollenkaan. Hän ei pysty siihen, häntä ahdistaa ja hänen tarvitsee olla nyt yksin. Hän ei halunnut pitää edes taukoa, koska ei näe että palaisimme kuitenkaan sen jälkeen yhteen. Hän kuitenkin sanoo, että hänellä on nyt hyvin sekava olo, eikä osaa sanoa tarkalleen miltä hänestä nyt tai tulevaisuudessa tuntuu. Hän ei hylkää sitä mahdollisuutta että voisimme vielä yrittää olla yhdessä ja haluaa olla avoin kaikelle. Mutta hän ei myöskään halua luvata mitään, tai antaa turhaa toivoa, koska ei osaa sanoa miltä hänestä tuntuu tulevaisuudessa. Nyt häntä vain ahdistaa niin paljon, ettei voi olla kanssani. Hän kokee elämän kanssani raskaaksi. :( Hän sanoo rakastavansa ja välittävänsä minusta, mutta hän ei koe enää olevansa rakastunut minuun. :( Sydämeeni sattuu kun kirjoitankin näitä sanoja tänne... :'( Tiedän että hän kaipaa ja tarvitsee nyt tilaa, ja yritän sekä haluan sitä hänelle antaa. Mutta kun ikävöin häntä niiiiiiiin paljon ja haluaisin puhua hänen kanssaan joka päivä ja ihan kaikesta. Haluaisin kaiken olevan taas ennallaan ja en toivo mitään tässä maailmassa niin paljon kuin sitä että saisimme vielä uuden mahdollisuuden. Nyt minusta tuntuu kuin olisimme luovuttaneet liian helpolla. Minusta tuntuu, etten ole saanut korjata virheitäni, enhän saanut ikinä siihen mahdollisuutta. Voi kunpa voisin mennä ajassa taakasepäin... Mieheni on seurannut minun lievää masennusta ja siihen liittyvää ahdistusta sivusta, ja sitä kuinka olen kokenut elämän hyvin vaikeaksi viime aikoina. Tämä kaikki on ahdistanut häntä hyvin paljon, eikä hän ole uskaltanut puhua siitä minulle, koska ei ole halunnut rasittaa minua entisestään. Hänen on muutenkin vaikea puhua tunteistaan, niiden ilmaisu ei luonnistu häneltä luonnostaan. Hän on vain kasannut sitä ahdistuksen kuormaansa, kun hän olisi voinut puhua siitä minulle. Olisimme voineet tehdä asialle jotain, ennen kuin asiat olisivat menneet näin pitkälle. Oloni on aivan hirveä, en pysty syömään kunnolla, sydämeeni särkee, mahani on sekaisin ja olo on jatkuvasti alakuloinen. En ole ikinä kokenut tällaista tuskaa ja kokonaisvaltaista pahaa oloa. Joka päivä toivon, että saisimme mieheni kanssa vielä mahdollisuuden yrittää uudestaan ja korjata virheemme. Loppujen lopuksi tämä kaikki tuli hyvin yllättäen, enkä aina edes tajua tätä todeksi... Haluaisin vain hänet takaisin... Mitä minä teen???? :(

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä