Eli olen kolkyt kuuden lapsen äiti. Olen naimisissa ollut jo 9vuotta. Muutin kotoani pois jo 17 vuotiaana. Minulla on couperosa joka alkoi kun menin ylä-asteelle. Minulla on ylipainoa. Kasvatan lapseni ihan niin kuin muutkin. En ole huonommasta päästä oleva äiti enkä myöskään parhaimmasta päästä. Eli ihan tavallinen matti meikäläinen. Kun äitini käy meillä niin se saa aina jotenkin sanottua niin että mieleni pahoittuu. 1.esim.Katsoin tv:stä kun tuli jotain laihdutus hommaa että ne teki niin ja niin. Se voisi tehota.
No, nyt olen päättänyt laihduttaa itseni ihan vain sen takia ettei minulle tarvi tulla sanomaan etten pysty siihen.
2.esim. Kävin jossain kirkkopiirissä missä se nainen saa parannettua ihmisten vaivat. Sun kannattais kans mennä sinne ja pyytää parannusta sun iho-ongelmiin.
No, itse en usko tuohon vaikka uskon kyllä jumalaan ja rukoilen joka päivä. Rahaa taas minulle ei ole niin paljon että voisin mennä oitamaan couperosani laserilla joten sille asialle en voi enään mitään vaan kasvoni seuraa minua läpi elämäni.
3.esim. Ulkona on niin kova tuuli että lapsille pitää laittaa paljon päälle ja kaikkea muutakin lasten kasvatuksesta.
Vastaus. Olen 10-v kasvattanut lapseni ilman muitten apua ja hyvin olen pärjännyt. Tiedän kyllä mitä niille pukea päälle jne. Kasvatus asioissa en tarvitse neuvoja edes äidiltäni.
Rupee vain tosiaan kyllästyttää tuollaiset kaikki kommentit! En viitsisi olla ihan niin ilkeä että sanoisin oikein kunnolla miten asiat on.
Tulee itselle vain paha mieli kun koko aja jostain ollaan sanomassa.
Vaikka olenkin laihtunut jo n.8-9kg niin miksei kuitenkaan voi sanoa että olet laihtunut tai muuta hyvää. En edes tiedä huomaako laihtumistani. Ei aina tarvitse yrittää etsiä niitä huonoja puolia. On ihmisissä niitä hyviäki. En juo, käy missään vaan olen kotona lasten kanssa 24h vuorokaudessa.
Äitini saa oloni huonoksi!
aikuinen nainen
192279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Käy lääkärissä ihosi kanssa. Todennäköisesti ei ole kyse vain couperosasta vaan ruusufinnistä. Siihen on olemassa hyvät ja halvat lääkkeet. Pääset punakasta naamasta tällä konstilla. Luota itseesi ihmisenä. Olet arvokas itsellesi ja perheellesi. Sinulla on monta lasta, jotka tarvitsevat äitiään. Olet arvokas kaikkine kiloinesi.
eroavat toisistaan, mutta oli mitä oli, mene ihotautilääkärille ja unohda äitisi jutut, olet aikuinen ihminen.
haluaisin haistella äitisi pieruja. voisitko ystävällisesti järjestää ko. asian?
Olen hiukka samassa tilanteessa ikää kolkyt ja risat.. Äiteelleni hyvin harvoin kelpaa mikään mitä teen. Teen sen mielestä aina yleensä ihan kaiken väärin. Se saattaa kommentoida etten saa mennä siskolleni, kun olen kuulemma tiellä siellä. Se kyseenalaistaa harrasteeni, vaikkapa veneilyt kaikin mahdollisin tavoin. Juhlapyhinä olen aina väärässä paikassa, uutena vuotena tms. pitäisi tehdä aina jotain muuta "hienompaa". Minun hoitovapaa on sen mielestä lomailua jne. yms. Se onnistuu halventamisella viemään ilon monesta jutusta ;( Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu että olen vain egon jatke? En yhtään enempää enkä yhtään vähempää. Vain sellaiset "hienot" asiat kelpaa joilla se haluaa kehua retostella. Kaikki muut tekemiseni/ominaisuuteni se halventaa päin naamaa. Ratkaisin ongelman pitämällä etäisyyttä. En soita, en juurikaan käy siellä, jos menen en kerro mitään mitä se voi halventaa jne. Vältän kaikkea henkilökohtaista sen kanssa - olen nyt onnellisempi?
Itsellä ihan ok äiti tosin mutta vierestä seurannut miten katkeroitunut vanha-rouva sekoittaa omien lapsiensa ja samalla lastenlapsiensa korttipakat. Mikään ei kelpaa ja mikään ei ole hyvin.. Surulliseksihan tuo vetää. Miespuoliset jälkeläiset ovat tyhmiä ja typeriä ja saamattomia. Naispuoliset jälkeläiset ovat naineet typeriä ja saamattomia ja ovat itse koppavia.. Lapsistakaan ei tule ikinä mitään.
Hei, itselläni on sinua hiukan nuorempi aikuinen tytär. "Unohda" äitisi ja keskity omaan perheeseesi ja itseesi. Lapsesi tarvitsevat sinua, samoin miehesi. Jätä äiti neuvoineen taka-alalle äläkä päästä häntä reviirillesi. Aseta rajat ja pidä niistä kiinni. Ei tarvitse olla ilkeä, sanot kauniisti asiat niinkuin ne ovat. Äitisi ei varmaankaan tarkoita pahaa puuttumalla asioihisi. Hän rakastaa sinua, lastaan, kuten sinäkin omiasi. Aikuista lasta on kuitenkin kohdeltava aikuisena. Joskus meitä äitejä on muistutteva asiasta.
Meneekö järki päästä kun lapsi syntyy
Hän ei näe, kuinka tahditon hän on. Sen vuoksi sanoisin, että kun seuravan kerran loukkaanut ja suutut, niin älä niele tunteitasi, vaan näytä voimalla mitä mieltä olet asioihisi puuttumisesta. Sano kerrankin selvästi, että tämä on nyt loppuunkäsitelty aihe, johon sinä kiellät äitiä enää palaamasta. Sinun painosi, ihosi, yms. ovat sinun henk.kohtaisia asioitasi, etkä enää kuunele SANAAKAAN tästä Sano se! Suutu. Sinulla on siihen oikeus. Sinulla on lapset, jotka eivät saa kuulla mummun vähättelevän äitiä. Se ei sovi. Muutenkin kasvatukseen ei kuulu toisten ihmisten ulkonäön arvostelu ja typerien neuvojen jakelu. Äitisi alkaa neuvoa lapsiasi myös kunhan nämä kasvavat ja muuttuvat äitisi mielestä liian isoiksi/pieniksi, lihaviksi/laihoiksi. Sitä älä salli. Mitä sanoo lapsesi isä? Eikö hän seiso rinnallasi ja kiukustu turhanpäiväisestä neuvomisesta. Ei kukaan laihdu neuvoilla. Ei ole oikein, että sallit aikuisena ihmisenä toisen aikuisen mollavan itseäsi. Äitisi on ihminen kuten sinäkin. Ei häntä tarvitse varoa. Jos hän yrittää sanoa, että katkoo välit perheesi kanssa, kun ei saa edes sinun lihoamisestasi huolta kantaa, sano kylmästi, että valinta on hänen. Jos ei pysty olemaan, niin ei sitten!
kolmekymppisen äidin ikäiselle on ihan turhaa kritisoida mitään. Mikään ei muutu, paitsi että ehkä itse taas pahoittaa mielensä ;( Jos siihen ikään mennessä ei tunne empatiaa tai ymmärrä sanojensa/tekojensa seurauksia, niin ei taatusti ymmärrä tulevaisuudessakaan. Ei auta vaikka täysin kelvoton tytär yrittäisi kritisoida mummun suuruutta..
Itse kokemuksesta tiedän, että vanha neuvo "Parempi laiha sopu kuin lihava riita" on huono! Siinä se alistuva alistuu ja alistuu, ja toinen mollaa entistä enemmän ja kehuu vielä muille, että MINÄ sanoin sille, eikä se edes suutu. Ei pidä antaa toiselle vapaaehtoisesti lupaa ylikävelyyn. Lastaan voi jokainen narsistimutsi pilkata ja alistaa, mutta aikuista ei. Silloin on noustava vastustamaan silläkin uhalla, että äidistä tulee marttyyri, jonka uhrauksia ja hoivaa ei muisteta nyt kun hän on vanha, yli viiskymppinen, ja siis jo kuoleman portilla.
Äitini on aina yrittänyt hallita elämääni, lähes jokaisessa asiassa. Oli sitten kyseessä parisuhde tai lapsien kasvattaminen. Äitini löysi jokaisesta asiasta huomautettavaa ja kritisoitavaa. Vuosia yritin kestää sitä ja annoin kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ymmärrykseni loppui ja seinä tuli vastaan. Katkaisin napanuoran, jota äitini ei ollut kyennyt tekemään. Olen keskimmäinen lapsista ja meistä lapsista se, joka selviää elämästä. Mutta kuitenkin se lapsista, jonka tekemisiin äiti eniten sotkeentui. Äitini tyrkytti apuaan kun en sitä tarvinnut ja loukkaantui kun en apua huolinut. Jos pyysin apua, niin harvoin sitä sain. Äidilläni on tapa sotkeentua toisten elämään kritisoimalla tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Vuosikymmeniä tuota jatkui, kunnes viimein sain tarpeekseni. Ja pystyin laittamaan välit äitiini poikki. Toisaalta surullista, mutta nyt elämäni on parempaa. Pari vuotta olen elänyt sellaista elämää, millaista sen pitäisi olla 40v naisella. Ei tarvitse kuunnella vihjailuja tekemättömistä töistä tms. Tosin nyt kuulen omien lasteni kertovan että äitini yrittää samaa lastenlapsilleen, kuin mitä teki minulle. Äitini yrittää syyllistää minua heittäytymällä marttyyriksi ja puhuu tulevasta kuolemastaan. Aivan kuin se olisi jo oven takana odottamassa. En vastaa hänen lähettämiin s-posteihin, en käy enkä soita.
voi olla varsinaisia tyranneja,muka välittävät,mutta tuhoavat. Ehka inhoavat itseään ja siirtävät inhon lapsiina. Olen myös ottamassa etäisyyttä,ei kai siitä ole hänelle velkaa kun on syntynyt tänne,en ole myös hänen jatkeensa. Myös lapsia pitää vanhempien kunnioittaa!
ja äidit ovat nyt vaan sellaisia kun ovat,mutta jossain elämän vaiheessa ne osat vaihtuvat ja siitä äidistä tulee vähän niinkuin kiukutteleva lapsi ja silloin sinusta täytyy löytyä sitä hoivaajaa ottaa tilanne hallintaan ja viedä sitä äiti/tytär suhdetta eteenpäin. Se kyllä kannattaa.
Joku väittää, että mukamas "veri on vettä sakeampaa". Taitaa pikemminkin olla usein niin, että VERI ON VETTÄ SAIRAAMPAA. Tuhoavat ihmissuhteet kannattaa panna poikki, että saa elää omaa elämäänsä rauhassa. Samantekevää, onko se tuhoava suhde jonkun vieraan vai sukulaisen kanssa. Vaikka sitten olisi oma äiti. Ei se äitiys oikeuta tuhoamaan lapsen elämää. Jos äiti on narsisti- tai marttyyrityyppiä, niin ei ole muuta keinoa päästä eroon sairaasta suhteesta kuin panna se kylmästi poikki. Eikä siitä saa kantaa mitään syyllisyydentuntoa. Meillä on vain yksi elämä, ei kannata antaa KENENKÄÄN tuhota sitä.
-Ootkos itte täydellinen. -Ja jos maailmasta löydät täydellisen ihmisen niin uskot joulupukkiin. -Ja sano vielä sekin että eiköhän ole jo korkea aika hankkia ihan muita puheenaiheita että huolehdi sinä itte omasta naamataulusta niin minä huolehdín omastani sillä ihmisen ulkonäkö on yksityisasia. Äidit on vittumaisia kun ne tunkeutuu tyttäriensä reviirille hävyttömästi ja arvostelee ulkonäön, kodin, ruanlaittotaidon jne... eiköhän niillä oo omaa elämää, menisisvät perhana vaikka bingoon tai eläkeläisten tansseihin.
itse olet tehnyt elämäsi sellaiseksi kun se on.
sama moukka kirjoittelee kuin tuolla ylempänä. Et viitteisi, olet niin läpinäkyvä. Lasten kiduttaja varmaankin?
Meitä on siis muitakin jotka ovat kyllästyneet itsesääliin. Minä en nimittäin lukenut ainoankaan muun vastaajan viestiä ketjussa.
Minulla on hieman sama tilanne.. Muutin myös pois kotoa n. 17-vuotiaana (en ollut ihan vielä ehtinyt täyttää), olen nyt 21-vuotias ja omia lapsia ei vielä ole.
Joka kerta kun käyn kotona, puhun puhelimessa äitini kanssa tai hän käy täällä, se on tuota arvostelua. Minuakin patistettiin laihduttamaan ja nyt kun sitten laihdutan, sekään ei kelpaa eikä ole mitään positiivista sanottavaa.
Hän arvostelee valinnat elämässäni, ystävät/tuttavat (tämän vuoksi en enää uusista ystävistä kerro enkä muutenkaan tuntemistani ihmisistä puhu), työpaikat, tulevaisuuden suunnitelmat jne. jopa pihanhoidon, määräilee mitä minnekin kuin en itse osaisi päättää. Jos minulla olisi lapsia, olen ihan varma että kasvattaisin heidätkin väärin hänen mielestään. Ja se tosiaan on kamalaa, jos joskus vaikka kävisi jossain, heti paheksuttaisiin että sellainen ryyppääjä olet. Siksi en kerrokaan todellakaan jos kerran vuodessa satun pikaisesti jossain iltaa viettämässä käymään.
Ja sitten tämä "ei sinusta siihen ole" ja "siinä on kova työ" hokeminen. Kuin en osaisi mitään tehdä oikein.