Mikä auttaisi...

asiasta,et se etäännyttää sua siitä. Ja naiset on vaan tempperamenttisempi,sano vastaan jos vituttaa.

Että raivostuu SINULLE? Vai onko vain raivoissaan? Oikeasti tää on tällänen ainoa nais/mieslogiikka ero, jonka olen huomannut parisuhteessa (no okei, vessanpytyn kansi-problematiikkaa lukuunottamatta). Nimittäin oma mies on juuri sen luontoinen, että hänelle kaikki mun kokemat tunnetilat,jotka on negatiivisia (suru, kiukku), kääntyy siten, että jos ilmaisen tunteeni, niin vika olisi jotenkin hänen tai odottaisin häneltä ratkaisua ongelmaan - vaikka näin ei ole. Tai jotenkin tuskastuu, koska olettaa että hänen pitäisi asia jotenkin ratkaista. Kuitenkin kyse on samankaltaisesta asiasta, kuten että aurinko paistaa - eli asia, joka ei häneen liity tai mihin voisi vaikuttaa. Siihen on auttanut se, että korostan kovasti sitä, että nyt harmittaa - VIKA EI OLE SINUN. Ja lisäksi puhuttu keskenään asiasta ja vannonut, että jos jos joskus tulisin surua/vihaa miehen tekosista kokemaan niin ilmaisisin sen erityisen selkokielisesti. En tiedä, voihan se olla, että hän tosiaan sinua syyttää säästä, mutta tuon olen havainnut "aika" yleiseksi ihan muidenkin kohdalla. Kandee harkita ettet turhaan mieltäsi pahoita. Mutta tosiaan nuo nyt ovat hyvin satunnaisia tilanteita ja kyllä positiiviset asiat vie reilusti voiton. Mutta sinun tilanteessasi sitä vaikuttaa olevan liikaakin ja toki jatkuva negatiivisuus rasittaa. En siihenkään tosin keksi muuta apukeinoa, kun istuminen pöydän ääreen ja puhuminen puhuminen puhuminen. Eihän sille mitään voi tehdä, jos sinä et tiedä vaimosi syitä ja vaimo ei tiedä miten asia sinua todella harmittakaan (tuskin sitä vielä ymmärtänyt). Toi sun viimenen kysymys olisi hyvä sinun vääntää rautalangasta hänelle itselleen, että tajuaisi. Taitaisi olla vaikka nyrkkeilyharrastus hyvä keino purkaa agressioita ja kiukkua. Jos tuo on alituista, niin jotain ehkä kuhii pinnan alla ja jos sen saisit keskustelemalla kaivettua jotenkin esiin, niin hyvä. Vakava kehityskeskustelu olisi mun vinkki. Ei normaalisti ihmisen tarvitse raivota jatkuvasti. Ymmärrän hyvin, että puoliso on se tärkein tukipilari, johon tukeudutaan ja avaudutaan ja uskoudutaan, mutta kerro (varmaan kertonutkin, mutta vielä kerran, vielä vakavammin) että sinä et yksinkertaisesti jaksa ja et pidä sitä reiluna toimintana rakkaalle, jos kerran jatkuvaa on. Ok silloin tällöin, mutta jos se arkea liikaa hallitsee, niin ennemmin tai myöhemmin se myös hajottaa. Uskon, että vaimosi ei ole oikein (mahdollisten todellisten kiukun syiden vuoksi) tajunnut tätä seikkaa. Toivottavasti yhdessä löydätte ratkaisun purkaa raivoa kivemmalla tavalla.

Ei tuollaiset ymmärrä olevansa sietämättömiä, luulevat vaan ilmaisevansa tunteitaan ja ajatuksiaan. Sinuna lopettaisin tuon parisuhteen. Muista ainakin, että iän karttuessa valitus ja räjähtely kroonistuu.