Raastavaa tuskaa.. sisuskalut tulee kohta ulos.
Vaimo heitti eropaperin syliin ja sanoi et kirjoita nimes tuohon. 20 vuotta aviossa 3 lasta, joista nuorimmainen alaasteella. Vaimo muutui kerrasta kylmäksi jääksi ei halua puhua koko asiasta, haluaa omaa vapautta ja sitä ettei tarvii selitellä menojaan kellekkään.. ei saatana.
Olen jopa tuntenut itseni joskus mieheksi..Nyt en ole enää mitään kaikki haaveet ja unelmat on revitty kerralla pirstaleiksi. Rakastan häntä syvästi enkä ikinä olisi uskonut että tämä päättyy näin, en ole hakannut en juonut, hoitanut lapsia hellyydellä antanut heille mahdollisuuden harrastuksiin, joihin olen heitä kuskannut useat vuodet. Sen osan olen siunauksella ottanut vastaan, koska hän töidensä takia ei noita asioita olisi pystynyt hoitamaan. Sattuu nii p...ti, tässäkö oli palkinto l siitä rakkaudesta mitä häntä kohtaan tunnen.. itkusta ei vaan tule loppua...miks ihminen voi satuttaa toista näin paljon. En saa mistään otetta ajatukset piinaa joka hetki..näinkö paha minä olen..onko vielä mitään toivoa....
tuskaa
särjetty sisin
271771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mieti nyt tarkkaan haluisitko elää naisen rinnalla tietäen että hänen tunteensa ja rakkautensa sinua kohtaan ovat kuolleet? On pakko hyväksyä se tosiasia että jos toinen ei enää rakasta, on turhaa väkisin jatkaa liittoa! Siinä ei ole mitään järkeä, ei vaikka se sattuisi miten paljon siihen kuka jätetään! Siinä vaiheessa ei mikään yleensä enää auta, on vain aivan pakko hyväksyä että liitto on loppuun eletty ja sillä sipuli! Tiedän mistä puhun, erosin 20 v kestäneestä avioliitosta koska olin aivan tyhjä sisältä, mietin eroa n.10 vuotta koska tunteet miestä kohtaan olivat täysin kuolleet, sen tarkemmin en tässä syitä jne ala setvimään mutta meillä oli myös niin että mies ei olisi millään halunnut erota, olisi vaikka kuun hakenut minulle taivaalta etten olisi laittanut eroa vireille, itki ja suri todella paljon, vaikeaa se oli, myös minulle, etten säälistä heltyisi jatkamaan,ymmärsin että se olisi väärin myös miestä kohtaan ja onneksi sain rohkeutta viedä asian loppuun asti, mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut! Ero ei ole koskaan helppoa, on niin paljon kuitenkin hyviäkin muistoja ja myös meillä yhteiset lapset jne. Mutta tunteita ei voi pakottaa jos niitä ei enää ole! Sen vaistoaa myös lapset, eikä ole mitään järkeä jatkaa tyhjää liittoa edes lasten vuoksi. Itke itkusi mutta muista ettet voi vaimoa pakottaa rakastamaan itseäsi, jos hän on mennäkseen, et voi sille mitään. Luopuminen on tuskaa ja raastavaa jos rakastaa. ps. ex-mies voi nykyään oikein hyvin, asuu jo uuden kumppanin kanssa, minä yksin ja tyytyväinen, en edes etsi uutta kaveria
Kiitos että vastasit, on vaan niin paha olla. Tiedostan kyllä että ketään ei voi pakottaa jos toinen ei halua. Mutta se repii kun asioita ei ole aikaisemmin puhuttu eikä mitään tähän viittaavaa ole ollut.Enkä sitä vapauden kaipuuta voi yksinkertaisesti käsittää, hän on saanut mennä aina kun on halunnut, olut oikeasti niin vähän kotona töiden ja harrastusten takia, olen hoitanut kaiken ja palkinnoksi siitä vuosien työstä hän haluaa e...tiedostan puutteeni ja virheeni, mutta hänen mielestää olen ainoa syyllinen siihen miten tässä on käynyt, olen sitä mieltä asiasta että kyllä tähän kaksi tarvitaan, ei syy voi olla yksin minussa. Sentähden tämä tuska on raastavaa. Lupasi läteä terapeutille kanssani josta olen erittäin tyytyväinen, avautuuko hän siellä sitä ei tiedä kukaan mutta syyt pitää löytää että elämä voisi jatkua.. sitten joskus....
Hyvä että menette terapeutille ainakin selvittämään nämä eron syyt koska jos on jonkun kanssa ollut 20 vuotta ei noin kylmästi voi vaan lopettaa sitä kyllä hän on ainakin selvityksen sulle velkaa. Ehkä hän on yrittänyt sulle kertoa tunteistaan mutta et ole kuullut? Naiset usein uhkailevat senkin takia että saisivat miehen kuuntelemaan että ovat tosissaan ja jos otat hänet nyt tosissaan ja kuuntelet niin ehkä voitte päästä jonkunlaiseen ymmärrykseen. Naiset tarvitsevat romanssia ei joka päivästä arjen pyörittämistä, piditkö häntä hyvänä, rakastitko häntä, oliko teillä tyydyttävä seksi elämä, pistä ajatuksia paperille ja rupea ajattelee niitä ja älä anna noin vaan periksi. Ei tarvitse etsiä syyllistä vaan ajattele eteenpäin, miten eteenpäin. Oletko kysynyt mitä se on että hän haluaa ja mitä voisit tehdä että hän voisi rakastaa sinua taas. Naisen kanssa täytyy jutella. Kyllä hän varmaan tietää että on syitä huonoon oloon ollut myös hänessä ei ainoastaan sinussa.Tiedän että tämä on sydäntä raastavaa sinulle ja et ehkä oikein pysty keskittymään mihinkään mutta jos alat taistelemaan ja annat viimeisen yrityksenkin vielä niin sittenhän tiedät. Älä anna periksi ihan helpolla, jos haluat vaimosi..
Ihanaa kun joku oikeesti välittää ja antaa uskoa ja voimia selvittää asiat. Sanasi tulivat todella tarpeeseen ja juuri noita minun on käytävä läpi. Siinä kyllä syyllisyys repii sydäntä rinnasta, koska tiedän jo nyt että helliminen on jäänyt molemmilta olemattomiin, miks niin on käynyt se pitää vielä tosissaan työstää. Kiitokset valtavasti sinulle, sait minut tuntemaan hetkeksi hyvää oloa ja voimaa jatkaa. Olisi kyllä mielenkiintoista lukea ajatuksiasi lisää, josko löytäisin valoa sieltä..
No on kiva että voin auttaa sinua tässä tilanteessa, voin auttaa sinua vähän näkemään tämän asian niinkuin nainen. Älä syyllistä itseäsi siitä mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, se ei sinua auta, siitä tietenkin voit puhua mutta tärkeintä on mitä nyt teet. Kun minä tein saman tapaisen tempun miehelleni se oli vähän kuin avun huuto että hei herääs ja huomaa mitä minäkin tarviin. Halusin huomiota, romantiikkaa, seksi elämää, mennä ulos yhdessä pitämään hauskaa. En yksin tai muitten kavereitten kanssa vaan mieheni. Kun on ollut toisen kanssa monta vuotta, elämästä voi tulla vähän mälsää sen arjen keskellä ja varsinkin kun tullaan tiettyyn ikään sitä haluaa vielä elääkkin ja ehkä kokea rakkauden huumaa, se on tärkeetä naiselle että on haluttu ja rakastettu. Ja että hän tuntee itsensä naiseksi ja kauniiksi. Jos pystyt tähän ja voit muuttua hänelle ja jos olen oikeassa tässä niin kyllä on toivoa, olettehan sentään olleet yhdessä monta vuotta. Hellyyden ja rakkauden osoittaminen saattaa unohtua ja jäädä kokonaan pois pitkissä suhteissa sehän on yleistä, sen eteen pitää tehdä työtä. Joskus tämmöiset kriisit on hyviä ja terveellistä parille koska usein muuten pahaa oloa ei voida ilmaista jos ette ole pystyneet puhumaan asioista. Olen varma että jos olet rehellinen niin ehkä et sinäkään ole ollut täydellisen onnellinen tässä suhteessa vaikka olet tehnyt kaikki hyvin ja hoitanut taloa ja lapsia mutta ehkä jotain on puuttunut ja ette ole pystyneet siitä puhumaan. Älä panikoi liikaa, tiedän että on vaikeaa oli se minullekkin erittäin vaikeaa kun mieheltäni vei kauan aikaa ennen kuin tajusi nämä asiat. Minulta myös tuntui että sydän olisi särjetty siihen kun pyysin miestäni lähtemään ja hän meni, alussa oli helpompaa mutta ajan kanssa siitä tuli enemmän ja enemmän raastavaa. On myös tärkeää että ajattelet ja sanot mitä sinä haluat, älä unohda itseäsi. Mutta ole valmis kuulemaan kaikenlaista ja ota vastaan mitä hänellä on sinulle kertomista, alussa hän voi syyllistää sinua ja sanoa kaikenlaista vihapäissään ja sitten anna tulla sydämmestäsi omat ajatukset, ethän muuta voi. Puhumalla rehellisesti ja avoimesti jos pystyt siihen ja lukemalla tekstiäsi kuulostat symppis mieheltä joka voisi siihen pystyä. Mitä vaan teet niin älä vetäydy itseesi koska jos puhut ja puhut näitä asioita hänen kanssaan niin parempi siitä tulee ja aina on toivoa, älä anna periksi. Paljon paljon rohkeutta eteenpäin sinulle, tiedän että sinulle tulee paljon vaikeita aikoja mutta myös hyviä ja tee ihmeessä ajat sinne terapeuttiin se on hyvä juttu. Erolla uhkailu ei aina tarkoita sitä että nainen sitä haluaa vaan se on avun huuto ja ainakin ennen kun mitään allekirjottaa niin pitää antaa toiselle mahdollisuus parantaa asioita. Se saattaa tuntua siltä että se rakkaus on kuollut mutta ehkä ei..se on vaan tukahdettu väliaikaiseksi ja ehkä pystytte sen saamaan takaisin. Onnea onnea tiellesi.
paitsi, että olen nainen. Mitään ei ollut tehtävissä, mies lähti toisen matkaan. Ei välittänyt vaikka ei näkisi lapsiaankaan enää koskaan, kun vain pääsisi minusta eroon ja olisi aivan sama minne lasten kanssa menisin. Teillä voi olla vielä pieni toivo, jos vaimosi suostuu terapiaan kanssasi, mun mies ei suostunut. Toivottavasti vaimollasi ei ole toista, koska voin kokemuksesta kertoa, että tällaiseen tilanteeseen joutuminen on yhtä helvettiä, ainakin mulle on, katsoa vierestä. Vanhassa kodissa uusi nainen, lasten elämässä, harrastuksissa, sängyssä, siis ihan kaikessa, tuntuu kuin mun elämä olisi viety. Vuosi kulunut ja olen menneisyyden vanki, enkä pysty edes kuvittelemaan uutta suhdetta, en kykene siihen ehkä koskaan enää, olen joutunut niin paljon kärsimään. Voin sanoa mitä minä tein, kun ero mulle ilmoitettiin, tein kaikkeni, että mies ei olisi lähtenyt, tee sinäkin, niin olet ainakin kaikki tehnyt mitä voit. Ellei mikään auta, niin sitten on vain mentävä ilman puolisoa eteenpäin. Minun syykseni tuli kaikki ja sen asian kanssa on vaikea elää, on vain pakko itse itseään arvostaa ja omia hyviä puoliaan. Kaikissa meissä on vikansa, toiset vain valitsee sen reitin missä aita on matalin, on helppo lähteä silloin suhteessa jos jossain on uusi syli odottamassa. Jos sinun käy suhteen osalta huonosti, niin käy ihmeessä yksin terapiassa, minä olen käynyt jo monta kuukautta, asia ei siitä muutu, mutta oman itsetunnon parantamiseksi se on ollut hyväksi ainakin mulle. Älä kuitenkaan yritä loputtomiin vaimoasi takaisin, koska jos hän ei anna mitään toivon kipinää missään vaiheessa, niin hän on päätöksensä tehnyt, joudut vain kärsimään lisää. Voihan olla, että erottuanne, kun hän on yksin ollut ja miettinyt ihan rauhassa asioita, ilman sinun ns. painostamista, hän palaa takaisin, tai sitten ei, sitähän ei voi etukäteen tietää.
Karmeaa ajatellakkin eteen päin. Luulen että mulla tunteet on samaa voimakkuutta kuin sinulla, ja jos vielä vuoden päästä kärsit noin paljon nii mikä tässä on oikesti edessä. Koskaan en haluasi vaimosta erota, millä ihmeellä pystyn hänelle esittämän sen että rakkaus häntä kohtaan on niin valtava. Eihän siitä ole kuin jonkun aikaa, nauroimme, hieroin hänen hartioitaan ja väsyneitä jalkoja iltaisin. En vaan voi illään käsittää että rakkaus muka loppuu kuin veitsellä leikaten. Nään sen niin että hän pakottaa itsensä kivettymään, ei halua korjata omaa itseänsä vaan pakenee pois kaikkea. Nään että hän on hyvin masentunut ja se sattuu minuun niin syvälle kun en häntä saa auttaa. Miten vaikeaa on kun näkee vaan onnellisia ihmisiä, itse ei systy edes juuri keskustelemaan kenenkään kanssa, tuska piinaa koko ajan. Olen kanssa sitä mieltä että en selviä tästä koskaan, miten käy lapsien niidenkin sisimmät on rikottu, tehty sellaiset haavat mitä ei ihminen toiselle saisi koskaan tehdä, ja ne helvetti teemme sen meidän omille lapsillemme..en jaksa..
On todella vaikeaa jos vaimosi on masentunut koska masentuneet ihmiset eivät pysty puhumaan asioista kunnolla ja hänen pitäisi hakea apua siihen masennukseen ensin lääkäriltä. Masennus naiselle tulee hyvin usein siitä että jotain on vikaa suhteessa miehen kanssa, en sano että on miehen vika. Sinä et voi muuten häntä auttaa kun yrittää rakastaa ja puhua ja puhua ja ymmärtää, se on vaikeaa kun toinen on masentunut. Mutta masentuneet ihmiset myös tekevät ja sanovat asioita joilla yrittävät parantaa oloaan ja yrittävät saada toiset ymmärtämään että he nyt tarvitsevat huomiota. Jotkut ihmiset jotka ovat masentuneita eivät pysty hakemaan apua ja niitten kanssa on vaikea olla. Jos et pysty pääsemään häneen läpi ja etsimään syytä hänen huonoon oloon niin ehkä olisi parempi viettää aikaa erillään vähän aikaa ja katsoa jos asiat parantuu, hänellekkin se voisi olla shokki hoitoa.
varaan on . On vaan niin pirun vaikeaa. kunbään että hän kärsii. Teen kaikkeni että saisimme jotain hyvää aikaan. Noita asioita olen yrittänyt kaiken sydämmestä tulevan rakkaude mukaan vaali ja olla hänelle mahdollisimman ymmärtäväinen ja kuunnella. Tää asia on hänelle vaan lähes tabu. Mutta kiitokset sinulle tuo antaa taas voimia jatkaa taistelua
mutta jos kaipaat lohdutusta niin hyvä te pääset noin kamalasta ihmisestä eroon.
Mitä tahansa voi inhimillisessä elämässä tapahtua. Yllättävä ero on varmaan jopa pahempaa kuin leskeksi jääminen. Usein sanotaan että erossa lapset kärsivät eniten - miten lienee teillä, kun kirjoituksesi kuvastaa noin suurta omaa tuskaasi? Minulle tuotiin eropaperi eteen pari kuukautta sitten. Tilanteessamme on muutenkin paljon yhtäläisyyksiä. Miehenä ja perheenisänä olen antanut kaiken mahdollisen aikani ja voimani läheisteni hyväksi, mutta silti tarina sai nopean ja murheellisen lopun. Mikään käytännön arkinen asia ei tällaisen kriisin keskellä välttämättä jaksa kiinnostaa. Muistatko syödä ja peseytyä, pystytkö pitämään kiinni määräajoista ja huolehtimaan ulkoasustasi? Tällaiset asiat ovat elintärkeitä rutiineja, joita ilman ei kukaan pärjää. Toivotaan että voimasi riittävät!
vaan mataa, ei tässä mistään vielä ole otetta saanut. Peiliin katsoessa tunnen vaan suurta inhoa, miks olen näin antanut tapahtua, ruumiseen sattuu vielä niin kovaa. Elimistö reagoi kuumeilemalla ilman mitään tauteja, ei ole flunssaa ei mitään muutakan, mut iltaisin koko kroppa tärisee ja nousee kuume, tätä on nyt jatkunut muutaman päivän. Ei oiken jaksa pojan kanssa touhuta, mikä on kyllä huono asia, kohta on kyllä herättävä arkeen tai sit on poika saatava muualle ja mies hoitoon... onko tämä toisiaan näin rankkaa ja siitä olen samaa mieltä että tämä on pahempi kuin kuolema, se tuska ja ikävä häntä kohtaan on käsittämättömän kova..oon vissiin todella surkee äijä!! Kuinka ole itse pärjännyt, sujuuko arki jo jotenkuten.
Se sujuu hetki kerrallaan, eikä enempää rohkene edes suunnitella. Fyysisiä oireita on minullakin ollut, ja eniten säikäytti öinen heräily siihen, että sydän takoi aivan älyttömän voimakkaasti. Olin jo välillä vähän vahvemmassa kunnossa, mutta viime päivinä taas aika lamaantunut. Jos ajatus karkaa päivärutiineista vähänkään kauemmas, fiilis tipahtaa. Menneet muistot sekä sellainen yhteiseksi ajateltu tulevaisuus, jota oli ehditty suunnitella, ovat vaikeita mietittäviä. Mehän ei tietenkään olla surkeita äijiä, vaikka muijat tekivät ratkaisunsa miten tekivät. Kun ajatellaan kaikkea tehtyä työtä ja nähtyä vaivaa, ei se olisi surkimuksilta sujunut. Itseinho on turhaa, koska olet tehnyt kaikkesi perheesi hyväksi. Kukaan sillä paikalla ei olisi kyennyt hoitamaan hommaa paremmin. Kuumeilu on aika rankka reaktio, jos tosiaan luulet sen olevan taustaltaan psyykkistä. Kovin pitkään ei sitä kannata ilman lääkärin apua katsella.
Kiitokset sinulle voimaa antavista sanoista. Jotenkin vaan tuntuu katkeralta, kun on tätä palettia yrittäny nyt viimeiset vuodet pyörittää. Näen sen vähän sillai, et oikein en ole varmaa edes vaimon silmissä ollu mitään, vaikka oon hoitanu esim: noi lasten harrastukset, koulut, ruuat. Parhaimmillaan kun kolmella oli treenejä yhtä aikaa ja kaikki eri paikoissa nii on tullu muutama kilometri ajeltua. Hän on saanut nukkua väsymystään myös viikonloppu aamuisin aivan rauhassa. Nyt kun olen hiukan jo kyseenalaistanu hänen toiminta mallejaan niin palkinnoksi lyödään se katkera paperi käteen, ettei tarvii sit enää selitellä hänen omia menojaan mulle!! Uskallonkohan jo alkaa vihata..jospa se helpottais..tämä netti on ollut kyllä suureksi avuksi, täällä on niin paljon samaa kokeneita ja jopa heitä jotka ovat selvinneet ja saaneet uuden elämän. Kiitokset vaan teille kaikille ja voimia.
Se kokemus huushollin pyörittämisestä on tässä vaiheessa sinulle tosi arvokas! Ajattele jos kesken suremisen joutuisit nyt opettelemaan vielä senkin homman. Myös tuo juttu on minulla aivan sama, kun huhkin itseni melkein näännyksiin kotitöissä kaiken muun duunin ohella. Ehkä olin sitten vaimon silmissä loppujen lopuksi vain väsähtänyt ukko, enkä enää virkeä mies, joka olisi yöllä järjestänyt säpinää kamarin puolelle. Viha on kaksipiippuinen juttu. Varo myrkyttämästä lasten ja heidän äitinsä välejä, koska äitiä ei voi kuitenkaan enää vaihtaa. Täällä nettipalstoilla voit antaa palaa ihan säälimättä! Joku saattaa tietysti vittuilla, mutta aina on meitä oikeita kohtalotovereitakin.
Kyllä te pärjäätte kun olette tähänkin asti hoitaneet hommat. Toiset vain, kuten minunkin exmieheni tavoitteli täydellisyyttä ja enhän minä sitä ollut. Minä taas tein tuon kaiken kotona, vein harkkoihin ja olin peleissä mukana, herraa ei paikalla näkynyt. Exmies kotona ollessaan makaili aika paljon sohvalla ja hyppäsi lapissa ja mökillä kavereiden kanssa. Koko arki kaatui minun niskaan. Mikä hämmästyttävintä, hän on nyt kuin toinen mies kun perhettä vaihtoi, kaikki kiinnostaa ja jopa enemmänkin lastenkin kanssa. Olin/olen hänen mukaansa niin syypää kaikkeen, että nyt on elämä ilman minua kerrassaan mahtavaa. Kyllähän se pahalta tuntuu kun toinen ei kanna vastuuta yhtään mistään ja ei löydä itsestään mitään vikaa. No täytyy ajatella jotain hyvääkin asiasta, enää minua ei hakata, eikä heitetä hänen nimissään olevasta talosta pihalle ja laiteta ovia lukkoon. Kaikesta tästä huolimatta olin valmis erouutisen saatuani tekemään kaikkeni, että selvitämme asiat ja jatkamme yhdessä eteenpäin, mutta hän ei. Viimeisinä aikoina hän teki mitä vittumaisempia tekoja minulle ja yritti saada minut romahtamaan ja tätä kautta hoitoon, omien lastensa äidin. Kaikki vain ja ainoastaan kun työkaverinsa odotti jo kuumana naapurissa :(
Kiitos kommenteista. Ihmissuhteet ovat joskus tosi vaikeita, mutta kukaan ei pärjää täysin yksinkään. Minullekin poislähtevä puoliso suositteli kuin testamenttina sairaslomaa, masennusdiagnoosia ja lääkitystä. Piste iin päälle pitkän liiton kunniaksi, mutta en todellakaan tarttunut siihen tarjoukseen.
Eroja on niin monenlaisia. Toiset eroavat yhteisellä päätöksellä ja sovussa ja sitten on meitä joille ero vain ilmoitetaan ja suositellaan hoitoa yms. Minäkin sain diagnoosin, olin psykopaatti, mies kun opiskeli sellaista alaa, että oli kuulemma niiiin paljon lukenut näistä psykopaateista, narsisteista jne. minä sovin kaikkiin näihin tällaisiin. Juuri äsken olimme puhelimessa ja hän kertoi, että jos olisin ollut niin ja näin, tätä tilannetta ei nyt olisi, missä on se hänen osuutensa?
Sama täällä, totes vaan että katettele vaikka tilastoja, miten paljon ihmiset eroaa!!! Ei se mikään maailmanloppu ole. Voi p...e .Kyllä minusta se siltä tuntuu vielä vaan. Siis ei mitään halua tehdä asian eteen, pakoon vaan, ihan sama mitä toinen tuntee, kärsii, niin että kaikki on pysähtyny. Sano et ei haluu enää kinastella.. Siitäkö tää nyt vaan on kiinni. Alan jo hiukan ihmetellä missä on hänen vastuunsa jos ei mitään ole valmis asian eteen tekemään. Voiko ihminen olla tosiaan noin kyyninen, enkö todellakaan ole tuntenut häntä. Nyt olen alkanut tuntemaan pieniä vihan tunteita, tekis mieli sanoo vaikka mitä, mut siinä kyllä vaan näyttää heikkoutensa, voi kun sais voimia. Vappu, juhannus , synttärit, hääpäivät sun muut tulossa kesällä. Ihan karmeeta ajatella noita, ne vaan pyörii mielessä, ei ole enää mitään..
Sun vaimos ei tiedäkkään kuinka onnellinen on että hänellä on sinut, mikset anna hänelle sitä shokki hoitoa ja anna hoitaa hommat itse ja sithän näkee mitä miehiä olet. Jos minun mieheni olisi ollut edes vähän samanlainen kuin sinä ja ajatellut ja kertonut minulle ajatuksia niinkuin sinulla on niin en ikinä olis päästäny menee, sä voit vielä tehdä jonkun naisen todella onnelliseksi ja hän sinut, ehkä olis aika ruveta vihaa ja alkaa elää sun omaa elämää kun sillon kun teet sen päätöksen että nyt riitti ja omaan elämään eteenpäin rohkeesti niin sillon se alkaa helpottaa koska otat nuorat käteen ja sinä määräät tien. Hän on ja haluaa olla masentunut jonkun ihmeen syyn takia niin et voi auttaa, hänen pitää se itse tehdä, jos yrität liikaa niin kauemmaksi hän menee.
:( voi ei.... :( ite kans ihan rikki ja rupes toi sun teksti itketyttää.... :( tää elämä on kyl ihan peestä... joutuu koko ajan vaan pettyy.... :( mut koita jaksaa, se nainen ei ollu sun arvonen. _m_
???Aamulla vielä ajattelin että tänäänkin selviän. Nyt ei itku meinaa loppua.... Meillä eroa halusi mies. Mistään ei kuulema tule mitään, turha edes keskustella asiasta. Noista sanoista on jo viikkoja aikaa, enkä vieläkään usko selviäväni. On huonoja ja hyviä päiviä: sairaslomalla olin aikani, muttei siitäkään hyötyä ollut. Kotona ei ollut mitään järjellistä tekemistä, meillä lähtijänä olin minä ja minun lapset. Koti ei ole enää koti, mitä siis voin tehdä? Olisin antanut mitä vain, että saan miehen takaisin. Nyt, en aina ole niin varma. Myös minä olen ihminen, minulla on tunteet, ihmisarvo yms. Mitä annan itselleni tehtävän? Tarvitsen kunnioitusta, annoin sitä myös miehelleni. Silti minulta vietiin itsetunto, kaikki... sanotaan että ihmiset haluavat erota, kun eivät halua kohdata omia ongelmiaan. Mikä tekee puhumisesta niin vaikeaa? Olisin halunnut voittaa yhdessä kaikki vaikeudet, mutta jokin esti...? Muutuin, kun minut heitettiin tähän kylmään maailmaan. Minulla oli kaikki perusasiat, mitä tarvitsin elämältä. Nyt- tässä kylmyydessä opin mitä tarvitsen elämään.... Olenko ehjä enää koskaan?
No, tänää sit käytiin siellä perheterapiassa. 90 min, eikä kertaakaan todennut minussa mitään hyvää. Terapautille selitteli omia työasioita sekä harrastusten kiinnostavuutta ja sitä mitä uhrauksia hän on joutunut tekemään pystyäkseen hoitamaan kaiken!! Ja paskat sanon minä. Onko tuo se nainen mitä olen palvonut ja rakastanut yli 20 vuotta. Olen antanut hänelle mahdollisuuden tehdä noita asioita, hoitamalla kodin ja lapset sekä lasten harrastukset. Se kylmyys mikä siellä oli havaittavissa on aivan käsittämätöntä, en voi ymmärtää, että minä, olen kaikkeen syypää, ja ainoa pelastus hänelle on se.. hirveä sana. Ei hän pystynyt edes millään lailla avautumaan, myöntämään omia virheitään ja omaa puhumattomuuttaan. Tässä syyllisyys vaan lisääntyy, miten ihminen onkaan julma rakkaalleen. Ei tässä pyty mitään järkevää kirjoittamaan, olen niin hämmästynyt ja poissa tolaltani..en voi uskoa..Ehkä tulee jo mieleen , että miten helvetti olen tullaisen kanssa voinut olla, vaikka tuo lause kyllä satuttaa sisimpääni ja repii sydämmen vielä rajummin kappaleiksi.. Ny on vaan se epäusko..ei ole todellisuutta olemassakaan...
Kävitte sentään yhdessä sielä, vaikka hyötyä ei ollutkaan. Viime vuonna kun olimme sossussa lasten asioista "sopimassa" meille tarjottiin terapiaa, siis erikseen koska mies oli eron jo tehnyt harvinaisen selväksi. Minä otin avun vastaan, mutta hän ei katsonut olevan tarvetta itse käydä terapiassa. Nyt sitten ivaa mua siitäkin kun joudun terapiassa käymään, herra kun on itse niin täydellinen. Sen muutaman kerran kun sossussa kävimme, niin ex oli mitä kylmin ja v-mäisin ihminen mitä voi ikinä olla, minä itkin siihen maliin, että jopa sossun akka oli huolissaan ja kehotti hakeutumaan lääkäriin, tuska oli aivan valtava. Mies istui vain tyynenä ja kehuipa tuo kerran sielä, että he aikovat olla pitempäänkin uuden kanssa yhdessä. Ymmärrän niin hyvin miltä susta tuntuu, kuinka tosiaan toinen voi olla niin perkeleen raaka, ei edes kyyneltä vierähdä myötätunnosta kun näkee kuinka paljon toiseen ottaa. Toivottavasti sinä pääset elämässä paremmin eteenpäin kokemasi jälkeen kuin minä. Mun elämä on jotenkin jumittunut tähän mitä tapahtui. Olen tuttujen mielestä ihan hyvän näköinen ja mukava nainen, joten yksin ei tarvisi olla, mutta olen huomannut suojelevani itseäni, enkä muuhun kykene. Aika on auttanut selviämään arjen asioista paremmin, mutta aika ei ole auttanut unohtamaan, muistan kaiken kuin eilisen päivän :(
Tuska vaan. Nyt se on alkanut syyttää mua aivan kaikesta. Lapset olen kasvattanut pilalle ja hänen sukulaisensa ei ole käynyt kun olen niin "paska". Kyllä on hankala tuollaisen ihmisen kanssa puhua jolla ei ole kykyjä mihinkään keskusteluun. Lisäksi alkanut vinoilee sänkypuuhista,joissa oikeasti ei ole ollut mitään valittamista aikaisemmin, ei varmaa oiken keksi enää muuta aihetta,alkaa vissiin jo kärsimään itsekin.. kai olen sitten niin saatanan surkea. Kaikkeni olen tän perheen eteen tehnyt ja tässä on palkka.. ei hitto. Kyllä tuollaisilla syytöksillä revitään se viimeinenkin miehuus minkä olis vielä voinu joskus saada takaisin. Ei sillä ole oiken enää edes selvää syytä miks pitää erota, hänen mielestää meidän vaan pitää erota. Sit kehuu miten olis ollu vientiä, vaikka mihin suuntaan, jatkoja sinne jatkoja tänne. Kuuluuko tuollainen eroa hakevan ihmisen käytökseen. Mulle vaan sanoo et oisit kattonu peiliin..miten paha hänellä on olla.. Mitähän tässä vielä pitää sietää. Kyllä olen sitä mieltä,että hänen oma minuutensa on täysin kateissa ja pistää minut raakasti vaan kärsimään. Kyllä on voimat taas aivan loppu.
Älä enää yritä, vaan ala rakentamaan uutta tulevaisuutta ja arkea. Tee uudet tulevaisuuden rakennusportaat ja niitä sitten alat kulkea pikku hiljaa. Ole jatkossakin lapsillesi hyvä isä ja tee ne muutokset arkeen mitä asiat vaatii. Sitten alat tekemään niitä asioita mistä olet joskus haaveillut mutta ei ole ollut aikaa tai mahdollisuuksia. Nyt ei ainakaan vaimo ole estämässä. Nauti niistä pienistä asioista mistä saat hyvää oloa ja tyydytystä. Pikkuhiljaa alat vahvistumaan, vaikka se viekin paljon aikaa ja tuntuu välillä ettei saa itseään enää ehjäksi. Mutta ajan kanssa ja kun ei jää enää roikkumaan vanhan perään, niin jossain vaiheessa aurinko alkaa lämmittämään ja elämä alkaa tuntumaan elämisen arvoiselta.
Anteeksi, mutta hieman jo huvittaakin välillä, koska mietin miten sun puoliso ja mun ex onkaan suustaan ihan samanlaisia. Mitä sänkytouhuun tulee, niin mun ex oli puheidensa mukaan nussinut mua viimeiset 2 vuotta hammasta purren ja häntä oli oksettanut, nöyryyttävää :( Peiliin olisi myös minun pitänyt katsoa, ei kenenkään muun ja hän on viestittänyt pahaa oloaan, niin hyvällä kuin pahallakin, entäs mun paha olo? Lopuksi vielä, minkälainen 35v. mies matkii avovaimonsa itkua yöllä kun hän suree juuri kuollutta äitiään? No voin vastata itsekin, sellainen mies jolla on ämmä naapurissa odottamassa, mutta tekee imagonsa vuoksi kaikkensa, että vaimo lähtisi, saisi sitten kaikille näyttää kuinka perheenäiti lähti, sympatiat sitten vaan itselle ja uutta ihan ymmärrettävästi putkeen.