Mitä tehdä?

Nyt en sitten kaipaa moraalisaarnoja, niitä olen jo itse itselleni pitänyt useita. Se mitä kaipaan on FIKSUJA mielipiteitä siitä, miten käyttäytyä tällaisessa tilanteessa. Eli: mitä tehdä kun on onnellisesti parisuhteessa mutta samalla erittäin innostunut toisesta miehestä?

Kävi näet näin hassusti, että törmäsin erääseen mieheen. Täysin aviomieheni vastakohta: iso, upea, suulas, kaikkea sellaista mikä sai polveni tutisemaan ja hormoonini villiintymään totaalisesti. Eksyin hänen kanssaan hyvin, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen samaan sänkyyn, ja se oli TODELLA hyvää seksiä. Aivan mahtavaa. Hymy pysyi naamalla vielä monta päivää jälkeenkinpäin. Mikä kummallisinta, miehen tuntemukset olivat/ovat samanlaisia. Menin pöllö antamaan miehelle numeroni ja nyt aina silloin tällöin viestittelemme ja muistelemme menneitä. Ja haaveilemme uusinnasta.

Nythän on sitten niin, että olen enemmän kuin onnellisesti naimisissa oman halinalleni kanssa. Hän on autuaan tietämätön tempustani (ja saa ollakin...). En olisi ikunamilloinkaan uskonut että löydän itseni sängystä nautiskelemasta toisen körilään kanssa sillä jotenkin olen kuvitellut että vain silloin pettää jos suhteessa menee huonosti. Tulipahan tuokin myytti sitten todistettua vääräksi... Sillä halinallellani ja minulla menee nykyisin enemmän kuin hyvin: viihdymme yhdessä, rakastamme toisiamme ja seksiä piisaa ihan omiksi tarpeiksi. Jokin kummallinen voima kuitenkin kaatoi minut syntisille poluille ja jostain vielä kummallisemmasta syystä en itse tapahtumasta koe minkäänlaista syyllisyyttä. Syyllisyyteni ja huono omatuntoni koskeekin enimmäkseen tulevaisuutta ja siellä mahdollisesti tapahtuvia juttuja.

Niin että neuvoja, kiitos. Tallettaako yksi suloinen syrjähyppy mukavien muistojen lokeroon, vai ottaako uusintakierros ja kokeilla, oliko se seksi sittenkään niin hyvää kuin muisti väittää?

Itse asiassa, kun tuon äskeisen kirjoitin, kävi asia itsellenikin selväksi. Mutta silti jää hiertämään kaikenlaiset kuvitelmat, muistot, ajatukset... Fantasioille ruokaa... Ja jotain mitä muistella kiikkustuolissa vuosien kuluttua..... *syvä huokaus*
223496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ettei halinallesi saa tietää. Hänellä voi olla aiheesta aivan toisenlaiset mietteet!

Äänestä

...tämä viesti tekee parisuhde palstalla? Ei pettäminen kuulu parisuhteeseen. Laita Uskottomuus - palstalle toi juttu.

Äänestä

Sun miehelläs on OIKEUS tietää mitä puuhaat sen selän takana. Ja jos vielä mietit uusintaa, niin sitäkin suurempi oikeus.

"En olisi ikunamilloinkaan uskonut että löydän itseni sängystä nautiskelemasta toisen körilään kanssa sillä jotenkin olen kuvitellut että vain silloin pettää jos suhteessa menee huonosti. Tulipahan tuokin myytti sitten todistettua vääräksi..."

Parisuhteessa menee silloin huonosti jos toinen on epärehellinen ja pettää. AINA. Että mitään et tuon "myytin" suhteen todistanut.

Muistutan vielä, että sun miehelläsi on OIKEUS tietää. Tää ei ole moraalisaarnaa vaan faktaa.

Äänestä
  • Mikä ihmeen oikeus miehellä on tietää? Höpö höpö. Naisella on oikeus olla kertomatta kaikkia asioitaan. Eihän rakastelu mikään rikos ole.

    Äänestä

  • Minna kirjoitti:

    Mikä ihmeen oikeus miehellä on tietää? Höpö höpö. Naisella on oikeus olla kertomatta kaikkia asioitaan. Eihän rakastelu mikään rikos ole.

    Mikä ihmeen oikeus naisella on tietää? Höpö höpö. Miehellä on oikeus olla kertomatta kaikkia asioitaan. Eihän rakastelu mikään rikos ole.

    Eli peiliin katsominen on aiheellista, sinulla varsinkin tuolla asenteellasi. Mitäpä muuten pitäisit, jos miehesi/poikaystäväsi rakastelisi tietämättäsi toisen naisen kanssa, ei kertoisi sinulle, mutta saisit tietää asiasta. Oletetaan lisäksi, että kokemus olisi huikea, partempi kuin yleensä sinun kanssasi. Ei loukkaisi? Ja höpö höpö edelleen? Koetahan kasvaa aikuiseksi.

    Äänestä

En tiedä onko nämä keskustelunaloitukset pääasiassa provoja vai onko naiset oikeasti niin idiootteja että hakee täältä hyväksyntää pettämiselle.

Melkein joka toinen viesti on jonkun kanan kertomus ihanasta/kamalasta miehestään, jota sitten tuli petettyä kun sattui tehdä mieli. Tai jos suhteessa menee huonosti niin se on selvä oikeutus pettämiselle. Eikö näille luusereille tule mieleen että vois ensin yrittää korjata parisuhteensa ja jos se ei onnistu niin sitten EROTA.

Äänestä
  • Kanat ja pöyhkeät kukot. Naisten kertomuksissa usein mies joka ei ota huomioon naisen tunteita tai häneen ollaan vain kypsähdetty, miehillä ikiaikainen vikinä siitä ettei kotona saa seksiä. Oikeassa olet, suhteen eteen voisi tehdä töitä ja yrittää korjata asia, vaieta ikuisesti ja kärvistellä tai sitten erota. En keksi yhtään hyvää syytä miksi jäädä suhteeseen jos ei voi olla toisen luottamuksen arvoinen. Itsekkyys kai saa ihmiset jäämään suhteeseen, pitäisi saada kaikki. Mieluummin halvalla ja helposti. Surkeeta.

    Äänestä

Tottakai minut tästä ristiinnaulitaan. Eihän nainen saa miestään pettää. Ja että eihän suhde voi olla hyvä jos siinä pettää. Niinpä niin. BTW, tämä aloittamani juttu ei ollut provo, vaan IRL tapahtunut juttu muutaman viikon takaa.

Kuten mielestäni toin julki, en millään tavalla yritä puolustella tekoani tai etsiä sille jotain oikeutusta. Tiedän mitä tein ja kannan kyllä vastuun teostani. Aikuisena ja järkevänä ihmisenä osaan sen tehdä. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä että miehelleni ei tämä asia kuulu. Se on täysin, vaikka parisuhteessa elänkin, minun oma asiani mitä olen tehnyt. Ja itse siitä seuraukset kannan.

Kaksinaismoralismi kukkii, samoin kuin kaikenlaiset ennakkokäsitykset... Julmasti sanottuna vertaisin syrjähyppyäni siihen, että kävin kalliissa, hienossa ja hyvässä ravintolassa syömässä erinomaisen aterian miettien, olisiko minulla kenties joskus varaa uusia kokemus. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen parisuhde minulla on. Itse asiassa, jos eläisin huonossa suhteessa, olisin todennäköisesti ottanut syrjähyppelyn vakavammin ja tosissani alkanut hajottamaan parisuhdettani esim. kertomalla halinallelleni tapahtuneesta.

Minulla on ihana mies kotona. Tämän miehen kanssa haluan elää elämäni, ja tiedän hänen tuntevan samoin minua kohtaan. Suhteemme vain paranee päivä päivältä. Se että vieraan matkaan eksyin ei tätä totuutta miksikään muuta. Ihastuksia tulee ja menee, mutta mikään ei voita kotioloja. Koskaan.

Voin olla naimisissa mutta ei minun sokea tarvitse olla, ja viehättäviä kiusauksia kulkee ohi harva se päivä. Tällä kertaa kuitenkin ottivat sukuhormonit vallan aivojeni yli, eli syyllistyin samaan mihin niin monet miehetkin: ajattelin alapäälläni. Ja siitäkös sitten moraalinen meteli nostetaan. Nainen kun ei saa antautua himojensa vietäväksi. Mitähän olisitte sanoneet jos jutun kirjoittaja olisikin ollut mies? Kommenttien sävy olisi varmasti ollut aivan toinen...

Voiko joku teistä kommentoijista sanoa ettei koskaan, milloinkaan, vaikka oma kotoinen suhde olisi ollut kuinka hyvä, olisi langennut vastustamattomaan kiusaukseen? Hmmm? Tai olisi haaveillut jostain muusta?

Se ken on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven...

Äänestä
  • Haaveet ja fantasiat ovat eri asia kuin niiden toteuttaminen.

    Olen kohta 3-kymppinen paljon liikkeessä oleva mies jolle tilaisuuksia pettämiselle olisi ollut paljon. Olen ollut viimeiset 10 vuotta suhteessa enkä ole kertaakaan pettänyt vaikka meillä on välillä tosi huonostikin mennyt, ollaan meinattu erota muutaman kerran ym. Vaikeuksista on kuitenkin aina yli päästy.

    Miksi en ole pettänyt? Vastaus: En halua olla selkärangaton luuseri. Minä vaadin kumppaniltani uskollisuutta, enkä voisi sitä vaatia jos itseeni ei voisi luottaa. Kaikki tai ei mitään. En ole mikään täydellinen ihminen mutta rehellinen ja avoin olen. Jos mua alkaa ylivoimaisesti panettamaan niin sen vaivan voi hoitaa kotona tai sitten omalla kädellä jos on reissussa. :=O

    "Mitähän olisitte sanoneet jos jutun kirjoittaja olisikin ollut mies? Kommenttien sävy olisi varmasti ollut aivan toinen..." Naiset olisivat kommenteillaan ristiinnaulitseet miehen.

    "Kaksinaismoralismi kukkii, samoin kuin kaikenlaiset ennakkokäsitykset..." Voi Jeesus mitä idioottimaista paskaa!?! Sinun moraalisi on sitä että voit tehdä mitä huvittaa ajattelematta lainkaan muita ihmisiä.

    Onneksi maailmassa on vielä kuitenkin normaalejakin ihmisiä, miehiä ja naisia. Kiitos että olette olemassa. Katsotaan kun nämä luuserit repii itsensä ja toisensa hengiltä.

    Äänestä

  • En halua tuomita, eikä minulla siihen olisi kyllä moraalista oikeuttakaan...

    Itselläni on ollut samanlaisia tilanteita (BTW olen mies). Paras syrjähyppy on ollut mielestäni silloin, kun se on jäänyt yhdeksi kerraksi (aika on kullannut muistot ja on tullut olo pitkäksi aikaa, että olen vielä elossa!)

    Olen hieman itsekäs enkä ole kertonut naiselle. Itselläni on kuitenkin vain yksi elämä enkä haluaisi lahojoittaa sitä toiselle. Olen parisuhteissa tullut hyvin toimeen ja on minuakin sattunut toisen pettäminen. Toisaalta uskon, että vaikka kipinä pysyisikin pitkään yllä niin haluan kokea vielä intohimon roihun.

    Seurustelu toisen kanssa avioliiton aikaan onkin sitten hankalampi asia. Se on jo suurempaa pettämistä ja siinä koen moraalisena ongelmana koko vallan haalimisen itselleen. Jos se toinen mies onkin sitten parempi ja lähdet toisen matkaan niin vanha mies jää yksin ilman ennakkovaroitusta (pystymättä edes vaikuttaa tilanteeseen - itsetunto tipahtaa hetkessä nollaan). Jos on tarve rinnaikkaismieheen/jalkavaimoon niin silloin kannattaa aloittaa jo vakava keskustelu puolison kanssa

    Äänestä

  • Se on tietyllä tavalla sun asiasi niinkuin tuossa todistelitkin.

    Omassa 15 vuoden suhteessa olisi ollut paljonkin korjailtavaa, puolin ja toisin. Molemmilla olisi tilaisuuksia ollut paljonkin. Vaimo miehisellä alalla töissä; nykyisin vielä siten, että enpä juuri kuulisi sivukauttakaan varmaan mitään. Itse olin vuosikausia reissuhommissa kotimaassa ja maailmalla. Tilaisuuksia olisi ollut.

    En ole pettänyt rakasta vaimoani kertaakaan. Ihastuksia kyllä tulee ja menee, mutta olen nekin pitänyt omana tietonani. Siis siten, että enpä ole edes kohteen kanssa asiasta puhunut. Olen halunnut pitää suhteet ystävyyssuhteina juuri siksi kun olen naimisissa. Nekin ovat omalla tavallaan elämän suolaa, enkä ota niistä mitään paineita, sillä tiedän, etten etene niiden asioiden kanssa lainkaan.

    Joku voi pitää minua onnettomana tuhkamunana joka ei tajua omaa parastaan. Itse olen kyllä täysin eri mieltä. Ja osaan ajatella muidenkin tunteita.

    Tee sinäkin niin kuin parhaaksi näet. Kunhan muistat vain sen, että annoit juuri miehellesikin luvan toimia samoin kuin sinä teit.

    Eläkää sovussa salaisuuksienne kanssa.

    Äänestä

  • "Tiedän mitä tein ja kannan kyllä vastuun teostani. Aikuisena ja järkevänä ihmisenä osaan sen tehdä. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä että miehelleni ei tämä asia kuulu."

    Kerrohan miten otat vastuun teostasi, jos miehesi ei saa tietää? Vastuun kantamiseenhan kuuluu, että kertoo asiaankuuluville henkilöille mitä tuli tehdyksi. Ja miehelle jos kenelle tieto pettämisestäsi kuuluu. Ellette toisin ole sopineet, tästä edespäin sinä petät miestäsi joka päivä. Annat hänen elää ruusuisissa harhakäsityksissään sinusta. Annat hänen tuhlata elämänsä naiskuvatuksen kanssa. Ja sitten syytät kriitikoita "kaksinaismoralismista". Niinpä niin, oma banaali pahuus on sinulle ylivoimaista kohdata.

    Äänestä

  • Kyllähän moni pettää toista parisuhteessa,mutta ihmettelen kuinka voit luulla saavasi myötätuntoa teollesi. Olet aivan liian itsekäs,koska kuvittelet sen olevan sinun päätettävissä kuka tietää,kuka ei.Ai ei kuulu miehellesi??? Olet melko mahoton,onneton tyyppi. P.S Kohta kerrot,että juttu on hatusta vedetty.(toivottavasti)

    Äänestä

  • ...rikas, vai pidätkö häntä muuten vain sylikoirana?

    Äänestä

on että, pidät asian omana tietonasi ja lopetat ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu... kyllä se siitä. säilytä muisto kauniina, älä pilaa sitä. ja ennenkaikkea, älä pilaa omaa, äläkä kenenkään muunkaan elämää. tsemppiä. tsemppiä. ja kyllä se siitä...... iso hali, oot rohkee !

Äänestä

" Kävi näet näin hassusti, että törmäsin erääseen mieheen. Täysin aviomieheni vastakohta: iso, upea, suulas, kaikkea sellaista mikä sai polveni tutisemaan ja hormoonini villiintymään totaalisesti. Eksyin hänen kanssaan hyvin, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen samaan sänkyyn, ja se oli TODELLA hyvää seksiä. "

Kertomuksesi on tyypillinen turvallisessa avioliitossa elävän hyväuskoisen naisen seikkailukertomus. Tällainen kunnollinen nainen on kaikkein helpointa ja turvallisinta riistaa ammattitaitoiselle suulaalle panomiehelle. Helpoksi homman tekee se, että tällaiset hyväuskoiset naiset ottavan ammattimiehen "työhön kuuluvat" kehumisetkin aivan todesta, ja turvalliseksi homman tekee se, että uskollinen ja kunnollinen aviovaimo ei kanna mitään sukupuolitauteja. Sinun tapauksessasi kysyntä ja tarjonta ovat kohdanneet. Pätevä panomies osasi valita taudeista puhtaan ja hyväuskoisen uhrin tilapäiseksi seksikumppanikseen.

Mielestäni Sinun ei ole järkevää ottaa uusintaa tämän "ammattimiehen" kanssa, van Sinun kannattaa tallentaa tämä "ihana seksikokemus" sinne muistojen arkkuun ja toivoa sitä, että aika tekisi muistostasi hyvin kultaisen. Todellisuudessahan temppusi ei niin mahdottoman kultainen ollut, vaan se oli pelkästään osoitus siitä, että hyvä panomies onnistuu aina ja osaa valita oikean ja herkkäuskoisen kohteen tilanteessa kuin tilanteessa.

Äänestä
  • Oli mielyttävää lukea tarinaasi, koska olet hyvin pystynyt hahmottamaan kokonaistilaanteesi. Missään tapauksessa yhden kerran syrjähyppyä ei kannata paljastaa puolisolle, se ei vähennä syyllisyyttä, eikä hyödytä ketään.Pitkä suhde on toinen asia ja silloin kertominen on paikallaan Ihmiset ihastuvat ja toimivat joskus vastoin moraaliaan. Se kuuluu elämään ja usein myös rikastuttaa sitä. Ainakin laajentaa näkökulmaa ja vähentää tarvetta toisten tuomitsimseen. On hyvä joskus pysähtyä miettimään parisuhdettaan, usein sen tekee silloin kun jotain tälläistä on tapahtunut Hyvää jatkoa sinulle, halinallesi kanssa.

    Äänestä

  • Tuisku kirjoitti:

    Oli mielyttävää lukea tarinaasi, koska olet hyvin pystynyt hahmottamaan kokonaistilaanteesi. Missään tapauksessa yhden kerran syrjähyppyä ei kannata paljastaa puolisolle, se ei vähennä syyllisyyttä, eikä hyödytä ketään.Pitkä suhde on toinen asia ja silloin kertominen on paikallaan Ihmiset ihastuvat ja toimivat joskus vastoin moraaliaan. Se kuuluu elämään ja usein myös rikastuttaa sitä. Ainakin laajentaa näkökulmaa ja vähentää tarvetta toisten tuomitsimseen. On hyvä joskus pysähtyä miettimään parisuhdettaan, usein sen tekee silloin kun jotain tälläistä on tapahtunut Hyvää jatkoa sinulle, halinallesi kanssa.

    Asiahan ei minulle kuulu, mutta nm. kansanparantaja ei kertonut omasta halinallestaan. Eli tarkkana kenelle vastaa.

    Äänestä

Vuosia sitten olin saman asian edessä. En lähtenyt uusintaan enkä kertonut kenellekään. On osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. En koe syyllisyyttä enkä kaihoa, pieniä onnellisia muistelun murusia vain toisinaan. Ihana kokemus!

Äänestä

VITTU!

Äänestä

Anna mennä vaan, ota uusinta. Katsos kun miehes on ihan liian
hyvä sulle ja löytää varmasti pian paremman niin kai sullakin on
hyvä olla joku varalla. Et sä ansaitse aviomiestäs.

Äänestä

Oletkin jo saanut monta kommenttia. Nimimerkkisi kertoo oman käsityksesi itsestäsi, ja minustakin olet onneton. Onnellinen ihminen (olkoon mies tai nainen) ei toimi noin. On sitten eri asia päästätkö tietoisuuteesi onnettomuuttasi (ja sen syitä), että päädyit pettämään. Kysy itseltäsi, haluatko miehesi olevan sinulle ehdottoman rehellinen, tuli mitä tuli. Ja tee itse samoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton kirjoitti:

Nyt en sitten kaipaa moraalisaarnoja, niitä olen jo itse itselleni pitänyt useita. Se mitä kaipaan on FIKSUJA mielipiteitä siitä, miten käyttäytyä tällaisessa tilanteessa. Eli: mitä tehdä kun on onnellisesti parisuhteessa mutta samalla erittäin innostunut toisesta miehestä?

Kävi näet näin hassusti, että törmäsin erääseen mieheen. Täysin aviomieheni vastakohta: iso, upea, suulas, kaikkea sellaista mikä sai polveni tutisemaan ja hormoonini villiintymään totaalisesti. Eksyin hänen kanssaan hyvin, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen samaan sänkyyn, ja se oli TODELLA hyvää seksiä. Aivan mahtavaa. Hymy pysyi naamalla vielä monta päivää jälkeenkinpäin. Mikä kummallisinta, miehen tuntemukset olivat/ovat samanlaisia. Menin pöllö antamaan miehelle numeroni ja nyt aina silloin tällöin viestittelemme ja muistelemme menneitä. Ja haaveilemme uusinnasta.

Nythän on sitten niin, että olen enemmän kuin onnellisesti naimisissa oman halinalleni kanssa. Hän on autuaan tietämätön tempustani (ja saa ollakin...). En olisi ikunamilloinkaan uskonut että löydän itseni sängystä nautiskelemasta toisen körilään kanssa sillä jotenkin olen kuvitellut että vain silloin pettää jos suhteessa menee huonosti. Tulipahan tuokin myytti sitten todistettua vääräksi... Sillä halinallellani ja minulla menee nykyisin enemmän kuin hyvin: viihdymme yhdessä, rakastamme toisiamme ja seksiä piisaa ihan omiksi tarpeiksi. Jokin kummallinen voima kuitenkin kaatoi minut syntisille poluille ja jostain vielä kummallisemmasta syystä en itse tapahtumasta koe minkäänlaista syyllisyyttä. Syyllisyyteni ja huono omatuntoni koskeekin enimmäkseen tulevaisuutta ja siellä mahdollisesti tapahtuvia juttuja.

Niin että neuvoja, kiitos. Tallettaako yksi suloinen syrjähyppy mukavien muistojen lokeroon, vai ottaako uusintakierros ja kokeilla, oliko se seksi sittenkään niin hyvää kuin muisti väittää?

Itse asiassa, kun tuon äskeisen kirjoitin, kävi asia itsellenikin selväksi. Mutta silti jää hiertämään kaikenlaiset kuvitelmat, muistot, ajatukset... Fantasioille ruokaa... Ja jotain mitä muistella kiikkustuolissa vuosien kuluttua..... *syvä huokaus*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu