Keskenmenojen yleisyys

Itse koin alkuraskauden keskenmenon helmikuussa, oli ensimmäiseni. Samantien tuli puhetta ystävän kanssa tästä, kuinka keskenmeno on niin suuri tabu, vaikka melkein jokainen nainen joutuu käymään sen läpi ainakin kerran elämässään. Meidän täytyisi olla toinen toistemme tukena, puhua asioista niiden oikeilla nimillä, koska olemme kaikki siskoja toisillemme. Voimia kevääseen kaikille!

Kekenmenot ovat vielä yleisempi kuin nuo 7000 diagnisoitua. Moni raskaus menee kesken niin varhaisessa vaiheessa, että nainen ei huomaa sitä ollenkaan tai rekisteröi sen lähinnä runsaampana vuotona kuin normaalisti. Itse olen ollut muutaman vuoden hoidoissa, asia ei varsinaisesti ole arka, olen hyväksynyt senkin mahdollisuuden, että onnistunutta raskautta ei tule ja jäämme lapsettomiksi. En silti ole katkera raskaana olevia tai äitejä kohtaan. En silti ole kertonut hoidoista monellekaan. Alun perin olen todennut kaikille raskaudesta uteleville, että kerromme jos on jotain (positiivista) kerrottavaa. Omille vanhemmillekin olemme ilmoittaneet, että olisi toivottavaa, että he eivät kyselisi raskauksista ja hoidoisita. Takana on keskenmeno ja kohdun ulkopuolinen raskaus, en raskauksistani kertonut kuin muutamalle, koska en vain jaksa kyselyjä ja vastaavasti säälittelyjä kun raskaus ei olekaan jatkunut normaalisti. Myöhemmin asiasta on ollut helpompi puhua, mutta en todellakaan olisi jaksanut kuulla valitteluja (vaikka kuinka empaattisia), kun asia on ollut akuutti.

Tuolla mainittiin 15% menevän kesken. Todellisuudessa luku on paljon paljon suurempi. Vain parikymmentä hedelmöittynyttä munasolua sadasta kehittyy lapseksi! Lopuissa jokin menee pieleleen.

Minä kerroin lähiperheelle uutisen heti plussatessa viikolla 5 ja yhdessä sitten jännitimme jatkuuko raskaus. Olin kyllä tietoinen alkuraskauden hauraudesta. Kolme kertaa plussasin ja kolme kertaa tuli keskenmeno. Minusta oli parempi käydä koko asia äidin ja siskon kanssa läpi, kuin yksin miehen kanssa. Ensimmäisestä keskenmenosta kerroin tuttaville, mutta kun he suhtautuivat siihen jotenkin kauhunsekaisin tuntein, niin jätin seuraavat kaksi mainitsematta. En olisi jaksanut ottaa vastaan sitä ylenpalttista myötätuntoa... Sisarellani on kaksi lasta ja hän on kertonut raskaudestaan meille vasta kolmannella kuulla. Hänellä on todella epäsäännöllinen kierto ja voihan olla, että hänelläkin on siten tietämättään ollut pari alkuunsa tyssähtänyttä raskautta. Itse olen ottanut keskenmenoni alakuloisen filosofisesti tyyliin "kaikkea ei voi saada". Mieheni sisko kuvitteli, että minä vain itken sängyssä viikkokausia, sillä niin hän omien sanojensa mukaan olisi tehnyt. Eli kaipa sitä jokainen reagoi omalla tavallaan, riippuu tietenkin myös siitä miten kiihkeät ne perheenperustamistoiveet ovat. Äitini taas sanoo, että nuo ultrat ja kotitestit on niin uusia juttuja, ettei hän edes tiedä miten monta keskenmenoa onkaan saattanut saada kolmen lapsen lisäksi. Äitini sanoi, että aikoinaan piti käydä lääkärissä raskaustestissä ja sinnekin tajusi mennä vasta joskus seitsemännellä viikolla. Jos sitten tulikin juuri sitä ennen kuukautiset, niin se koko alkuraskaus ja keskenmeno menivät sitten epäsäännöllisen kierron piikkiin. Äitini mukaan sellaista ei ollut olemassakaan kuin KM RV6, olipahan vain "pari viikkoa myöhästyneet kuukautiset" ja sen vuoksi tavallista runsaammat ja kivuliaammat. Minusta siis tuntuu, että keskenmenoja on nykyään "enemmän" koska kuuden viikon "raskaus" havaitaan heti, kun se ennen jäi tavallaan huomaamatta. Nykyiset testit ovat melkeinpä jo liian tarkkoja! Minusta moni pärjäisi henkisesti paremmin negatiivisen testin kanssa, kuin plussan jälkeisen vuodon aiheittaman epätoivon ja toivon välitilassa kamppailun kanssa viikolla 5!