Vilkuilin eilen Kuningakuluttajaa ja siinä oli perheestä, jossa vanhemmat lomautettu. Tämä luonnollisesti aiheuttaa muutoksia tuloihin ja perhe totesikin, että vyötä on kiristettävä verrattuna aikoihin kun kumpikin vanhempi on normaalisti duunissa ja saa normaalin tilin.
Mutta vähän särähti korvaan kun kertoilivat että löysiä on karsittu ja kulutuksessa on nyt enempi harkintaa. Hevosiin menee edelleen palttiarallaa tonni kuussa. Eikö se ole hitonmoinen kuluerä jos on meininki kulutusta karsia?
Minulla lähtisi hevot uusiin koteihin tai metukaksi pääsyä odottamaan jos olisi vastaava tilanne päällä. Ei minulla siis hevosia ole, mutta en todellakaan satsaisi tonnia kuussa harrastukseen jos olisin lomautettu/työtön eikä olisi reilusti paalua säästössä.
Mikä teille on peruspanostus harrastuksiin?
Harrastusmenot
random_N
11351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on varattuna 0 euroa.
mutta lasten harrastuksista ei ole tingitty, vaikka eivät nyt ihan tonnia ole, mutta keskimäärin puolet siitä.
Tonni kuussa hevosiin ja keittiöremontti työnalla. Ja hui kauheaa, ei ole varaa tankata molempia auton tankkeja täyteen kerralla. Toivottavasti eivät ole pitkään lomautettuna tai on taas pari maksuhäiriömerkintää lisää. Minusta pariskunta oli aivan holtiton rahankäytössään. Mutta ne harrastemenot. Ainoa säännöllinen, viikottainen harrastukseni maksaa muutaman satasen vuodessa. Ulkoilu ja punttaus kun eivät maksa mitään. Ellei sitten baarissakäyntiä pidetä harrastuksena. Siihen menee muutama kymppi viikossa ja lopettaisin sen heti jos joutuisin työttömäksi.
Noin 4-10 euroa viikossa eli 208-510 egeä vuodessa.
Joillekkin kotieläimestä luopuminen on kova paikka. Koiraihmisille koira saattaa olla tärkeämpi kuin ihmissuhde ja sama saattaa olla myös hevosihmisillä. Joillakin se harrastus vain iskee niin totaalisesti päälle, ettei muuta vaihtoehtoa enää nähdä. Ymmärrän tavallaan miten eläimeen voi kiintyä, mutta maatalossa piti oppia myös luopumaan eläteistä. Ehkä nyky-yhteiskunnassa luopuminen on vaikeampaa, siihen ei ole opittu.
ikimaailmassa luopuisi lemmikeistäni! Ihan järkyttävän kylmä kommentti! Lapset vasta kalliiksi tulevatkin, mutta jos antaisi yhden lastenkotiin, niin säästäisi vaikka kuinka paljon, vai mitä?
Ikimaailmassa? Vaikkei sinulla terveydellisistä tai taloudellisista syistä olisi mahdollisuutta taata eläimille niiden ansaitsemaa hoitoa? Aivan kuin joskus on parasta vanhemmuuttaa antaa lapsi jonkun muun hoitoon, voi myös olla vastuullisinta eläimenpitoa lopettaa eläimen kärsimykset tai etsiä lemmikille uusi koti. Kuningaskuluttajaperheen eläimet eivät kyllä kärsineet, ei ainakaan mikään siihen viitannut. Ja luulisi sillä tahalla jo hyvät pöperöt saavankin. Voi voi, kommentisi tuo mieleen turhan monta lemmikinpitäjää ja väsynyttä pientilallista, jotka myöskään eivät ole ikimaailmassa luopuneet elikoistaan. Siellä on sitten se silmäterä lojunut kusessaan ja paskassaan navetassa tai kyljet lommolla kammarissa. HUOM: en todellakaan oleta sinun olevan passiivinen kiduttaja. Kommenttisi vain oli jotenkin niin naiivin puusilmäinen etten jaksa kuin huokaista.
Enemmistö kansasta on sitä mieltä että on ihan okei pitää koiraa päivät pitkät pienessä kerrostaloyksiössä. Moni pitääkin, ihmettelee vaan miksi se koira tuhoaa kengät ja sohvat tekemisen puutteessa. Ihan kuin vartin kusilenkki aamuin illoin riittäisi aktiiviselle koiralle. Luuletko että nykyihmiset ajattelevat muuta kuin itseään? Turha luulo.
mee kuin mitäs toi nyt kaikkineen kuljetuksineen ja yms tekee vuodessa abouttia rallaa 5 tonttua, siis pojan harrastus
laskenut on kun useampi harrastus.
..riippuu vähän siitä miten se harrastuksen luokittelu tehdään. Mulle esim reenaaminen on elämäntapa! Enkä missään olosuhteissa suostuis edes harkitsemaan että vähentäisin panostamista siihen. Kyllä ennemmin varmaa lähtis autot tms...