erota,jos on jo valmiina uusi.Itse erosin,kun miehelläni oli salasuhde ollut vuosia,täysi shokki kun paljastu.
Vaikka itse jätin miehen,tunne kovaa tuskaa vieläkin,vaikka erosta aikaa.
Mies taas elelee uuden kanssa,kuin ei olisi mitään tapahtunut.
Olisiko ollut niin,että mies ei enää rakastanut minua ja siksi oli helppoa mennä heti uuden kanssa saman katon alle,vaikka olihan heillä jo suhde,mutta?
Olenko hölmö kun vielä mietin eroani?
onko helpompaa
milloin se helpottaa?
141688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Anteeksi vaan, mutta hölmö olet jos vain eroa mietit. Miehellä on uusi suhde ja uusi elämä joten sinunkin kannattaa aloittaa se oma elämä. Mennyttä on mennyttä ja nyt on uuden aika. Rupeat tekemään asioita jotka tuottavat sinulle iloa. Rakennat elämästäsi juuri sinun näköisen elämän, opettele pärjäämään (jos et jo osaa) itseksesi ja nauti siitä, että olet vahva ja itsenäinen nainen. Oman aikansa eron työstämisessä menee ja itse vaikutat eniten siihen milloin rupeaa helpottamaan. Toisilla helpottaa heti, toisilla ei helpota koskaan. Eroaminen on ehkä helpompaa kun uusi suhde on valmiina. Monet ihmiset pelkäävät erossa juuri yksinäisyyttä ja sitähän ei tule kun on uusi ihminen jonka kanssa ruveta rakentamaan tulevaisuutta. Minulle itselleni on ollut tärkeää juuri tuon yksinolo. Jollain tavalla sitä unohtaa itsensä pitkässä liitossa. Ja kun eron jälkeen on yksin, niin voi työstää sitä eroa ja kun on sinut eron sekä itsensä kanssa, niin on valmiimpi uuteen suhteeseen jos sellainen sattuu eteen tulemaan. Monesti eroon johtaneet ongelmat ym. seuraavat sinne uuteenkin suhteeseen jos ne jää käsittelemättä eikä niille suo ajatustakaan. Toki monet ovat miettineet asiat jo päässään valmiiksi ennen eroa mutta ei välttämättä kaikki.
Olen aikaisemminkin lukenut sulta fiksuja kommentteja ja ajatuksia, niitä ne ovat nytkin. Yksi juttu erosta selviytymisessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä; tietyt tunteet on tarpeellista käydä läpi, että todellinen irrotautuminen vanhasta onnistuisi. Vihan ja surun tunteet on sellaisia. Ne on tuskallisia läpi elettyinä, mutta tarpeellisia. Ei riitä, että ajattelet asiat valmiiksi, vaan sinun pitää uskaltaa myös tuntea. Vihassa on valtava määrä energiaa, mutta se pitää ymmärtää oikein ja osata ilmaista niin, ettei tee pahaa itselleen eikä toisille. Eroaminen vanhasta on varmasti sille helpompaa, jolla on uusi suhde jo olemassa. Mutta siinä on myös se ansa, että entisen liiton ongelmat jää jättäjällä käsittelemättä ja ne helposti siirtyvät siihen uuteen suhteeseen. Kun kuherruskuukausi on ohi (1,5-2 v.), ollaan samojen ongelmien kimpussa kuin entisessä liitossakin. Sanonta, että sama näytelmä jatkuu, näyttämö vain vaihtuu, pitää monta kertaa paikkansa. Perustuu siihen, että pitäisi ymmärtää myös oma osuutensa suhteen kariutumiseen, ettei lankeaisi omaan kuoppaansa uudessa suhteessa. Parisuhde on aina kahden kauppa ja molemmat vaikuttavat sen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Viisaat sanovat, että vasta opittuaan elämään yksin, on valmis elämään kaksin. Pitänee aika hyvin paikkansa.
Eroprosessiin kuuluu myös monenlaisia tunteita jotka pitää käydä läpi. Kun pääsee vihaan asti niin silloin eroprosessi on jo pitkällä. Ainakin mulle vihan tunne oli se käänteentekävä tunne, jonka jälkeen eron käsittely helpottui ja kun tuosta vihasta pääsi eroon niin elämä helpottui tosi paljon. Vihan jälkeen tunnen ex:ää kohtaan eräänlaista välintpitämättömyyttä. Hän on minulle yksi ihminen muiden joukossa, tosin muita tärkempi sen takia että meillä on yhteiset lapset.
On vielä minulla vihan tunteet. Päällimäisenä vaan se että miten ihminen jota niin syvästi olen rakastanut, haaveillut tulevaisuudesta, voi tehdä toiselle näin pahaa. Ei jättäjä tule koskaan tietämään jos ei kohdalle joskus myöhemmin tule, sitä miten valtava traagista ja raastavaa tämä on. Kiitos sulle tuesta, olet hieno ihminen!!
Vihan tunteet on todellakin eroprosessin vaikein asia, mutta samalla ne auttavat irrottautumaan loppuneesta suhteesta. Viha on monelle vaikea asia eikä sitä oikein hyväksy itsessään. Me olemme oppineet pitämään vihaa kielteisenä tunteena ja yhdistämme sen helposti väkivaltaan. Mutta ennemminkin pitkään tukahdutettu viha saattaa johtaa väkivallantekoihin. Eron viha on vielä poikkeavaa rajuutensa vuoksi. Moni ei ole koskaa kokenut samanlaista sisäistä raivoa, kostonhalua ja katkeruutta kuin erotessa. Siksi eroviha on niin yllättävää, ettei moni uskalla edes tunnustaa tuntevansa sitä. Tästä kertoo moni tarina sopuerosta tai erosimme ystävinä -jutut. Viha on kuitenkin sellainen vekkuli, että jos me ei tunnisteta sitä eikä osata purkaa terveellä tavalla, se jää sisälle muhimaan ja saattaa oireilla kyynisyytenä, elämänhalun puutteena, ilottomuutena, alakulona, jopa masennuksena ja ehkä myös fyysisinä oireina.
tämän vastauksen tulen lukemaan vielä,kun alkaa ero taas ahdistamaan. Todellakin,ihan olo helpottu :)heti! Oikein mukavaa kesän odotusta!
Minulle tulossa kolmas "sinkkukesä" eron jälkeen ja tiedän, että tästä kesästä tulee juuri minun kesäni. Paljon on suunnitelmia jotka toivon toteutuvan. Toki lapset on elämässä etusijalla ja heidän ehdoillaan mennään mutta ajattelen myös itseäni. Toivottavasti sinäkin odotat kesää innolla ja osaat myös nauttia siitä. Tee niinkuin minä ensimmäisenä kesänä; toteuta joku pitkään elänyt haaveesi joka on jäänyt toteutumatta. Siitä se lähtee, uusi elämä.
Suuret kiitokset, saadessani lukea tekstiäsi.Annat mukavasti voimia minullekkin, koen että täällä on niin paljon samaa tuskaa monella ihmisellä, tosin jokaisella on se omansa eikä kukaan toinen voi tietää tosissaan miten toinen tuntee. Itselläni on vieläkin vaan tosi paha olla, olen yrittänyt ajatella sitä mitä olen haaveillut tekeväni jonka voisin toteuttaa, niin huomaan että ne haaveet kohdistuvat häneen ja yhdessä tekemiseen, tuntuu niin pahalta... Päivittäiset itkut tulevat milloin missäkin.. ikävä on vaan niin kova, että en millään pysty vielä avoimeen ajatteluun, kalkkeudun näihin omiin juttuihin päivästä toiseen, hetkestä hetkeen. Jos ajattele kesää.. yksin.. niin ei pahempaa ajatusta voi olla, juhannus perhejuhlat, ei voi enää pahempaa fiilistä olla. Mitä tästä oiken tulee...
Tietenkään mies ei enää rakastanut sinua, kun toisen mukaan lähti. Todennnäköisesti ei ollut ennen sitäkään niin kamalasti rakastanut. Heti helpottaa, kun keksit miksi muka rakastaisit miestä, joka ei rakasta sinua. Et kai vain elänyt hänen elämäänsä unohtamalla että sinullakin on omasi?
tosin olin harkinnut eroa jo pitkään..rakkaus vain kuoli ja löysin uuden suhteen avioliiton aikana, joka kuitenkin päättyi ennenkuin lähdin..mieheni haki uutta tosissaan,kun vielä asuin yhteisessä kodissa..olin tyytyväinen koska meidän liitosta ei ois tullut enää mitään..senssi palstalta löysi sitten kivan naisen ja sain kerätä tavarani(no ei huono homma).. Opettelen nyt elämään yksin ja toivon että exäni uusi pitää huolen puutarhastani ym. joskus tunnen yksinäisyyttä ja sitä, etten "nuku" enää koskaan miehen vieressä..never mind..mitä sitä murehtimaan..tulee jos on tullakseen..
vain päätä olla ajattelematta exää ja keskity omiin tunteisiin, siihen mitä haluat. En halua hoputtaa, mutta elämäsi menee hukkaan, ellet mene jo eteenpäin.
Oletko itse kokenut sitä että, että yhtenä kauniina päivänä saat tietää että miehelläsi on ollut vuosia suhde, etkä ole tiennyt siitä mitään (ap:n tapaus) tai että miehesi vain eräänä päivänä kävelee kotiin ja ilmoittaa että hä nlähtee nyt (oma tapaukseni)? Jos et, niin et ole mielestäni oikea ihminen kommentoimaan asiaa. Olen tässä oman eroni jälkeen lueskellut tätä palstaa ja aina välillä törmään oman eroni kaltaisiin tilanteisiin ja aina ihmiset kommentoivat että mitä sä nyt vielä sitä eroa mietit jne. Itse en yhtään ihmettele, että jotkut ihmiset miettivät eroa esim 3 vuoden päästä erosta, tai vaikka 5 vuoden. Tottakai elämä olisi varmasti helpompaa, jos eroa ei miettisi, mutta asia ei ole noin mustavalkoinen. Oma ex-mieheni siis eräänä syyskuun iltapäivänä tul itöistä kotiin ja ilmoitti ettei hä nenää rakasta minua ja se on sitten siinä. Minulle ei jäänyt mitään mahdollisuutta yrittää pelastaa liittoa ja jäin 8 kk ikäisen pojan ja 3 v tytön yksinhuoltajaksi. Mies menetti myös mielenkiintonsa lapsiin, vaikka avioliiton aikana oli heidän kanssaan jatkuvasti ja tuntui silloin ainaki , että lapset ovat hänelle kaikki kaikessa. Nyt asuu uuden naisensa kanssa (jälkeenpäin kuulin että olivat ainakin tapailleet jo avioliiton aikana). Syksy oli aivan täyttä helvettiä enkä edelleenkään tiedä miten tästä selviää. Että yhdessä sekunnissa viedään aivan kaikki, tulevaisuus, yhteiset haaveet, kaikki. Itse koin että olimme onnellinen perhe, en näin jälkeenpäinkään näe mitään merkkiä tästä. Yhä se itku vaan tulee odottamatta, varsinkin kun katsoo lapsia, eikä voi tehdä mitään sille että heillä olisi isä jokapäiväisessä elämässä, vaikka kuinka itse tahtoisi...
Se, joka väittää, että pitää vain unohtaa vanha ja mennä porskuttaa eteenpäin, on joko jättänyt oman eronsa käsittelemättä tai ei ole koskaan kokenut eroa saati jätetyksi tulemista. Ero on joka tapauksessa shokkitilaan verrattava tapahtuma ja stressiasteikolla yhtä paha kuin läheisen kuolema ja tästä kaikesta pitäisi sitten kyetä selviämään uuteen elämään. Erosta selviämisessä on tietyt vaiheet, jotka on pakko käydä tunnetasolla läpi. Tärkeimpiä ovat vihan ja surun tunteitten työstäminen. Itsetunto on tunnetusti myös erittäin alhaalla eron ja varsinkin jätetyksi tulemisen jälkeen.
Itse hiljattain "shokkieron" kokeneena voin kuvitella, että eroa voi hyvinkin miettiä pitkän ajan kuluttuakin. Meidän tapauksessa mies hullaantui täysin toiseen naiseen, ei ollut valmis korjaaviin toimenpiteisiin, joten kuukauden sisällä asian selviämisestä jäin 3- ja 1-vuotiaiden lasten kanssa yksin. Jäin miettimään tuota viha-asiaa, mistä ketjussa oli puhe. Itse en tunne tällä hetkellä lainkaan vihaa, surua vain, ja erityisesti huolta lasten isäsuhteesta. Vaikka erostamme on tosi vähän aikaa ja mies on tavannut lapsia toistaiseksi vain minun läsnäollessani, tuntuu että hän on jo lipunut etäisemmäksi.. Mutta vihasta, meneekö siihen yleensä pidempi aika, ennen kuin vihan tunne herää? Vai olisiko se mahdollista, että sitä ei tulisikaan?