Olin 9 vuotias kun äitini löysi uuden miehen, jonka kanssa on edelleen nyt, kun olen yli 30v ja onneksi jo oman kodin rauhassa.
Masennuin jo kotona asuessani ja vieläkin aina jos käynkin äidin luona.
He nälvivät ja suorastaan vittuilevat toisilleen KOKO AJAN, mitään asiaa ei voi sanoa asiallisesti, vaan aina tyyliin "aina sä blaa blaa" ja "koskaan sä et blää blää"..
Ja jokaiseen kysymykseenkin vastataan tiuskaisemalla tai jopa huutamalla.
Isäpuoli myös on aina sanallisesti hyökännyt minun ja veljeni kimppuun; mitään me emme tee oikein tai hyvin, aina vain ja ainoastaan väärin ja huonosti. Veljeni on vahva luonne ja kesti sen, mutta minä herkkänä luonteena aloin itsekin uskoa olevani täys nolla, kun sitä koko ajan toitotettiin..
En pystynyt keksittymään mihinkään, enkä opiskelemaan kunnon ammattiin.
Äitini ilmeisesti kestää tämän kaiken vain sen takia että mies on varakas..
Äitini on kyllä myös vahva luonne.
Itse olen aina ollut erittäin herkkä luonne ja sairastun jos näen tuollaista käytöstä.
Tänäänkin kun vaan käväisin äidin luona niin ajoin kyllä Alkon kautta kotiin..
Sitten vielä kaikki ihmettelevät, miksen minä ole koskaan mennyt naimisiin..
Kerran olen seurustellut pidempään, mutta kun mies alkoi minulle nälviä samalla tavalla kun isäpuoleni, niin jätin hänet.
En kestä jatkuvaa vittuilua, jos jokin asia mättää niin miksei sitä voida käsitellä asialliseen sävyyn?!
En kestäisi elää koko ajan vihamielisessä ilmapiirissä, enkä tajua miten kukaan voi kestää sellaista vuosikausia?
Näyttää siltä että se on kuitenkin "luonnollista" pitkään jatkuneissa suhteissa, joten mieluumin pysyn yksin lopun ikäni.
Vai voiko joku sanoa käsi sydämellä puhuvansa kauniisti kumppanilleen vielä vuosikymmentenkin jälkeen?
Miksi pitää nälviä...?
Jatkuva nälviminen
Herkkä78
32186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ovat ihmeellisiä ja turhauttavia.Mutta jokainen tekee elämässään omat päätökset. Ei nälvimistä tarvitse kenenkään kuunnella ei sinunkaan. Sano suoraan ettet ole täysi nolla ja idiootti vaan sinulla on oikeudet.Yrität aina parhaasi ja teet oikein.Sano myös ettei kukaan ole täydellinen vaan kuka tahansa tekee virheitä. Kun asiaa ei täysin tunne on vaikea neuvoa mutta yhden neuvon annan älä anna periksi ja luovuta.
eivät ole mitenkään luonnollisia. Älä anna noiden sumentaa itseäsi. Omalla kohdallani on vähän samaan tyyliin kokemuksia. Omat vanhempani ovat eläneet riidellen yli 50 vuotta. Se on heidän tapansa elää, mutta johti siihen että velipojan kanssa lähdimme kotoa jo varhain. Samoin sukulaiseni mollasivat (etenkin isoäitini) ja yrittivät nujertaa itsetuntoni. Sen sain nostettua vuosien mittaan ja kovan työn (sisun?) ansiosta. Olen nähnyt jo monta suhdetta, joissa ollaan oikeasti ystävällisiä ja kohteliaita toisilleen. Se on antanut myös vahvuutta itse tehdä niin. En ole sietänyt omassa kodissani huonoa käytöstä, eli esim. loukkaamista, nimittelyä tai nälvimistä. En edes lapsiltani! Tuo toista nöyryyttävä malli on vahaa perinnettä. Se juontuu osittain vahvasta uskonnollisesta vakaumuksesta, eli luterilaisesta maailmakäsityksestä. Kuten mummoni sanoi, pahin synti on ylpeyden synti, joka pitää lapsesta kasvattaa pois. Tämä käsitys ei tee eroa todellisen nöyryyden ja nöyryyttämisen välillä. Uskomattoman pitkään nämä asenteet säilyvät, vaikka alkuperäinen motiivi on jo unohdettu. Mallia vain toistellaan sen kummemmin ajattelematta. Aina eivät siis perinteiset kasvatusmenetelmät ole suotavia! Sinä voit valita toisin. Ei lasta kannata heittää pesuveden mukana pois. Ei huono käytös johdu parisuhteesta, vaan niistä ihmisistä. Kyllä voit löytää jonkun, joka on valmis vaikka opettelemaan myös ystävällisyyttä ja toisen huomioimista yhdessä kanssasi.
kuviot vievät sukset ristiin. Mutta sen pitää olla välillä eikä joka kerta. Huonot tavat johtuvat usein omista hermoista. Kun ei ole itseensä eikä elämäänsä tyytyväinen niin sitten annetaan tunteiden paukkua. Mutta kyllähän kodin turva järkyy, jos asiat selvitetään kiroillen ja huutaen. Ei hyvä. Toivotaan, että elämääsi osuu kärsivällisempi mies. Itse olen semmoinen yleensä mutta kyllä mutkin hermostumaan saa, kun yrittää oikein.