Mitä lapset ajattelevat

sellaisesta lapsesta, jolla on kaksi isää tai äitiä?
4129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lapset kyllä imevät vanhempiensa ennakkoluulot ja angstit hyvin itseensä, vaikka eivät itse mitään ajattelisikaan.

Äänestä

Eiköhän kannattaisi kysyä asiaa lapsilta? Minä en ole lapsi.

Äänestä

itseään aika huonoksi, ei ole normaalia, ei ollenkaan, lapset heti pois homopareilta ja lesbopareilta, lapsi tarvii isän ja äitin, ei kahta isää tai kahta äitiä, mielenterveyskin siinä järkkyy.

Äänestä

Olen työskennellyt lastenhoitajana kohta seitsemän vuotta. Työssä tapaan erilaisia perheitä, ja tälläkin hetkellä yksi lapsi jolla on kaksi isää. lapsi itse kokee asian täysin normaalina, eivätkä muut samassa ryhmässä aivan alusta asti olleet pidä asiaa mitenkään outona. Nyt isompana lapsi on kohdannut ennakkoluuloja perhemallia kohtaan. Yksi uusista tulokkaista ryhmässä on saanut vanhemmiltaan perinnöksi aikamoisen asenteen erilaisuutta kohtaan. Tilanne on nyt rauhoittunut alkuvuodesta, mutta monet "en leiki tuon kanssa" -kohtaukset on kyllä puitu ja keskusteltu läpi lapsien kanssa. Lapsella ei luonnostaan ole ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan, olipa kyse ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, tai vaikka uskonnosta, vaan nämä asenteet opitaan vanhemmilta. Lapsen persoonalle ja kehitykselle ei tutkimusten valossa ole todettu olevan haittaa homoseksuaalesista vanhemmista. Homo- ja lesbovanhempien lapsista ei välttämättä tule aikuisena homoseksuaaleja, koska ketään ei voi kasvattaa homoksi tai lesboksi. Seksuaalinen suuntautuminen määräytyy jo sikiökaudella, kun lapsi on vielä äidin kohdussa. Millään keinolla tätä ei voi estää tai aiheuttaa, eikä pitäisi olla tarvettakaan, sillä jokainenhan on arvokas ja ansaitsee tulla kohdelluksi kunnioittavasti erilaisuudestaan huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

sellaisesta lapsesta, jolla on kaksi isää tai äitiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu