Suhde alkoi vaikeissa olosuhteissa, hän sai tietää vuoden vankilatuomiosta. Puoli vuotta ehdittiin tapailla, kun lupauduin häntä odottamaan. Vapautumisen jälkeen elimme muiden näkökulmasta normaali elämää, töitä ja arkea. Mutta oikeasti se oli täysi kaaos.
Miehen todellinen luonne (vai vankilan muokkaama?) tottakai paljastui vasta kun muutimme yhteen ja taistelimme sopeutumisessa. Meillä menee joko helvetin hyvin tai helvetin huonosti. Tulemme todella hyvin toimeen, huumorintaju pelaa, arki pelaa, seksi toimii...tai sitten kaikki nuo asiat EI toimi.
Monesti ollaan oltu eron partaalla, mutta sitten tunteet saa taas voiton ja jatketaan. Välillä tuntuu että miehellä on "alistaja"-piirteitä, mitkä jää kyllä mieleen vaivaamaan. Mies käyttäytyy joskus humalassa todella sikamaisesti, mutta joskus myös selvinpäin. "Minun nainen ei ole sellainen..." Niin kuin hänellä ois varaa sanoa?? Seksi on myös jatkuva riidan aihe. Halut ei kohtaa, hän haluaa koko ajan, minä silloin tällöin...on niin paljon muitakin asioita jotka mietityttää, kuten miehen äkkipikaisuus, levottomuus. Kaksi vuotta suhdetta takana. En voinut kuvitellakaan että elämäni menisi näin. Silti kuvittelen että asiat vielä muuttuu. Muuttuuko ne oikeasti koskaan?
vaikea
alku...
1392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jo sen verran yhteiseloa, että luulis sun tietävän että tuo ei siitä muutu paremmaksi. Herää nyt todellisuuteen!! Et voi muuttaa miestäsi ja äkkipikaisuus tulee kulkemaan mukana jatkossakin. Seksihalutkaan eivät kohtaa. You teach people how to treat you = opetat kanssaihmisiä miten sua voi kohdella. Vetäydyt suhteesta jossa kohdellaan huonosti. Tottakai kirpaisee kerran, mutta se elämän laatu ja suhteen turvallisuus tarttis olla etusijalla. Vielä se tärkeä pintti, että toinen todella arvostaa eikä kohtele huonosti. Ei kannata tyytyä epätyydyttävään ja vaikeaan suhteeseen.