Tehdäänpä esimerkki.
Juodaan 3 desilitraa ruokaöljyä päivän mittaan eli 2700 kcal.
Vahtoehtoisesti syödään sitten vaikka kaalia sen 2700 kcal edestä. Sitä menee muutama kilo, en edes jaksa laskea paljonko, mutta sitä saa puputtaa ihan yhtenään.
Kummalla pysyy nälkä paremmin? VHH:laisten mukaan tuo 3 desilitraa rasvaa pitäisi pitää nälkää paremmin kuin vastaava energiamäärä hiilihydraatteja, vaan pitääkö paikkansa.
No nyt tietysti on niin että tuon kaalimäärän mukaan tulee paljon muutakin kuin pelkkää hiilihydraattia, enkä edes väitä että niillä kaalin hiilihydraateilla nälkä pysyisi loitolla.
Oikeasti nälkää pitää poissa kuidut ja se muu vatsantäyte joka ei ole sen kummemmin rasvaa kuin hiilihydraattejakaan. Tiettävästi proteiinit pitävät sitä parhaiten, ja sen riittävän saamisen turvaamiseksi tarvitse olla VHH:lla.
Mutta kunhan tuli osoitettua että ei rasva pidä nälkää.
Mikä EI pidä nälkää
loitolla
11426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
päätellä nälän tunnetta, verensokerin taso ratkaisee ja elimistön kyky korjata sitä vaikka ei joka välissä syödäkkään.
ruokaöljyä ei juoda millään ruokavaliolla. Rasva pitää nälkää kun ateria sisältää myös proteiinia. Paistoin tuossa aamiaiseksi ohutsiivuja porsaan kasslerista ja toisella pannulla munakokkelia. Lautaselle tuli myös reilusti kaalisilppua jonka maustoin valkopippurilla, suolalla ja smetanalla. Lopuksi kuppi vahvaa kahvia kuohukermatilkalla. Hiilihydraatteja ei juuri lainkaan. Tällä mennään pitkälle iltapäivään jolloin syön ainakin lautasellisen kaalikeittoa ja taas on hiilarit vähissä kun keitossa ei ole tärkkelysperunoita. Kun on vuosien kokemus puuro leipä margariiniaamiaisista niin tulihan osoitettua ja todistettua että rasva se on proteiinin kanssa se joka pitää nälkää. Puuro ja leipähiilaristit joutuu turvautumaan välipaloihin koska nälkää vastaan kukaan ei jaksa taistella.
VHH:lla ruoan annostelu on niin miiligramman tarkkaa puuhaa ja ruokailun valmistelu vie niin pitkään että kolme ruokailua päivässä täystyöllistää yhden ihmisen. Jos siihen vielä lisäisi välipaloja niin silloin aikaa kaiken näköiseen laskemiseen ja puntaroimiseen menisi sekin aika minkä muuten nukkuisi. Ja voi mikä hirmuinen kalorimäärä siitä tulisi, toisin kuin nautittaessa hiilihydraattipitoisia ruokia. Kaiken lisäksi välipaloja ei mahdu ruokavalioon jossa on paljon runsasenergista rasvaa, joten ne ajat kun nälkä tulee pitää vaan purra hammasta ja yrittää pärjätä siihen seuraavaan sekuntikello kädessä ruokailuun asti ja sitten taas ahmitaankin. VHH:laismainen ruokailun rytmittäminen on vastoin kaikkea mitä luonnossa tehdään, ja vastoin sitäkin miten ihminen on alunperin toiminut.
Sellaisen kysymyksen ääreltä aamulla havahduin. Kuinka vhh :lainen uskaltaa nauttia esimerkiksi ulkona syödessään toisten tekemiä annoksia ? Uskaltaako vhh:lainen syödä esimerkiksi häissä tai hautajaisissa,jossa annosten koostumuksista vastaa joku muu ,kuin hän itse ? Tosin se "joku muu " on yleensä ravinto-opin ammattilainen,mutta vhh-uskomushan ei salli muita " Jumalia "?
hullu vai puolihullu? VHH ateriat on nopeita ja helppoja valmistaa, eikä tarvitse läheskään niin paljoa värkätä syötävää mitä rhh eväiden syöjien.
RHH mussutaja vaikeana tehtävänä tilata ravintolassa pihvin tai kalaa vihannesten kera?
Kunks-Lunxs kaapuun pukeutunut vhh diggari.
Harvassa ovat sellaiset ravintolat (tai juhlat), joissa ei saa lihaa/kalaa ja kasviksia ja salaattia. Olen ollut yksissä häissä, joissa pöydästä löytyi vain perunoita, eineslihapullia, karjalanpiirakoita ja makaroonisalaattia. En muista että sitä menyytä olisi kukaan muukaan erityisemmin ylistänyt. Sen sijaan munavoi tuotti monelle ongelmia, kun siinä on niin kamalasti RASVAA ja rakenteeltaan se on niin kokkareista, ettei siitä saa SIPAISUA. Hääkakkua ei voinut syödä marisematta kuinka kamalasti kermavaahdossa on rasvaa.
Eipä mulla VHH-ruokavalio ole vielä ainakaan kelloon vaikuttanut. Aamupalan syön aamulla ennen töihin lähtöä, lounaan lounasaikaan ja päivällisen kun tulen kotiin. Muina aikoina en sitten syökkään. Aikaisemmin söin myös aamupäivällä, iltapäivällä, illalla ja yöllä, mutta siitä ajasta on kauan. Onneksi. Mun ruuanalaitto kestää n. 10 - 30 minuuttia kerrallaan. Aika äkkiä paistuu pannussa liha, kala, makkara, munat, eikä kasvistenkaan keittoaika jatkunut. Olisiko pitänyt? Outoa.
BBC:n dokumenttisarjassa "Totuus ruoasta" viitattiin useisiin tutkimuksiin, joiden mukaan parhaiten nälkää pitää proteiini, sitten rasva ja huonoiten hiilihydraatit. Kymmynen kaalikilon ja kolmen desin öljyä vertailu on täysin naurettavaa, koska kukaan ei syö kymmentä kiloa kaalia tai useita desejä öljyä.
Miten tässä nyt mitään tuli osoitettua? Vähän hassu esimerkki sikäli, että vhh:lla voi syödä molempia. Mikset ottanut esimerkkiisi makaroonia? Jos todella joisin tuon rasvamäärän aamulla, olen suht varma, että seuraava kerran olisi nälkä vasta seuraavana aamuna. Aika moni karppi syö vain kerran päivässä, kun ei ole sen useammin nälkä. Sen sijaan kaalia pitäisi syödä ihan koko ajan, enkä usko, että siltikään tulisi sellaista oloa, ettei ole enää nälkä. Vatsalaukku tulisi varmaan täyteen ja vaivat sen mukaiset, mutta saako pelkkää kaalia syömällä aikaan kylläisyydentunteen? Kuinka pitkäksi aikaa? Kumpi kuluttaa päivän mittaan enemmän energiaa, se joka juo aamulla 3 desiä öljyä eikä istu sen jälkeen ruokapöytään, vai se joka istuu koko päivän ruokapöydän ääressä syömässä kaalia? Missä vaiheessa kaalinsyöjä nauttii elämästään?