kuitenkin se paras. Olen nyt laihduttanut maaliskuun alusta ja kiloja on pudonnut vain n. 4 kg eli tati on maltillinen. Olen laskeskellut painonvartijoiden pisteitä jotta saisin suuntaa syömisiini. Pistemääräni on kuitenkin liian pieni laihtuakseni, joten lisäsin omatoimisesti vähän lisää rasvoja ja proteiineja. Millään vhhlla en varsinaisesti kuitenkaan ole. Liikun 5-7 päivänä viikossa, salitreeniä, juoksua, kävelyä, venyttelyä, vesijuoksua, joogaa... mitä nyt milloinkin. Ylipainoa minulla ei varsinaisesti enää ole näiden pudonneiden kilojen jälkeen, mutta kiinteytystä tahtoisin ja ehkä vielä muutaman kilon pois.
Olen ihan varma etten pystyis mihinkään ihmedieetteihin tai pussikeittokuurille tms. Minn on saatava syödä normaalia ruokaa, muuten tulisin varmaan hulluksi ja kuurin jälkeen söisin kaiken minkä kiinni saisin. Olem siis opetellut kohtuutta, yksi kakkupala kahvin kanssa on taivaallista, kun sen oikein ajatuksella nauttii. Ennen söin kolme palaa kakkua per kahvikuppi.
Ihmetyttää iteseänikin tämä pinnan pituus tässä hommassa. Olen aina ollut mullehetikaikkitännenyt -tyyppiä, joten tämä kasvattaa näköjään luonnettakin.
ihan perusruokavalio
on loppupelissä
1339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hirveän ylipainoisena ja kauheana nannan ahmijana totesin itse saman. En pysty aloittamaan/jatkamaan mitään 1200 kcal.n dieettiä. Tässä painossa ja liikkuaksekseen oli minun aloitettava ruokavalion korjaamisella, ja se alkoi pienin askelin. Aloitin ihan perusruokavaliosta, ja vaikka syön normaalisti (vaihdon jopa rasvattoman maidon rasvasempaan) kiloja on tippunut. Ennen tuo rasvan ja hiilareiden pelko dieetillä johtui aina niiden totaaliseen hävittämiseen ja samalla loppui dieettikin, kun en enää jaksanut.