Tilanne on sellainen, että tyty oli lähtenyt kuukausi takaperin turkkiin matkaoppaaksi töihin. Itse jouduin jäämään suomeen työn puolesta. Saavuin viikko sitten turkkiin ja kaikki olikin hyvin. Mitä tapahtui. Suomessa olin ihan varma, että tytyllä olisi joku toinen sillä välin kun odottelisin. Noh minä fiksuna kundina menin sitten kuukauden aikana painamaan 3 naista. Neito sitten lainasi puhelintani työn puolesta ja lukikin viestit ajankuluksi, olin unohtanut poistella kaiken jne. Noh nyt jäin kiinni ja kadutti jo aikasemminkin. Nyt sitten vielä 5 kertaa enemmän. Tulin suomesta tänne töihin tämän vuoksi, koska rakastan tyttöä aidosti. Pelottaa vain se, että menettäisin sen. Haluan vain tietää, että antaisitteko anteeksi vaikka teinkin maailman typerimmän tempun. Kadun ja haluaisin jotenkin korvata kaiken tälle tytölle, mutta en tiedä miten. Tänä iltana jutellaan ja haluaisin niin kovasti vielä yhden mahdollisuuden, pelottaa vain, että en saisi sitä. Nyt sitten joka ikinen vinkki, neuvo ja apu olisi tarpeen, sillä sydän kuuluu täysin tytylle. Asiat on tunteiden osalta muuttunut viikon aikana niin, että tajusin että hän on se oikea. Mutta nyt tuli tämä ja ei todellakaan hyvältä vaikuta, vaikka jokainen asia mitä olen hänelle sanonut nii on tullut suoraan sydämestä. Ollaan myöskin seurusteltu vain 2 kuukautta, niin en tiedä että pystyykö näin aikaisin edes antamaan anteeksi. Ollaan tässä aika hajalla, niin pyytäisin, että ei tuomitsemista, asiallisia juttuja sillä en ole paha ihminen loppupeleissä.
murtunut
5
750
Vastaukset
- Hahahahahaaa
Jos aidosti rakastaa ei edes harkitse tekevänsä ihmiselle pahaa. Jos mielestään aidosti rakastaa ei kadu kiinnijäämistä vaan paljastaa itse omasta aloitteestaan kaiken. Jos mielestään aidosti rakastaa ja silti tekee ihmiselle pahaa niin vihaa loppuelämänsä itseään ja ymmärtää että ei milloinkaan voi ansaita anteeksiantoa, luottamusta ei yhtään mitään. Ajattelit että nainen on epäluotettava huora, mutta se pohjautui juuri omaan huoruuteesi. Älä pistä naista enää kärsimään vaan painu niin kauas kuin pääset.
- toi juttu
Pettäjät ei pysty rakastamaan eikä luota uhreihinsa ja sillä sitten perustelee pettämisen että luulivat raukat toisen pettävän heitä. Kehtaavat vielä esittää uhria ja rakastavaa.
itsensä tuomitseminen on turhaa....toisten tuomitseminen turhaa.oN vaan elettävä sen kanssa mitä on tullut tehtyä. Ehkä tyttö sinulle anteeksi antaa jos sydämestäsi kerrot että opit tästä sen,että hän on todella mahtava tyyppi. Nämä on niitä elämää suurempia asioita...joista vaan on mentävä yli. Eniten ne satuttaa itseään....
- eniten
satuttaa itseään. Huhheijaa. Tyttö on mahtava, jätkä on idiootti. Ottakaa toisenne don ja murtunut niin säästyy muut.
- kulunut vasta
2 kuukautta ja olet jo pettänyt kolmen naisen kanssa!? juuh, no enpä olisi itse ainakaan kovin anteeksiantavainen. :) Oikeesti! Katso peiliin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663302Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371038
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61677Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626