80 % suomalaisista kannattaa NATO-jäsenyyttä

Hallitus on tarkoituksella piilotellut uutta mielipidemittausta, jonka mukaan jo 80 % suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitää liittyä NATO:n jäseneksi.

Ulkopoliittinen johtomme (Halonen, Vanhanen ja Tuomioja) eivät pidä tällaisesta tuloksesta.

Tutkimus toteutettiin loka-marraskuussa Suomen Gallupilla ja toimeksiantaja oli UM.
20788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No mä en ainakaan kannata. En todellakaan aio lähtä jonnekkin muualle sotimaan ja menettämään siellä henkeni,,,, Enkä päästä lapsia myöskään. En todellakaan.

Äänestä
  • Ei NATO-jäsenyys tarkoita sitä, että suomalaisia lähetetään jonnekin sotimaan.

    NATO on puolustusliitto ja sen tärkein tavoite on rauhan säilyminen.

    NATO:n antamat turvallisuustakuut jo sinänsä olemassaolollaan estävät hyökkäykset.

    Vai mitä NATO-maata vastaan hyökätty sinä aikana kun NATO on ollut olemassa?

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Ei NATO-jäsenyys tarkoita sitä, että suomalaisia lähetetään jonnekin sotimaan.

    Nato alkaa hyökkäilemään?

    Nato on kyllä puolustusliitto. Sen tehtäviä on mm. kriisinhallinta. Natoon liittyminen tarkoittaisi ainakin suomalaisten kohdalla niihin operaatioihin osallistumista. Lisäksi Suomen sotakalustoon pitäisi tehdä rajuja muutoksia ja vielä lisäksi Natojäsenyys maksaa n.2mrd€/v per jäsenvaltio.

    Toisaalta, miksi meidän nyt pitäisi liittyä Natoon? Ainoa turvallisuusvaje mikä on ilmaantunut on (, paitsi tietysti itse USA,) terrorismi, jota Nato ei suinkaan pysty kitkemään saati sitten suojautumaan siltä.. Mitä kauempana me pysytään USA:sta, sitä parempi turvallisuus meillä on terrorismia ajatellen.

    Äänestä

  • Sinähän menet lapsinesi vaikkapa Afrikan viidakkoon polkemaan jalkaväkimiinoja, jos esimiehesi käskee. Tietysti voit valita myös rintamakarkurille kuuluvan teloituksen.

    Äänestä

  • Eversti kirjoitti:

    Sinähän menet lapsinesi vaikkapa Afrikan viidakkoon polkemaan jalkaväkimiinoja, jos esimiehesi käskee. Tietysti voit valita myös rintamakarkurille kuuluvan teloituksen.

    Taidat olla käpykaartin "eversti" niin sanottu TOTAALIPASKIAINEN!

    Äänestä

  • kun kirjoitti:

    Nato alkaa hyökkäilemään?

    NATO on yksiselitteisesti puolustusliitto.

    Äänestä

  • t:jarmo kirjoitti:

    NATO on yksiselitteisesti puolustusliitto.

    EX Jugoslaviassa voi ola hiukka eri käsitys asiasta.

    Äänestä

on luvut mennyt väärinpäin, muuten luvut ovat oikein.

Äänestä

Suunnilleen 60/40 NATOA vastaan.
Ainakin IS:n gallupin mukaan.

Äänestä
  • tarkoita kai 60/100 Natoa vastaan..

    Liian vähän, liian vähän.

    Äänestä

  • tuskimpa vaan! kirjoitti:

    tarkoita kai 60/100 Natoa vastaan..

    Liian vähän, liian vähän.

    Eli 160% yhteensä? Hyvä matikkapää...

    Äänestä

  • qtr kirjoitti:

    Eli 160% yhteensä? Hyvä matikkapää...

    60/100 - kuuskyt sadasosaa eli prosenteissa 60%, desimaaleissa 0.6

    voidaan ilmaista myös 60 - 40

    Äänestä

Kuvitellaan epämääräinen tulevaisuuden päivä:

Isänmaapuolue ja zhirinovskilaiset ovat yllättäen ottaneet duuman vallan itselleen ja ilmoittavat, että Venäjä alkaa turvallisuutensa vuoksi varmistaa rajojaan vaatimalla rajoillaan olevia valtioita neuvotteluihin kyseisen maan ja venäläisten sotilaiden yhteistoiminnan aloittamiseksi raja-aluevaltioiden lojaalisuuden takaamiseksi "Uuden Venäjän" suhteen.

Vaatimus esitetään myös Natosta pois jääneelle Suomen valtiolle.

Kuinkahan suuri prosentti suomalaisista toivoisi tuossa tilanteessa Suomea Naton jäseneksi ???

Äänestä
  • No ei siinä mitään kunhan ei olla yhtä avokätisiä sotilasliitoille kun Lipponen on tähän asti ollut.

    Mikäs siinä, tehdäänhän me Natonkin kanssa yhteistyötä, kuten Venäjäkin tekee.

    Äänestä

  • Asia voi olla tulevaisuudessa juurikin noin. Olisiko ollut viimeisin maikkarin vaarallinen risteys ohjelma, jossa oli juttua rakkaasta itä-naapuristamme. Keskustelemassa oli joku politikko, venäjällä asuva toimittaja, ex-suurlähettiläs ja ex-sotilas. Oli aika kylmää tekstiä mitä sotilas ja suurlähettiläs puhuivat. On siis totta että tällä hetkellä Venäjän armeijan tila ei ole maininnan arvoinen vaikka lukumääräisesti varmaa tietoa ei taida olla kellään (edes Venäläisillä). Ex-sotilaan mukaan ei vielä siis ole "hätää", mutta mikäli nykyinen trendi jatkuu ja kansallismieliset puolueet jatkavat nousua voi 10-15 v päästä olla hankaluuksia. Kun nyt jo on nähtävissä minkälaista opiskelijaa/tulevaa upseeria Venäjän kadetti kouluissa on ja minkälaista miehistö tason taistelijaa on tulossa; katulapset ja vähäosaiset, jotka lähtevät armeijalle työhön. Voi siis vaan miettiä tavoitteta ja haaveita (suur-venäjästä), jotka kytevät ja kuohuvat pinnanalla.

    Miksi NATO:sta on tehty sellainen mörkö, jona se esitellään mediassa??

    Venäjä ei ole ainoa syy. Tämän valtion puolustusvoimat on ollut "NATO yhteensopiva" ja useamman vuoden ajan, eri järjestelmien ja muiden asioiden kannalta. Valtaosa lentokentistä/satamista ja muista vastaavista infrastruktuurin osista on ollut NATO-sopivia jo pidemmän aikaa niin kuin totesin.

    Kuten monet ennen minua ovat jo todenneet NATO on puolustusliitto!

    Mutta kukin kulkekekoon ja kuluttakoon kengän pohjiaan omine mielipiteineen.

    p.s. Ja nuo puheet Venäjän tilasta ja tulevaisuudesta ovat omia näkemyksiäni. Näkemykset ovat samoja kuin maikkarin ohjelmassa oleella ex-sotilalla.

    Äänestä

  • Jos tilanne pääsee noin pitkälle, silloin emme enää pääse NATO:n jäseneksi.

    Tilanne on vähän sama kuin yrittäisi ottaa palovakuutusta kun talo on jo tulessa.

    NATO:n jäsenyyttä on haettava nyt kun tilanne on vielä toistaiseksi hyvin.

    Äänestä

  • Mitä hyötyä olisi Venäjälle hyökätä Suomeen? Eihän täällä ole kuin 5 miljoonaa juoppoa ja mielenterveysongelmallista. Eikä täällä ole mitään luonnonrikkauksiakaan. Kyllä täytyy olla aika tyhmä jos tänne änkee.

    Ja onhan sillä venäjällä muutenkin ihan tarpeeksi ongelmia itselläänkin. Turhaa sitä on rahaa huuskata hullujen suomalaisten vallotukseen.

    Äänestä

  • res. alil/ex-kad Mr. J kirjoitti:

    Asia voi olla tulevaisuudessa juurikin noin. Olisiko ollut viimeisin maikkarin vaarallinen risteys ohjelma, jossa oli juttua rakkaasta itä-naapuristamme. Keskustelemassa oli joku politikko, venäjällä asuva toimittaja, ex-suurlähettiläs ja ex-sotilas. Oli aika kylmää tekstiä mitä sotilas ja suurlähettiläs puhuivat. On siis totta että tällä hetkellä Venäjän armeijan tila ei ole maininnan arvoinen vaikka lukumääräisesti varmaa tietoa ei taida olla kellään (edes Venäläisillä). Ex-sotilaan mukaan ei vielä siis ole "hätää", mutta mikäli nykyinen trendi jatkuu ja kansallismieliset puolueet jatkavat nousua voi 10-15 v päästä olla hankaluuksia. Kun nyt jo on nähtävissä minkälaista opiskelijaa/tulevaa upseeria Venäjän kadetti kouluissa on ja minkälaista miehistö tason taistelijaa on tulossa; katulapset ja vähäosaiset, jotka lähtevät armeijalle työhön. Voi siis vaan miettiä tavoitteta ja haaveita (suur-venäjästä), jotka kytevät ja kuohuvat pinnanalla.

    Miksi NATO:sta on tehty sellainen mörkö, jona se esitellään mediassa??

    Venäjä ei ole ainoa syy. Tämän valtion puolustusvoimat on ollut "NATO yhteensopiva" ja useamman vuoden ajan, eri järjestelmien ja muiden asioiden kannalta. Valtaosa lentokentistä/satamista ja muista vastaavista infrastruktuurin osista on ollut NATO-sopivia jo pidemmän aikaa niin kuin totesin.

    Kuten monet ennen minua ovat jo todenneet NATO on puolustusliitto!

    Mutta kukin kulkekekoon ja kuluttakoon kengän pohjiaan omine mielipiteineen.

    p.s. Ja nuo puheet Venäjän tilasta ja tulevaisuudesta ovat omia näkemyksiäni. Näkemykset ovat samoja kuin maikkarin ohjelmassa oleella ex-sotilalla.

    kieliä, pitäisi ainakin
    http://www.newamericancentury.org/RebuildingAmericasDefenses.pdf

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uusin tutkimus kirjoitti:

Hallitus on tarkoituksella piilotellut uutta mielipidemittausta, jonka mukaan jo 80 % suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitää liittyä NATO:n jäseneksi.

Ulkopoliittinen johtomme (Halonen, Vanhanen ja Tuomioja) eivät pidä tällaisesta tuloksesta.

Tutkimus toteutettiin loka-marraskuussa Suomen Gallupilla ja toimeksiantaja oli UM.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu